Letku

Häme-Wikistä
Versio hetkellä 5. maaliskuuta 2013 kello 12.59 – tehnyt Admin (keskustelu | muokkaukset) (yksi versio)

Letkun kylä sijaitsee Lounais-Hämeessä Tammelan eteläosassa.

<widget type="googlemap"> <marker lat="60.70007" lon="23.72395">Letku</marker> </widget> 

Kylä

Letkun kylä on syntynyt Suomen vanhimman ja tunnetuimman kauppatien, Hämeen Härkätien, varrelle, ja siitä on ensimmäinen maininta vuonna 1470. Kylän rakennukset sijaitsevat Kytöniitunojaan laskeutuvien peltojen ja kylän läpi kaartelevan tien varrella. Tien tuntumassa on lukuisia järviä. Lähellä on Torronsuo ja Liesjärven kansallispuisto. Letkulla sijaitsee myös Hämeen Luontokeskus sekä Eerikkilän Urheiluopisto.

Kylän rakennuksista vanhimmaksi mainitaan Puosin tila, jonka päärakennus on vuodelta 1834. Sitä on laajennettu vuonna 1898. Raunion tilan rakennukset muodostavat ehjän kokonaisuuden. Yli-Jaakkolan ja Vanhalan päärakennukset ovat 1900-luvun alusta. Letkun kansakoulu on vuodelta 1903.

Kylässä toimii kylätoimikunta, maamiesseura, vanhempainyhdistys, kalastus- ja metsästysseura. Kylässä on myös oma koulu. Asukkaita Letkun kylässä on nykyään lähes 400.

Elinkeinot

Yrityksiä Letkulla on kolmisenkymmentä, joista suurimmat Forssan Huoneistoremontti Oy ja Härkäpuu Oy. Kylässä on myös maanviljelystä; aktiivitiloja on nykyään noin kaksikymmentä.

Vuoden hämäläinen kylä

Hämeen Kylät ry valitsi Letkun vuoden 2012 kyläksi. Se julkistettiin Hauhon Niskavuoren markkinoilla 30.6.2012. Letkun kylä on osoittautunut vireäksi kyläksi monine hankkeineen. Kesäteatteri, Härkätien teatteri, ja 90-vuotias kylätalo Pirtti juhlatiloineen sekä oma alakoulu tuovat eloa kylään. Kyläläiset pitävät tonttipäiviä saadakseen uusia asukkaita. Kylän kehittämiseksi etsitään ideoita, joista viimeisin on Tarmo-ketjuun kuuluva Letkun Puoti -osuuskunta. Sen ansiosta tärkeät palvelut kuten kauppa ja posti saatiin pysymään kylällä. Letkun kyläyhdistys on mukana Laurea-ammattikorkeakoulun kehittämässä Aistien tilat -hankkeessa, jonka tarkoitus on lisätä yhteisöllisyyttä.

Lähteet 

Rakennettu Häme. Hämeenlinna 2003 

Hämeen Sanomat 1.7.2012

Hämeen Sanomat 8.7.2012

Lisätietoja kylästä:
www.letku.fi