Forssan asema

Häme-Wikistä
Pienoiskuvan luominen epäonnistui: Tiedosto puuttuu
Forssan asema 1899. Kuva Forssan museon kokoelmat

Kun Turku-Toijala-rautatie otettiin käyttöön 22.6.1876, nimitettiin Matkussa sijaitsevaa asemaa Forssan asemaksi, koska se palveli Forssan tehtaita. Matkussa sijaitsevan aseman nimi muutettiin Matkun asemaksi 1.5.1897, kun Jokioisten rautatie avattiin yleiselle liikenteelle ja Forssassa sijaitseva asema otettiin käyttöön. Se oli matkustajaliikenteen päätepiste.

Tämä Forssan asemarakennus tehtiin VR:n viidennen luokan aseman piirustuksia soveltaen. Asema toimi rautatien pääasemana ja siellä oli myös yhtiön konttori. Rakennusta laajennettiin jo muutaman vuoden kuluttua keskustan suuntaan ja vuonna 1907 sitä laudoitettiin. Huomattavia muutos- ja uusimistöitä tehtiin vuonna 1933. Pohjapinta-alaksi tuli peräti 264 m2.

Forssan aseman rakennuskantaan kuuluivat mm. asemarakennus, tavarasuoja, kaksinkertainen vahtitupa, veturitalli, öljynmakasiini sekä tarvittavat ulkohuoneet. Erilaisia rautatiehen liittyviä rakennuksia rata-alueella oli yhteensä 28. Asemarakennus purettiin 1970-luvun puolivälissä.

Tavarakuljetusten takia rata jatkui vielä Forssan asemalta Loimijoen rantaan, josta se jatkui Forssan tehdasalueelle ns. Forssan sähköratana.


Lähde:

Jokioisten rautatie : 100 vuotta liikenteelle avaamisesta. – Forssa, 1998.