Vuorenkylän tiet

Häme-Wikistä
Versio hetkellä 26. toukokuuta 2014 kello 12.50 – tehnyt imported>Mtaavila (→‎Lähteet)

Kylän läpi on kulkenut ratsupolku jo vuosisatojen ajan Hartolasta Luhangan Tammijärvellä sijaitsevaan Käärmelahden sotilasvirkamiestaloon. Vanha ratsupolku kunnostettiin kärrytieksi Hartolasta Putkijärvelle vuonna 1871. Vasta 1900-luvun alussa tie parannettiin maantieksi ja jatkettiin Vuorenkylän ohi Joutsa – Korpilahti tielle saakka. Tieyhteys rakennettiin Hartolan kirkonkylästä Putkijärvelle vuosina 1861-1871. 1800-luvun lopulla alettiin rakentaa jatkoyhteyttä myös Vuorenkylään. Talviaikaan kuljettiin jääteitä pitkin. Yksi jäätie kulki Kirkkolan rannasta Rautaveden yli Leppälahteen ja Putkijärven ja Vuorenkylän kautta Tammijärvelle ja Luhankaan. Purnuvuoren reunaa kiertää kolme erilaista tienpohjaa tai tietä. Teiden nimet ovat leikkisästi Kehä 1, Kehä 2 ja Kehä 3. Kehä 3 on uusin ja jouduttiin rakentamaan, koska maitoautot eivät päässeet tiloille aiempia teitä pitkin. Näin syntyi toinen toistaan loivempi tie liikenteen tarpeisiin. Vain Kehä 3 on enää käytössä.

Vuorenkyläntieltä avautuvat näkymät kylän kannalta merkityksellisiin kohteisiin. Tienvarret ovat melko hyvässä kunnossa ja niitä hoidetaan säännöllisesti. Ruulin talon kohdalla sijaitsevan kiviraunion ympärille on kasvanut vesakkoja ja puustoa. Tohtaantien varressa on tapahtunut paljon muutoksia parin vuoden sisällä. Seppälän tilalta avautuu nyt visuaalinen yhteys Purrin tilan suuntaan. Puustoa on raivattu niin, että tieltä näkyy Seppälän tilan pelloilla laiduntava ylämaankarja. Tämä on parantanut huomattavasti myös Purnun laskettelukeskuksen lähimaisemaa.

Lähteet