Ultralyhyet aallot

Ultralyhyet aallot ovat yleisradiolähetyksissä käytettyjä aaltoja, jotka yleistyivät Euroopassa Kööpenhaminan taajuusjakosuunnitelman tultua toimeenpantavaksi vuoden 1948 toisen maailmansodan jälkeisen Kööpenhaminassa järjestetyn kokouksen tuloksena. Keskeistä Kööpenhaminan kokouksessa oli se, että Yhdysvallat ei Euroopassa käyttämiensä laajuusmoduloitujen radioaaltojensa osalta allekirjoittanut taajuusjakosuunnitelmaa, jolloin se saattoi suunnata Neuvostoliiton vaikutuspiirissä olevaan itäiseen Keski-Eurooppaan ja Itä-Eurooppaan radiolähetyksiä taajuusjakosuunnitelmaan sitoutuneiden maiden yleisradiolähetystaajuuksien väliin.

Keskeisin Kööpenhaminen taajuusjakosuunnitelman tulos oli se, että toisen maailmansodan Suur-Saksan valtakunnan poliittisina liittolaisina tai käytännöllisinä tilapäisinä kanssasotijoina toimineet maat Saksan tapaan menettivät taajuuksia, jolloin Saksalle ja niille muodostui tarve perustaa Edwin Armstrongn jo 1930-luvulla kannattamia taajuusmoduloivia radiolähettimiä korvaamaan pitkille, keskipitkille ja lyhyille aalloille lähettävien laajuusmoduloivien lähettimien taajuusvajetta.

Saksassa ULA-lähetykset alkoivat yleistyä jo 1950-luvun alussa ja Suomessa 1950-luvun loppuun mennessä saatiin laajoille alueille ULA-verkko perustetuksi.

Päijät-Hämeessä toteutui Suomen ula-radiokehitys yhtenä ensimmäisistä Suomessa. Yleisradion ula-lähetin perustettiin Lahden Radiomäelle

Radiolaitteissa ja markkinointiviestinnässä ultralyhyisiin aaltoihin, ULA-aaltoihin, on alettu viittaamaan 1990-luvulta alkaen pelkästään FM:nä, koska pitkät (LW) ja keskipitkät (MW) ja lyhyet radioaallot (SW) on merkitty radiovastaanottimissa AM:ksi,  laajuus- eli amplitudimoduloiduiksi kanava-alueiksi.