Tauno Palo

Häme-Wikistä

Syntyi Hämeenlinnassa

Tauno Valdemar Palo (ent. Brännäs, Paloniemi) oli suomalainen näyttelijä ja laulaja. Palo syntyi 25.10.1908 Hämeenlinnan Myllymäessä, nykyisen Jaakonkatu 43:n kohdalla. Tauno Palon vanhemmat olivat monttööri eli asentaja Lars Petter Brännäs ja Olga Andersson. Taunolla oli vuonna 1904 syntynyt veli Gösta ja isosisko Alli. Palon äidinisä Antti Andersson oli Hämeenlinnassa torpparina, ja isänisä Johan Brännäs oli pietarsaarelainen urkumestari. Lars ja Olga Brännäs työskentelivät Hämeenlinnan tupakkatehtaalla. Avioiduttuaan vuonna 1903 he asuivat jonkin aikaa Lars Brännäsin kotiseudulla Pietarsaaressa, mutta palasivat pian Hämeenlinnaan.

Lomat Luolajassa

Brännäsin perhe muutti Helsinkiin Sörnäisiin vuonna 1912, jolloin Tauno Palo oli 2,5 -vuotias. Hän vietti kuitenkin lapsuutensa joulut ja kesät Luolajassa isovanhempiensa Aurora ja Antti Anderssonin luona. Isovanhemmat asuivat Hovilan talon mäkituvassa, jossa oli vain yksi huone ja eteinen. Puuseppä-isoisä oli töissä Hämeensaaren viinanpolttimolla. Äidinisä oli tärkeä hahmo Taunon lapsuudessa. Myös maalaisympäristössä vietetyt kesät vaikuttivat Tauno Palon persoonaan ja näyttelijäntyöhön. Tauno Palo oppi kertoman mukaan tekemään töitä lapsuutensa Luolajassa. Myös ensimmäiset julkiset esiintymisensä hän aloitti serkkujensa kanssa laulamalla aattoiltaisin Luolajan taloissa. Kuuluisana näyttelijänä Tauno Palo vieraili Luolajan jokakesäisillä palokuntajuhlilla - hänen serkkunsa Harry Kero oli Luolajan VPK:n päällikkö. 

Filmitähtenä Hämeenlinnassa

Tauno Palo näytteli Hauholla ja Hämeenlinnassa kuvatuissa elokuvissa. Vuonna 1938 hän näytteli Valentin Vaalan elokuvassa Niskavuoren naiset, joka kuvattiin Hauholla Rukkoilan Räväsmäessä ja Alvettulassa. Hämeenlinnassa kuvattiin elokuva Hän tuli ikkunasta vuonna 1952. Tapahtuma filmattiin rautatieaseman matkustajalaiturilla. Rantapuisto, Hämeenlinnan Lyseo, Koulukatu ja Hotelli Aulanko saivat olla näyttämönä vuonna 1954 Edvin Laineen elokuvassa Kunnioittaen. Samana vuonna Laine ohjasi Niskavuoren Aarne -elokuvan, jossa Tauno Palo esiintyi jälleen rautatieasemalla kuvatussa kohtauksessa. 

Tauno Palo kuoli 24.5.1982 Helsingissä.

Lähteet

http://fi.wikipedia.org/wiki/Tauno_Palo

http://www.hamewiki.fi/wiki/Luolaja

http://goo.gl/xlJp1