Hollolan vanha kunnantupa

Häme-Wikistä

Vanha kunnantupa on Suomen vanhin arkkitehdin suunnittelema maalaiskunnan kunnantalo ja se on rakennettu vanhan 1600-luvulta olevan pitäjäntuvan paikalle. Talo on valmistunut vuonna 1902 arkkitehti Vilho Penttilän (Arkkitehtitoimisto Nyström-Petrelius-Penttilä) suunnittelemana. Kansallisromanttista tyyliä edustava talo on kokonaistaideteos, joka on suunniteltu nimenomaan keskiaikaisen kirkon läheisyyteen vastapäätä C. L. Engelin piirtämää kellotapulia. Yhdessä nämä rakennukset muodostavat valtakunnallisesti merkittävän rakennushistoriallisen ja maisemallisen kokonaisuuden.

Hollolan kunnantupa palveli alkuperäisen käyttötarkoituksensa mukaan sekä kuntaa, että seurakuntaa. Siellä pidettiin kunnan ja seurakunnan kokoukset, vuotuiset rippikoulut sekä pyhäkoulua. Se toimi kirkkokansan odotustilana ja sen yläkerrassa oli diakonissan ja kätilön asunnot. Kunnantuvalla toimi kirjasto ja kerran kuussa kunnanlääkärin vastaanotto, myöhemmin neuvola. Tuvassa oli mahdollisuus pitää paikkakunnan edistysseurojen kokouksia, mutta näytelmien, kuvaelmien sekä muiden huvien pitäminen oli kielletty, samoin kaupankäynti. Tuvassa järjestettiin myös hautajaistilaisuuksia. Synkkänä muistona ovat talossa pidetyt kansalaissodan jälkeiset pikaoikeudenkäynnit. Kuntakokousten pitäminen päättyi vuonna 1942, jolloin kokoukset siirtyivät Lahteen. Tämän jälkeen talossa järjestettiin edelleen rippikouluja ja neuvola toimi 1980-luvulle asti. Hollolan kunta entisöi talon 1982-84. Vuonna 2013 vanha lateksimaalipintaa on poistettu ja rakennus tullaan maalaamaan perinnemaalilla.

Lähteet