Purnun laskettelukeskus

Häme-Wikistä

Hiihtokeskus Purnussa on viisi laskettelurinnettä, ja pisintä rinnettä voi sujutella alas 750 metrin matkan. Korkeusero Purnuvuoren rinteellä on 100 metriä. Alueella toimivat myös rinneravintola ja välinevuokraamo. Valaistua hiihtolatua on kaksi kilometriä. Kävijöiden mukaan Purnu on tunnettu leppoisasta tunnelmastaan. Myös Hartolan pohjoiskulmalla aktiivisesti toimivalle Putkijärven nuorisoseuralle Purnu on ollut tärkeä, sillä jo vuoden 1989 toiminnan keskipiste oli tammikuussa avattu hiihtokeskus. Uudenvuodenyönä rinteillä laskettiin ensimmäisen kerran ja juhla huipentui ilotulitukseen. Nuorisoseuran alajaostona aloitti toimintansa Purnu Ski Club, joka tuki laskettelukeskuksen palveluja monin tavoin. Toiminta 1990-luvun alussa sijoittui suurimmaksi osaksi Purnuvuoren ympäristöön niin kesällä kuin talvellakin. Talvisin rinteessä järjestettiin muun muassa kyläläisten lasketteluiltoja, laskiaisrieha ja lettutarjoilua laavulla. Myös suositut nappulahiihdot ja pilkkikilpailut olivat Purnuvuoren maastoissa.

Purnuvuori oli myös kesäjuhlien pitopaikka. Kahviossa oli lisäksi vuosittain monipuolinen kyläläisten käsitöiden myyntinäyttely.

Purnuvuoren kahvila tarjoaa tarvittaessa paikan järjestää ruokailupalveluja ryhmille.

Lähteet