Ero sivun ”Hyrryn lähde” versioiden välillä

Häme-Wikistä
Ei muokkausyhteenvetoa
 
p (yksi versio)

Versio 5. maaliskuuta 2013 kello 11.58

Hyrrynlahde.jpg


Hyrryn lähde sijaitsee Lopella Pilpalan kylän Hyrryn mäeltä kylän keskustaan tultaessa vasemmalla. Kooltaan lähde on noin kaksi hehtaaria. Puhtaan ja kirkkaan veden vuoksi uiskentelevia kaloja on helppo seurata. Vuosisatojen ajan ovat niin vanhemmat kuin nuoremmatkin kyläläiset kalastelleet lähteellä, jonka ympäristön kasvillisuus sammalistoineen on melko harvinaista ja tutkimisen arvoista.

Lampea ympäröi kuusi- ja mäntypuusto, joukossa on myös kolohaapoja, joista mm. liito-oravat löytävät kotikolonsa.

Lähteen rannassa sijaitsi Hyrryn vanha, ennen sotia käytössä ollut pyykkitupa. Tien eteläpuolella oli Hyrryn sepänpaja ja sen vieressä kaksikerroksinen aitta. Rannalla sijaitsi aikoinaan myös metsätyömiesten käytössä ollut parakkirakennus. Lähellä sijainneessa palokopissa säilytettiin 1980-luvulle saakka sammutuskalustoa, kuten ruiskuja ja pumppuja.


Lähde

Kolmen kylän kirja. Elämää Pilpalan, Hunsalan ja Tevännön kylissä menneistä ajoista nykypäivään. Toim. Salli Suorsa, 2005