Hämeenlinnan retkeilijät

Häme-Wikistä
Versio hetkellä 12. marraskuuta 2016 kello 21.57 – tehnyt Joenshannuka (keskustelu | muokkaukset)

Hämeenlinnan Retkeilijät, Häret

Logo pieni.jpg
Jäsenkirjelogo.jpg

Hämeenlinnan retkeilijät, Häret on 1979 perustettu luontoretkeilyä, vaellusta ja kalastusta harrastavien yhteisö. Jäseniä seurassa on noin 100. Häret on työväen retkeilyliiton, TRL, jäsenseura. Tärkeimmät HäRet:n toiminta-alueet ovat Vanajanniemi ja Padasjoen - Evon alueet. Näissä kummassakin paikassa sijaitsee seuran omistama maja ja tietenkin saunalla varustettuna. Näin Vanajavesi ja Päijänteen vesistö ovat jäsenistön paljon käyttämiä kalastus ja retkeilykohteita niin kesäisin kuin talvisinkin. Lapin matkailu on alusta alkaen ollut vahvasti mukana seuran toiminta-ajatuksessa. Lapinmatkoja tehdään sekä talvisin että kesäisin ja varsinkin syysruskan aikaan. 1980-luvulla Lapin matkat tehtiin pääsääntöisesti omilla ja paljolti itse rakennetuilla retkeilyautoilla. Autot täyttyivät innokkaista vaeltajista, retkitarvikkeista ja tietenkin vähintään viikon muonista. Ahdasta oli ja nyt taaksepäin katsoen, kauhean epämukavaa matkantekoa, mutta into päästä Lapin selkosille ylitti matkanteon hankaluudet. Ja kun oltiin päästy tunturien maisemiin, niin matkan kaikki vaivat unohtuivat saman tien. Myöhemmin kun aika ajoi ohi paljon nähneistä retkeilyautoista, matkoja alettiin tehdä tilausbussilla. Bussikuski oli useasti retkeilyhenkinen ja osallistui myös vaellukseen tai kalastukseen. Bussikuljetusten aikoihin yleensä vaellettiin pitkiä, koko viikon kestäviä retkiä yöpyen mukana kuljetetuissa teltoissa. Harvoin edes yövyttiin autiotuvissa, joskus kuitenkin teltta pystytettiin autiotuvan pihapiiriin. Nyt viime aikoina, retkelle lähtijöiden vähentyessä on taas palattu omien autojen käyttöön. Retkikohteen keskipisteeksi valikoidaan joku majoitukseen sopiva rakennus. Tästä kohteesta sitten tehdään, joko päiväretkiä tai sitten useamman yön retkiä selkosten taakse.




Häret:n yhteystietoja

   * Pj.                     Teemu Roisko                  050-4133315            roisko@gmail.com
   * Vara pj.	             Seija Niemelä                 045-77302013           seija.niemela@restel.fi
   * Siht.	             Hannu Joensuu                 050-526 9814           hannukalevijo@gmail.com
   * Rh.	             Ritva  Makkula                0400- 639087           ritva.makkula@luukku.com
   * Avainvast.  	     Molli Matikainen              0400-818451            molli.matikainen@pp.inet.fi 
   * Retkeily- jakaj.        Unto Parikka 	           044-2116461            unski.pa@gmail.com
Trllogopieni.jpg





Työväen Retkeilyliitto, TRL

– Valtakunnallinen liikuntajärjestö, toimintaa vuodesta 1971 –

Työväen Retkeilyliitto (TRL) on vuonna 1971 perustettu valtakunnallinen liikuntajärjestö. Se on jäsenenä Luonnonystävien Kansainvälisessä Liitossa (Naturfreunde Internationale NFI, Friends of Nature International).

TRL omistaa useita erämaamajoja Kittilän - Enontekiön seudulla ja Lieksassn Ukonjoella. Majat ovat jäsenseurojen jäsenistön käytössä ympäri vuoden omakustannushintaan.


TRL Yhteystiedot:

* Työväen Retkeilyliitto ry Sturenkatu 27 A, 4.krs 00510 Helsinki
* 045 1369 744, tyovaenretkeilyliitto@gmail.com
* http://www.tyovaenretkeilyliitto.com/