Ero sivun ”Hämeen Taideartteli” versioiden välillä

Häme-Wikistä
Ei muokkausyhteenvetoa

Rivi 1: Rivi 1:
==Ajankohtaista ==
[[Tiedosto:Hämeen taidearttelin taideryhmät syksy 2025.jpg|Hämeen Taidearttelin viikkoryhmät 2025]]

==Arttelin syksyn 2025 viikoittaiset taideryhmät==
Viikottaiset taideryhmät ovat jo pitkään olleet keskeinen osa Arttelin toimintaa. Ryhmät aloittavat toimintansa syyskuussa ja kokoontuvat viikoittain marraskuun lopulle saakka.
Ryhmät ovat avoimia kaikille ja voit käydä niissä oman aikataulusi mukaisesti, ei sitoutumispakkoa. Arttelin jäsenille osallistuminen on maksutonta, ei-jäsenille osallistumismaksu on 5 euroa/kerta. Tervetuloa mukaan!

==Ajankohtaista:==
===KORONA-VIRUS EPIDEMIA HILJENTÄÄ HÄMEEN TAIDEARTTELIN TOIMINNAN POIKKEUSTILAN AJAKSI ===
Hämeen Taidearttelin hallitus on pitänyt sähköpostikokouksen (18.3.2020), jossa keskusteltiin mm. korona-virus epidemian aiheuttamista seurauksista Arttelin toimintaan.

Suomen hallituksen ja presidentin päätöksellä otettiin valmiuslaki käyttöön 18.3.2020.

Laissa suositellaan, että yhdistykset sulkevat harrastustilansa ja lopettavat fyysiset kokoontumiset poikkeustilan ajaksi, joka on tällä hetkellä määritelty 18.3.-13.4.2020. Todennäköisesti se jatkuu tämän hetken tietojen valossa.

”Suljetaan valtion ja kuntien museot, teatterit, Kansallisooppera, kulttuuritalot, kirjastot, kirjastoautot, Kansallisarkiston asiakas- ja tutkijasalipalvelut, harrastustilat ja -paikat, uimahallit ja muut urheilutilat, nuorisotilat, kerhotilat, järjestöjen kokoontumistilat, vanhusten päivätoiminta, kuntouttava työtoiminta ja työkeskukset. Suositellaan yksityisen ja kolmannen sektorin toimijoiden sekä uskonnollisten yhteisöjen toimivan samoin.”
https://valtioneuvosto.fi/artikkeli/-/asset_publisher/10616/hallitus-totesi-suomen-olevan-poikkeusoloissa-koronavirustilanteen-vuoksi

====Peruutukset ja poikkeukset====
* Kuvansiirtokurssi on peruttu keväältä.
* Vuosikokous siirretään, uusi ajankohta ilmoitetaan myöhemmin.
* Freskoryhmä on perunut kevään kokoontumiset.
* Grafiikkaryhmän työskentely on peruttu 17.3. - 31.3. 2020. Asiasta tiedotetaan viikolla 15 tilanteen mukaan
Muiden ryhmien osalta on sovittu, että jokainen riskiryhmään kuuluva osaa itse päätellä kannattaako lähteä maalaamaan. Ulkopuolisia tiloihin ei tule. Asiasta on keskusteltu ryhmien kesken. Jos tilanne muuttuu, niin vastuuhenkilöt tiedottavat siitä.

'''Hämeen Taideartteli suosittelee harkitsemaan tarkkaan Arttelin tilojen käyttöä  ja kokoontumista poikkeustilan aikana. Riskiryhmien suojaksi annettuihin rajoituksiin on syytä suhtautua vakavasti. '''

'''Pidetään huolta toisistamme.'''
===HÄMEEN TAIDEARTTELI RY:n JÄSENMAKSU 2020===
Vuoden 2020 jäsenmaksu on 30 €, yhdistyksiltä 40 €. Maksa toukokuun loppuun mennessä tilille FI53 5680 0050 4245 77, kiitos!
Kaikille yhteinen jäsenmaksun viitenumero on 2202 . Jätä pankin viestikenttä tyhjäksi, ettei se aiheuta yhdistykselle pankkimaksua.
==Taidearttelin viikko-ohjelma kevät 2020  ==
Korona-virus epidemia vaikuttaa kevään 2020 ryhmien toimintaan 18.3.2020 alkaen. Tarkista tilanne.  Ryhmissä voit käydä oman aikataulusi mukaisesti, ei sitoutumispakkoa. Osallistuminen edellyttää kuitenkin Arttelin jäsenyyttä. Jos et halua sitoutua Arttelin jäseneksi mutta  osallistuisit mielelläsi ryhmiin silloin tällöin tai kokeilumielessä, voit maksaa 5 euron kertamaksun. Tervetuloa mukaan!
{| class="wikitable"
{| class="wikitable"

Rivi 35: Rivi 13:
! Viikonpäivä !! tekniikka / ohjaaja / yhteyshenkilö !! Kauden pituus !! aika
! Viikonpäivä !! tekniikka / ohjaaja / yhteyshenkilö !! Kauden pituus !! aika

| Tiistai|| grafiikka, Tuulikki Määttänen || 14.1.-12.5. || 13.00- PERUTTU 17.3. - 31.3.

| Keskiviikko|| frescoryhmä, Elina Vänttinen || 8.1.-13.5. || 10.30- PERUTTU KEVÄTKAUDEN AJAN
| Maanantai|| Freskoryhmä, Elina Vänttinen [mailto:pe.vanttinen@gmail.com pe.vanttinen@gmail.com]  || 8.9.25- || alkaen klo 10.30

| Keskiviikko|| öljy/akryyli/akvarelli, ohjaaja Mihail Tolmatsov ||8.1.-13.5.|| 18.00-20.30 Ohjaus joka kuukauden ensimmäisenä keskiviikkona.

| Torstai || päiväryhmä: kaikki tekniikat, omatoimiryhmä ||9.1.-14.5.  || 13.00-15.00
| Tiistai || Avoin nonstop grafiikkapaja, Inkeri Jurvanen [mailto:inkeri.jurvanen@outlook.com inkeri.jurvanen@outlook.com]||1.9.-25.11.25

|| 14-20.00

| Keskiviikko|| "Keskiviikon iltamaalarit": öljy/akryyli/akvarelli, ohjaaja Mihail Tolmatsov [mailto:tolmi600@gmail.com tolmi600@gmail.com]||3.9.25- || 18-20.30 Ohjaus joka kuukauden ensimmäisenä keskiviikkona.

| Perjantai || Pastellimaalaus, Malla Nuutinen [mailto:nuutinen.malla@gmail.com nuutinen.malla@gmail.com]||5.9.25-|| 13-16

==ARTTELIN AVOIN NON-STOP GRAFIIKKAPAJA TIISTAISIN 14-20 HEINÄ-MARRASKUUSSA 25 ==
[[Tiedosto:Pajaesite25hamewiki.png|left|]]Oletko kiinnostunut taidegrafiikasta? Haluaisitko kokeilla erilaisia tapoja tehdä grafiikkaa? Onko sinulla mielessäsi grafiikan projekti, jota haluaisit jatkaa?

Tervetuloa Hämeen Taidearttelin avoimeen grafiikkapajaan toimitiloihimme Parolantie 17, 13130 HML.

Avoin paja mahdollistaa omatoimisen työskentelyn taidegrafiikan parissa tiistaisin kello 14–20 heinä-marraskuussa. Pajaa emännöi Taidearttelin päivystäjänä Inkeri.

Toimintaan ei sisälly varsinaista opetusta vaan voit tulla tekemään omia töitäsi omaan tahtiin. Saat päivystäjältä toki neuvoa prässin käyttöön ja alkuun pääsemiseksi ja tukea työskentelyysi. Yhdessä muiden pajalaisten kanssa voimme jakaa kokemuksia ja oppia toisiltamme.

Grafiikan teko on jatkuvaa ideointia, suunnittelua ja ennen kaikkea kokeiluja.

Voit käydä avoimessa pajassa kerran tai vaikka joka kerta omien mieltymystesi mukaan.

Paja toimii non-stop periaatteella.

Pajassa voit tehdä mitä vain turvallista /myrkytöntä grafiikkaa omilla välineillä mutta painopiste on uusille harrastajillekin sopivissa tekniikoissa: monotypia, collagrafia ja syvä- ja kohopainotekniikoista esim. kuivaneula, carborundum, linopainanta ja puupiirros.

Pajalla käytössäsi ovat syvä- ja kohopainovärit ja akryyli- ja akvarellivärit monotypiohin.
Pajassa annetaan alkuopastus prässin käyttöön ja tarvittaessa eri välineisiin.

Osallistumismaksu 5 euroa sisältää tilan, työvälineet ja prässin. Huom. Hämeen Taidearttelin jäseniltä ei peritä osallistumismaksua. Muut maksut koskevat myös Arttelin jäsenistöä.
Materiaalimaksulla 5 e/kalenterikuukausi tai 2,50 euroa/kerta saat käyttöösi tarvikkeet, joilla pääset alkuun grafiikan matkallasi.

Kysy lisää Inkeriltä 😊 [mailto:inkeri.jurvanen@outlook.com inkeri.jurvanen@outlook.com]

Pajaan ei tarvitse ilmoittautua etukäteen. Tule vain paikalle, kun sinulle sopii.Voit vaikka vain tehdä tutustumiskäynnin.

Nähdään pajalla!
====Avoimen pajan hinnoittelu====
*Osallistumismaksu: 5 euroa/kerta. Hämeen Taidearttelin jäsenille ilmainen.
Sisältää tilassa olevien työkalujen, kuten etsausneulat ja telat, kaivertimet ja prässin käytön
[[Tiedosto:Arttelin_tyotila.jpg|thumb|200px|Arttelin työtila]]
[[Tiedosto:osallistumismaksulla_tilamaksulla_ei-arttelilaisille.jpg|thumb|200px|Osallistumismaksu sisältää tilan ja perustyövälineet]]
[[Tiedosto:Tarvikemaksulla.jpg|thumb|200px|Tarvikemaksu sisältää eri syvä- ja kohopainotekniikoiden vedostuksen oheistarvikkeita ja syvä- ja kohopainovärilajitelman.]]
[[Tiedosto:Lisavarimaksulla_syvapainovarivalikoima.jpg|thumb|200px|Charbonnelin 10 syväpainovärin lajitelma pajatyöskentelyyn]]
[[Tiedosto:Arttelin_keittio.jpg|thumb|200px|Arttelissa on hyvin varustettu keittiö]]
*Materiaalimaksu: 5 euroa/kalenterikuukausi/tai 2,50 euroa/kerta.
Sisältää eri tekniikoiden vedostuksen välttämättömiä oheistarvikkeita, kuten Carborundum-jauhe, yleis- ja puuliima, gesso, tarlatan, arabikumi, sellakka ym. ja lajitelman vesiliukoisia, öljypohjaisia syväpainovärejä ja linovärejä ja yhden offset-peltiarkin (n. 25x35 cm) pajakäyttöön painolaataksi.
*Hahnemühle syväpainopaperi 39 cm x 26,5 cm arkki /1 euro.
Sopii eri tekniikoihin. Korkealaatuinen ja tarkka painojälki. Paperit ovat happovapaita. Ei sisällä eläinperäisiä raaka-aineita. Vahvuus: 300 g/m²; Pintarakenne: matta, satiininpehmeä; Väri: luonnonvalkoinen.
*Wenzhou japaninpaperi 30 g, Kozo-kuitu. 50 cm x 34,5 cm/1 euro; 25 cm x 34,5 cm / 0,50 euroa
Wenzhou japaninpaperi tunnetaan sen lujuudesta ja kestävyydestä. Sen valkoinen ja pehmeä mutta kuitenkin karkea pinta on ihanteellinen puupiirroksiin ja linopainantaan mutta sitä kannattaa kokeilla myös syväpainotöihin. Se kestää kosteutuksen. Väri ei leviä (kuivalla) paperilla, vaikka paperi imeekin väriä itseensä. Sitä käytetään myös syväpainotöiden laattojen viimeistelyyn ennen vedostusta.
*Softcut-levy 30x20 cm/10 euroa.
Linoa pehmeämpi, taipuisa kumimainen laatta kohopainantaan. Helppo leikata paloiksi. Molemmat puolet voi käyttää. Sopii mm. leimasimiin. Suositellaan käsin vedostamista.
*Linolevy Art&Craft: 30x20 cm: 10 euroa/kpl; 20,3x15,2x0,3 cm: 5 euroa/kpl.
Pehmeä pinta helppo kaivertaa. Sopii myös tarkkarajaisten yksityiskohtien työstämiseen.
*Koivuvaneri 24,4x12,12,2x6,5 cm: 5 euroa/kpl.

*PC-levy, vahvuus 1 mm. A5/ 2,50 e; A4/ 5 e; A3/ 10 e
PC-levyjä voi hyödyntää kuivaneula-, carborundum- ja monotypiatekniikoissa. Levyjä voidaan maalata akryyli-, öljy- ja lasiväreillä sekä spraymaaleilla.
*Offset -peltiarkki noin 25 cm x 35 cm /0,50 e
Offset-levy on monikäyttöinen painolaatta, jota voi kaivertaa ja käsitellä eri tavoin. Sitä voi leikata saksilla, joten se käy myös sabluunan tekoon. Levyä voi maalata väreillä, jotka tarttuvat kiinteään, vesitiiviiseen pintaan. Se sopii myös akvarellimonotypioihin, kun pinta pohjustetaan arabikumilla.
*Kuparilevy 0,9 mm 10 cm x 15 cm/ 4 e; 20 cm x 15 cm /8 e; 20 cm x28 cm / 15 e
Metalligrafiikkaan tarkoitettua, perinteistä, kuparilevyä voidaan hyödyntää monissa eri syväpainotekniikoissa. Levyn paksuus ja kovuus sopivat kuivaneula ja carborundum-tekniikoihin.
*Maksut voit maksaa käteisellä tai Mobile Payllä tai Grafiikkapajan tilille. (Tilitiedot maksun yhteydessä pajalla.)

==AFFRESCO A STRAPPO - freskoryhmässä maanantaisin irroitetaan freskot "seiniltä" tauluiksi Bartolomeo "Meo" Prencipen (1947-2015) oppien mukaisesti ==
[[Tiedosto:Freskon_valmistus_pieni.jpg| |200px|thumb|left|''Freskojen valmistus vaatii useita työvaiheita. '']]
[[Tiedosto:Fresko_541kt.jpg| |200px|thumb|left|''Valmiissa freskossa kuva on siirretty kankaalle. ]]
Haluaisitko maalata freskoja mutta sinulla ei ole sopivaa seinää?Tervetuloa Hämeen Taidearttelin perinteikkääseen freskoryhmään, jossa voit valmistaa freskon, jonka voit ripustaa seinällesi 😃
Hämeen Taidearttelin freskoryhmä kokoontuu maanantaisin 2.9.24 klo 10.30 alkaen Hämeen Taidearttelin toimitilassa, Parolantie, 17, 13130 Hämeenlinna.

Ryhmässä freskoja valmistetaan "affresco a strappo -tekniikalla", jossa freskomaalaus siirretään "seinältä"  kankaalle. Tekniikkaa on opiskeltu vuodesta 2007 Arttelissa nyt jo edesmenneen italialaisen taiteilija Bartolomeo "Meo" Prencipen johdolla ja oppien mukaisesti.  Ja näin tehdään edelleen. Ryhmä lienee ainutlaatuinen Suomessa.

Jos kiinnostuit, niin ota rohkeasti yhteyttä Elina Vänttiseen, joka ryhmää ohjaa pe.vanttinen@gmail.com - tai tule maanantaina Arttelille paikan päälle tutustumaan freskon tekoon. Osallistumismaksu on 5 euroa/kerta, Arttelin jäsenille ilmainen..

Vuodesta 2007 lähtien on Hämeen Taidearttelissa toiminut freskoryhmä. Ryhmän ensimmäinen opettaja oli pitkään Suomessa asunut  italialainen taiteilija Bartolomeo "Meo" Prencipe (1947-2015), jonka oppien mukaisesti freskoja edelleen tehdään. Taiteilijan edustama affresco a strappo"-tekniikka on jo 1300-1400-luvuilla käytännön tarpeesta syntynyt menetelmä viedä teos katsojien luo. Affresco a strappo tarkoittaakin "seinästä reväistyä".

Fresko strappo -tekniikassa fresko maalataan roiskerapatulle laatalle, ´seinälle´. Kuivuneelle seinälle levitetään ns. freskopohja hiekasta ja kalkista, jolle maalataan kuva pigmenttiväreillä ja vedellä. Maalaus on tehtävä kerralla valmiiksi, jottei pohja pääse välillä kuivumaan. Sen jälkeen maalaus siirretään kahden eri kankaan ja kahden eri liimauksen kautta kankaalle. Itse maalauksen ja liimakerrosten välillä saa olla noin viikko kuivumisaikaa, joten valmiiseen työhön menee hyvinkin kolmisen viikkoa aikaa.

==KESKIVIIKON ILTAMAALARIT kokoontuvat viikoittain 18-20.30 avoimeen maalausiltaan==
Tervetuloa mukaan Hämeen Taidearttelin Keskiviikon iltamaalareihin.

[[Tiedosto:Keskiviikon iltamaalarit.jpg|pienoiskuva|665px|Hämeen Taidearttelin taideryhmä: Keskiviikon iltamaalarit. Esite: Inkeri Jurvanen]]
[[Tiedosto:Mihail_Tolmatsovin_maisema_luonnos_Arttelin _tiloissa.jpg|thumb|left|200px|Mihail Tolmatsovin maisemaluonnos Arttelin tiloissa. Valokuva: Inkeri Jurvanen]]
Olisiko sinusta mukavaa maalata yhdessä muiden kanssa? Onko sinulla haasteita löytää kotoa tilaa maalausharrastuksellesi? Haluaisitko kenties maalata vähän isomman taulun?  Tervetuloa Arttelin kaikille avoimeen maalausiltaan keskiviikkoisin klo 18–20.30 toimitilaamme, Parolantie 17, Hämeenlinnassa.

Tarvitset mukaan omat maalaustarvikkeet, tekniikka on vapaa. Arttelissa on maalaustelineitä ja hyvien työtilojen ohessa kuivatus/säilytysilaa.

Opastusta erityisesti öljyvärityöskentelyyn on tarjolla joka kuukauden ensimmäisenä keskiviikkona. Opastajana Mihail Tolmatsov. Muulloin varsinaista opastusta ei ole mutta toki ystävällistä vertaistukea ja hyviä kokeneiden maalareiden neuvoja on tarjolla.

Osallistumismaksu 5 €/kerta. Arttelin jäsenille ilmainen.

Tule rohkeasti mukaan! - Taide tuo iloa elämään.

==10.7.19 Suuri maalaustapahtuma 10.7.2019 klo 10-16 Hämeenlinnan Kaupunginpuistossa - kuvia ja tunnelmia==
==Perjantaisin 13-16 pastelliryhmässä PÖLISEVÄT TEKNIIKAT -maalataan kuivapastelleilla ja on mahdollista työskennellä muillakin pölisevillä tekniikoilla==
Hämeen Taideartteli ry osallistui Suureen Maalaustapahtumaan järjestämällä 10.7. Maalauspäivän Hämeenlinnan kaupunginpuistossa. Päivä oli upea, aurinko paistoi ja luonto oli parhaimmillaan. Hieno fiilis! Suurkiitos kaikille!
Kiehtovatko sinua pastellityöt? Haluaisitko työskennellä tekniikoilla, joissa käytetään varisevia ja pöliseviä pigmenttejä värien valmistukseen ja käsittelyyn? Esim. kuivapastellit, omatekoiset tempera- ja akvarellivärit sekä mosaiikki. Taidearttelin ”Pölisevät tekniikat” - perjantairyhmässä se on mahdollista. Kotona voi olla haasteellista toteuttaa harrastusta pölisevyyden takia.

Ryhmä kokoontuu perjantaisin klo 13.00–16.00 Taidearttelin työtiloissa Parolantie 17, Hämeenlinnassa. Osallistumismaksu 5 euroa/ kerta, Arttelin jäsenille ilmainen. Mukaan tarvitset omat materiaalit ja innostusta. Arttelilla on kuivapastelliliituja yhteiskäyttöön, joten alkuun pääset ottamalla mukaan omat paperit. Erityisesti pastellimaalaukseen tarkoitettuja papereita on tarjolla eri hintaluokissa, mutta harjoittelun voit aloittaa lähes mille tahansa kevyesti karkeapintaiselle paperille. Varsinaisista pastellipapereista ryhmän suosituksia harjoitteluun ovat esim. KOH-I-NOOR Pop Pastel 245 x 345 mm 220 g/m2 luonnosvihko ja Hahnemuhle ingres 24 x 31 cm lehtiö 100g/m2 . Ryhmässä voit sitten saada paperivinkkejä jatkoon.

Ryhmässä ei ole erityistä ohjausta mutta ryhmän muilta jäseniltä saa opastusta ja neuvoja tarpeen mukaan. Myös ulkopuolisten käyttäminen ryhmäopetukseen on mahdollista. Tarvittaessa aikaa voidaan jatkaa myös iltaryhmänä, jos sellaiseen on innostusta. Jos olet kiinnostunut tervetuloa mukaan ja tutustumaan yhdistyksen muuhunkin toimintaan.

Ryhmän yhteyshenkilö on Malla Nuutinen. Laita rohkeasti Mallalle viestiä, jos sinulla on lisäkysymyksiä. Tai tule vain paikan päälle tutustumaan. Mallan sähköposti on: nuutinen.malla@gmail.com

Tervetuloa 😀

KLIKKAA GALLERIAN KUVIA, NIIN NÄET NE SUUREMPINA!
<gallery>
<gallery>
Tiedosto:Helene Scherfbeck 10.7.2019.jpg|
Tiedosto:Pastellityoskentely Artteli.JPG|Kuivapastellityöskentelyä Arttelilla. Valokuva Kirsi Rajapuro.
Tiedosto:Suuri Maalaustapahtuma 2019, ryhmakuva 1edit.jpg
Tiedosto:Achill Island Kirsi Rajapuro.jpg|Kirsi Rajapuro: Achill Island, pastelli. Valokuva: Kirsi Rajapuro.
Tiedosto:Suuri Maalaustapahtuma 2019, Tuulikki Maattanen edit.jpg
Tiedosto:Kirsi Rajapuro Pilvenreuna 2023 pastelli 758kt.jpg|Kirsi Rajapuro: Pilvenreuna, pastelli. Valokuva Kirsi Rajapuro
Tiedosto:Suuri Maalaustapahtuma 2019, Tuulikki Maattanen Huvimaja maella edit.jpg
Tiedosto:Heinapaalit pastelli Kirsi Rajapuro 2024 447kt.jpg|Kirsi Rajapuro: Heinäpaalit, pastelli. Valokuva: Kirsi Rajapuro
Tiedosto:Suuri Maalaustapahtuma 2019, Raija Luukkainen.jpg
</gallery>
<gallery>
Tiedosto:Suuri Maalaustapahtuma 2019, Anne Ahonen maalaa 2.jpg
Tiedosto:Suuri Maalaustapahtuma 2019, Tytot maalaamassa.jpg.png
Tiedosto:Suuri Maalaustapahtuma 2019, Tyttojen tyot.jpg
Tiedosto:Suuri Maalaustapahtuma 2019, Venla Virta, Nimeton edit.jpg
Tiedosto:Suuri Maalaustapahtuma, Luonnos tekoraunioilta, IJ edit.jpg
</gallery>
<gallery>
Tiedosto:Suuri Maalaustapahtuma 2019, osallistujia 3 edit.jpg
Tiedosto:Suuri Maalaustapahtuma 2019, osallistujia 2 edit.jpg
Tiedosto:Suuri Maalaustapahtuma 2019, Merja-Tuulia Kanerva.jpg
Tiedosto:Suuri Maalaustapahtuma 2019, Kati Kemppainen.jpg
Tiedosto:Suuri Maalaustapahtuma 2019, Eija Jarvinen.jpg
</gallery>
<gallery>
Tiedosto:Suuri Maalaustapahtuma 2019, Eve Makkonen, Laivalaiturin odotushuone.jpg
Tiedosto:Suuri Maalaustapahtuma 2019, Eve Makkonen, Kesakukkia edit.jpg
Tiedosto:Suuri Maalaustapahtuma 2019, Anne Ahonen maalaa edit.jpg
Tiedosto:Suuri Maalaustapahtuma 2019, Anne Ahonen.jpg
Tiedosto:Suuri Maalaustapahtuma 2019, Anne Ahonen 2.jpg
</gallery>
</gallery>

<gallery>
==Arttelin maalarit taiteilivat Rengon bussipysäkit uuteen kuosiin==
Tiedosto:Suuri Maalaustapahtuma 2019, Elina Vanttinen maalaa.jpg
Hämeen Taidearttelin maalaustyöryhmällä on ollut mieluisa ja arvokas tehtävä taiteillla Rengon bussipysäkit uuteen paikalliseen kuosiin. Kiitos Rengon Säästöpankkisäätiölle, joka on tilannut Hämeen Taidearttelilta kolmen bussipysäkin maalauksen tekstikyltteineen. Kaksi niistä valmistui kesällä 2023 ja kolmas parahiksi Renkoviikolle 2024.

Tiedosto:Suuri Maalaustapahtuma 2019, Elina Vanttinen 1.jpg
Maalausten aiheet kuvaavat Rengon luontoa ja paikallista kulttuuria:
Tiedosto:Suuri Maalaustapahtuma 2019, Elina Vanttinen.jpg
Viimeisimmän, kesällä 2024 Kuvataiteen päivänä maalatun pysäkin toisessa päädyssä on maitolaituri tanssi-ilmoituksineen ja toisessa risti, joka viittaa pyhiinvaelukseen. Keskiosassa kuvataa Rengon vanhan kylän elämää härkineen.
Tiedosto:Suuri Maalaustapahtuma 2019, ryhmakuva loppukatselmus edit.jpg
Toisen bussipysäkin päädyissä Jaakko heittää kylmän kiven järveen ja katoksen alla on kuvattuna kunnan nimikkokasvi, lumme.

Kolmannen pysäkin päädyissä on Rengon härkä ja paikallisen myllyn esineistöä, jauhosäkkejä ja kappa.

Katoksen alla on maisemakuva Kirkkojärvestä, jonka taustalla Rengon kirkko ja museo.

Kesällä 25 maalattiin Rengon Säästöpankkisäätiön tilauksesta vielä kaksi bussipysäkkiä,joissa on Rengon historiallisia maisemia

Arttelin maalaustyöryhmään kuuluvat Anne Ihamäki, Anne-Mari Kämäri ja Elina Vänttinen.

Toivottavasti ne säilyvät pitkään ja niitä kohdellaan hyvin.

Artteli kiittää kunniasta ja mahdollisuudesta edistää paikallista kulttuuria.

Valokuvat: Elina Vänttinen

HUOM! NÄET VALOKUVAT SUUREMPINA KLIKKAAMALLA KUVAA.

</gallery>

<GALLERY>
Tiedosto:Rengon bussipysakin maalaus Kuvataiteen paiva valmis1.jpg|Bussipysäkin pääty. Maitolaituri. Seinällä tanssilavamainos. Hämeen Taidearttelin työryhmä. Kuva: Elina Vänttinen
Tiedosto:Rengon bussipysakin maalaus Kuvataiteen paiva valmis4.jpg|Maisema vanhasta Rengosta. Hämeen Taidearttelin työryhmä. Kuva: Elina Vänttinen
Tiedosto:Rengon bussipysakin maalaus Kuvataiteen paiva valmis2.jpg|Bussipysäkin pääty. Risti.pyhiinvaellus Santiago de Compostela. Renko. Hämeen Taidearttelin työryhmä. Kuva: Elina Vänttinen
</GALLERY>

[[Tiedosto:Mervi Turtiaisen akvarellejaedit2.jpg|pienoiskuva|vasen]]
<GALLERY>
Tiedosto:Rengon_bussipysakit_heinakuu_23_EV.jpg|Lumme, Rengon nimikkokasvi. Hämeen Taidearttelin työryhmä. Kuva: Elina Vänttinen
Tiedosto:Rengon_bussipysakit_heinakuu_23_3_EV.jpg|Renko, Muurilan pysäkki. Jaakko heittää kiven. Hämeen Taidearttelin työryhmä. Kuva: Elina Vänttinen
Tiedosto:Rengon_bussipysakit_heinakuu_23_2_EV.jpg|Renko, Muurilan pysäkki. Kylmä kivi järvessä. Hämeen Taidearttelin työryhmä. Kuva: Elina Vänttinen
</GALLERY>

===  Mervi Turtiaisen akvarelleja Hätilän hammashoitolassa 2.5.-20.6.2019 - nyt virtuaalisesti    ===
<GALLERY>
Tiedosto:Rengon_bussipysakit_heinakuu_23_6_EV.jpg|Maisemakuva Kirkkojärvestä, taustalla Rengon kirkko ja museo. Hämeen Taidearttelin työryhmä. Kuva: Elina Vänttinen

Mervi Turtiaisen värikylläisiä ja luontoaiheisia akvarelleja oli esillä Hätilän hammashoitolassa (Viipurintie 32, Hämeenlinna) touko-kesäkuussa 2019. Nyt voit tutustua näyttelyyn virtuaalisesti.
Tiedosto:Rengon_bussipysakit_heinakuu_23_4_EV.jpg|Renko Muurilan pysäkki. Rengon härkä. Hämeen Taidearttelin työryhmä. Kuva: Elina Vänttinen

Tiedosto:Rengon_bussipysakit_heinakuu_23_5_EV.jpg|Renko, Muurilan pysäkki. Rengon myllyn esineistöä: kappa ja jauhosäkkejä. Hämeen Taidearttelin työryhmä. Kuva: Elina Vänttinen

</GALLERY>

[[Mervi Turtiaisen akvarelleja Hätilän hammashoitolassa 2.5.-20.6.2019|'''KIlikkaa tästä Mervi Turtiaisen akvarellinäyttelyyn, ole hyvä!''' ]]
==Hämeen Taidearttelin vuosinäyttely==
Artteli järjestää vuosittain jurytetyn näyttelyn, johon jäsenet voivat tarjota enintään kolmea korkeintaan kolme vuotta vanhaa teosta. Jurytysmaksu määräytyy vuosittain. Vuosinäyttelyn ajankohta  on perinteisesti ollut loppuvuonna. Vuosinäyttelyssä julkistetaan Vuoden arttelilainen taiteilija, jonka hallitus on valinnut.
===HÄMEEN TAIDEARTTELIN 45-JUHLAVUOSINÄYTTELY 28.10.-9.11.25 Hämeenlinnan pääkirjaston Galleriassa===
[[Tiedosto:Vuosinäyttelyesitejpg200x283px.jpg|vasen|Hämeen Taidearttelin 45 juhlavuosinäyttely]]Artteli on perustettu 6.1.1980. Vietämme siis 45-juhlavuotta. Rakensimme hienon näyttelyn! Arttelin juhlavuosinäyttely-45 on täynnä valoisaa luovaa energiaa eri tekniikoilla ilmaistuna. Kiitos kaikille näytteilleasettajille ja ripustusjoukoille ja kannustajille. Ja erityiskiitos Arttelin uusimmille jäsenille rohkeudesta tulla mukaan näyttelyyn.
Minttu Saarinen jurytti tekniikoiltaan monipuolisesta ja väreiltään runsaasta teosvalikoimasta näyttelyn hienoksi kokonaisuudeksi. Kiitämme Minttua ammattitaidosta ja näkemyksestä!

Näytteilleasettajia on 30 henkeä ja teoksia 71 kpl. Tekniikoiltaan ja toteuttamistavaltaan työt ovat monipuolisia. Värimaailma on runsas.

Öljy- ja akryylimaalauksia on yhteensä 24 kpl, grafiikan teoksia 14 kpl, freskoja (affresco a strappo) 13 kpl ja pastellitöitä 6 kpl. Esillä on myös kaksi tekstiiliteosta ja pienoisveistosta. Joissain teoksissa on käytetty mehiläisvahaliituja ja kananmunatemperaa. Sekatekniikalla toteutetuissa teoksissa on luovasti yhdistelty eri materiaaleja.

Avajaisia vietettiin tiistaina 28.10.2025 klo 17.00. Avajaisissa julkistettiin Vuoden 2025 Arttelilainen Taiteilija Kirsi Rajapuro.

[[Tiedosto:Vuosinayttely25kirjastonfb1267x200px.jpg|Hämeen Taidearttelin 45 juhlavuosinäyttely. Valokuva kirjaston FB]]

[[Tiedosto:Vuosinayttely25kirjastonfb2267x200.jpg|Hämeen Taidearttelin 45 juhlavuosinäyttely. Valokuva kirjaston FB]]

[[Tiedosto:Vuosinayttely25kirjastonfb3267x200.jpg|Hämeen Taidearttelin 45 juhlavuosinäyttely. Valokuva kirjaston FB]]

Valokuvat näyttelystä Hämeenlinnan kirjaston fb-sivulta.

Arttelin facebookista löytyy lisää kuvia näyttelystä ja tietoa Arttelin toiminnasta. Käy tutkimassa. Ja liity seuraajaksi 😊

https://www.facebook.com/taideartteli/

== PopArt ja Let's Go ==
== Taidearttelin Vuoden Taiteilija 2025 Kirsi Rajapuro ==
PopArt-kahvilat ja ex temporena toteutetut Let's Go-retket tuovat oman, inspiroivan ja ajan hengen mukaisen lisänsä Arttelin toimintaan perinteisten maalausiltojen ja kurssien lisänä.

<gallery>
Tiedosto:Harjavalta_Tatsuo_Hoshika20032017.jpg|Let's Go -retki Harjavaltaan Tatsuo Hoshikan ja hänen veljensä ja ystäviensä yhteisnäyttelyyn.
Tiedosto:PopArt kahvila Renko2min.jpg| PopArt-kahvila Rengon Toukolassa.
Tiedosto:Ehtoisat_emannat.jpg|Ehtoisat emännät, Anne ja Tuulikki Rengon Pop-Art-kahvilassa.
Tiedosto:PopArtjoulukahvila3.jpg|Jouluinen PopArt-kahvila Arttelin tiloissa.
Tiedosto:Rut Bryk Emma22016min.jpg|Let's Go -retki Rut Brykin näyttelyyn Espoon Emmaan.
</gallery>

TAIDEARTTELIN KEVÄT 2020  ==
[[Tiedosto:Kirsi Rajapuro Vuoden Arttellainen Taiteilija edit.jpg|thumb|600px|Kirsi Rajapuro, Vuoden 2025 Arttelilainen Taiteilija. Valokuva: Joe Tully]]

'''GRAFIIKAN VIIKONLOPPUKURSSI MAALISKUUSSA'''

====KIRSI RAJAPURO - ARTIST STATEMENT 2025====
Aika:  la – su  7.-8.3. 2020    päivittäin klo 10.00 – 16.00 >br>
Olen Hämeenlinnan Hätilästä kotoisin, mutta asuin ulkomailla, lähinnä Irlannissa nelisenkymmentä vuotta ja paluumuutin Suomeen v. 2017. Maalannut olen jo vuodesta 1997. Taide on aina ollut intohimoni, milloin kirjoittajana tai lukijana, milloin kulttuurin suurkuluttajana, nyt aktiivisesti kuvataiteilijana. Väri ja valo on se, mikä kuvassa minut sytyttää.

Paikka:  Arttelin työtilat  Parolantie 17  Hämeenlinna. Käynti takakautta.

Öljymaalaus ja piirtäminen on ollut tutuinta, ja niihin olen hakenut oppia monilta kursseilta, mutta varsinainen sysäys oli Hämeen Taidearttelin löytäminen pari vuotta sitten. Osallistuin kuivapastellikurssille ja mosaiikkipajaan ja hurahdin molempiin tekniikoihin. Taidearttelista löytyi uusia ystäviä ja samanhenkisiä ihmisiä ja pysyy tekemisessä mukana!

Ohjaaja:  Taidegraafikko  Anniina Vainionpää

Olen myös loppusuoralla Kuvataiteen perusopetuksen kurssilla Vanajaveden Opistolla, mistä olen haaveillut koko elämäni. Toivottavasti jatkossa saamme myös Syventävien aineiden jatkokurssin – ongelmana on vain päättää, mitä lajia alan syventää? Muotoilu on nimittäin sytyttänyt myös.

Kurssimaksu:  50,00 € jäseniltä/ 55,00 €  ei jäseniltä

Luovuus on rahassa määrittelemätön voimavara ihmisissä, niin sen antama ilo kuin sen tuotokset. Taidetta tehdessä aika häviää ja liikut toisissa maailmoissa.

Mukaan mahtuu enintään  10 henk.

Kaksijakoinen luovuussyndroomani aiheuttaa edelleen myös tekstejä ja julkaisen kuukausittain blogia os. http://kulttuurikorppikotka.blogspot.com/
Ilmoittautua voit heti mutta viimeistään 29.2.2020 s-posti;  tuulikki.maattanen@saunalahti.fi
Kurssimaksu viimeistään 29.2. 2020 Arttelin tilille, FI53 5680 0050 4245 77 viitenumerolla 3010.

Kurssi toteutetaan monotypiana käyttäen metallia (offsetlevyä) ja lakattua kartonkia.

==Näyttelytiloja Hämeenlinnassa ==
Kurssimaksuun sisältyy edellisen lisäksi vesiliukoiset värit, pala metallihiontavillaa ja puoli arkkia grafiikan paperia (300g).

Itsellä tulee olla mm. tela, (Arttelissa on jokunen tela) ja lisäksi erikokoisia siveltimiä (parhaita tähän on keinokuituiset siveltimet) palettiveitsi, piirtimiä,  teräväpiirrin millä tehdään kuivaneulatyötä. Piirtimiksi sopivat esim. parsinneula ja myös pyöreämpi teräinen piikki esim. sukkapuikko.

Sähköpostilla voit kysyä Tuulikilta lisätietoa, jos joku asia askarruttaa.

Lisätietoja Anniinasta ja hänen hienoja töitään löydät hänen kotisivuiltaan osoitteesta:  http://www.anniinavainionpaa.fi/
Arttelin ryhmille ja jäsenille on tarjolla näyttelytilaa:

*Arttelin Parolantien toimitilan seinille voi laittaa näyttelyn. Näyttelyaika 2 kk.

*Dois Amores- kahvilassa (Raatihuoneenkatu 4, 13100) näyttelyseinä. Tila on ilmainen. Seinä noin 2,5 metriä leveä. Yhteyshenkilö on Malla Nuutinen sposti: nuutinen.malla@gmail.com
'''KUVANSIIRRON VIIKONLOPPUKURSSI HUHTIKUUSSA    -PERUTTU KEVÄÄN OSALTA
*Hätilän hammashoitolan tiloissa Viipurintie 32, Hämeenlinna. Yhteyshenkilö on Anne Tiensuu  sposti: anne.m.tiensuu@omahame.fi

*Viipurintien terveysaseman 2 krs:n seinä. Käyntiosoite Viipurintie 1-3, 13200 Hämeenlinna. Avoinna arkipäivisin klo 8-15. Yhteyshenkilö on Leena Kulmala sposti: leena.kulmala@hameenlinna.fi

Akryylimaalaukseen liittyvä kuvansiirtokurssi pidetään huhtikuussa la- su 18.-19.4.2020. Kuvansiirtokurssin vetäjinä toimivat Malla Nuutinen ja Kati Kemppainen. Kurssi pidetään Arttelin toimitilassa ja kurssimaksu tulee olemaan 25 euroa. Ilmoittautuminen Malla Nuutiselle. Voit jo nyt ilmoittautua tai kysyä häneltä lisää nuutinen.malla@gmail.com . Tästä tulee postia vielä lähempänä ajankohtaa.

''' ARTTELIN VUOSIKOKOUS maanataina 24.4.2020 klo 18.00 Arttelin toimitilassa, Parolan tie 17, Hämeenlinna - SIIRRETTY'''
'''Hämeenlinnan kirjastoissa on kaikkien taiteen harrastajien ja ammattilaisten varattavissa erilaisia näyttelytiloja.'''

*Pääkirjaston, Lammin ja Rengon kirjastojen näyttelytilojen esittelyt löytyvät Vanamo-kirjastojen sivuilta netissä: [https://vanamo.finna.fi/Content/hameenlinna-nayttelytilat '''Linkki Hämeenlinnan kirjastojen näyttelytilojen esittelyyn''']  Tilavarauksia voi tehdä netissä: [https://kirjastontilat.hameenlinna.fi/nayttelytilat '''Linkki Hämeenlinnan kirjastojen näyttelytilojen varauksiin''']

== Taidearttelin vuoden taiteilija 2018 ==
== Hämeen Taideartteli somessa - taidenäyttelyt kuvina ja videoina

===Facebook===
Facebookissa tiedotetaan tapahtumista ja toiminnasta.

Sivujen kautta Artteliin voi ottaa yhteyttä.

[https://www.facebook.com/taideartteli Hämeen Taideartteli Facebookissa]

===Videot You Tubessa vuosinäyttelyt 2020-2023 ===

'''Ari-Juhani Keppo'''
Hämeen Taidearttelilla on oma kanav a YouTubessa.
Hämeen Taideartteli ry Youtube-kanava:
[http://www.youtube.com/@hameentaideartteliry2223 www.youtube.com/@hameentaideartteliry2223]

[[Tiedosto:Ari-Juhaniedit.jpg|Annikki Syyrilä-Sarrala, Taidearttelin vuoden 2017 taiteilija]]

[[Tiedosto:Hattulan Pyhan Ristin Kirkkoedit.jpg|Maailmojen rajalla. öljy]]
Kanavalla julkaistaan sekä Taidearttelin yhteisnäyttelyjen että Arttelin jäsenten yksityisiä ja ryhmänäyttelyitä.

Arttelin hallitus voi päättää julkaistavasta materiaalista.

[https://www.youtube.com/watch?v=0G-w-BfQrNA Linkki Taidearttelin vuosinäyttely 2023 Hämeenlinnan pääkirjastossa 5.-18.11.2023]

'''Ari-Juhani Keppo ja hänen teoksensa "Hattulan Pyhän Ristin Kirkko".'''
[https://www.youtube.com/watch?v=UaHaU_eu9V4 Hämeen Taidearttelin vuosinäyttely 2022 Hämeenlinnan pääkirjastossa 31.10-13.11.2022]

[https://www.youtube.com/watch?v=rkIMnW7vAvE&t=63s Hämeen Taidearttelin vuosinäyttely 2021 Hämeenlinnan pääkirjastossa 8.-20.11.2021]

[https://www.youtube.com/watch?v=guNQx0xb-WA&t=30s Hämeen Taideartteli ry 40 v -juhlanäyttely Hämeenlinnan pääkirjastossa 2.-15.11.2020]

Hämeen Taidearttelin "Vuoden 2018 arttelilaiseksi taiteilijaksi" on valittu pitkän linjan taiteentekijä ja aktiivinen taideharrastuksen edistäjä Ari-Juhani Keppo. Valinta julkistettiin Hämeen Taidearttelin vuosinäyttelyn avajaispäivänä 1.11.2018 Riihimäen kirjastossa.
[https://www.youtube.com/watch?v=MxS7S5Y2wwk&t=27s Hämeen Taideartteli ry 40 v juhlahetkiä ja kohokohtia leikearkistoista vitriineissä]

Ari-Juhani Keppo liittyi yhdistykseen vuonna 2011 ja toimi hallituksen varapuheenjohtajana kuusi vuotta.
[https://www.youtube.com/watch?v=CHpR_yv9Zc4 Hämeen Taidertteli ry 40 vuotta toimintaa kuvina]
Hallituksessa hän on edelleen aktiivisesti mukana. Ari-Juhani on alunperin kotoisin Riihimäeltä ja jo lapsena
piirtäminen ja maalaaminen oli hänelle mieluinen harrastus. Merkonomitutkinnon jälkeen Ari-Juhani toimi liike-elämän palveluksessa erilaisissa myynnin ja markkinoinnin tehtävissä. Lukuunottamatta yhdeksän vuoden ajanjaksoa, jonka hän vietti Kotkassa suolaisia merituulia haistellen, on Ari-Juhani asunut Kanta-Hämeessä: Hattulassa ja Hämeenlinnassa.
Öljyvärimaalauksesta hän kiinnostui vasta kun sai oppimestarikseen tunnetun Hämeenlinnalaisen taiteilijan
Erkki Mikkolan jonka opissa Ari-Juhani maalasi v. 1975-85 Hattulan kansalaisopiston taidepiirissä Parolassa.

== Hämeen Taideartteli ry  ==
== Hämeen Taideartteli ry  ==
Rivi 178: Rivi 227:
Toiminnan tukemiseksi yhdistys on saanut Hämeenlinnan kaupungilta tukea vuokran maksuun. Jäsenmaksuilla kustannetaan yhdistyksen varsinainen toiminta.
Toiminnan tukemiseksi yhdistys on saanut Hämeenlinnan kaupungilta tukea vuokran maksuun. Jäsenmaksuilla kustannetaan yhdistyksen varsinainen toiminta.

Taidearttelin toimitilassa, Parolantie 17, pidetään tekniikaltaan erilaisia taidepiirejä useana iltana viikossa.
Taidearttelin toimitilassa, Parolantie 17, 13130 Hml, pidetään tekniikaltaan erilaisia taidepiirejä useana iltana viikossa.

Jäseniä Taidearttelissa on kaikkiaan noin sata. Uusiakin harrastajia mahtuu mukaan.

Jäseniä Taidearttelissa on noin seitsemänkymmentä. Uusiakin harrastajia mahtuu mukaan.

Yhdistys järjestää vuosittain ainakin yhden näyttelyn. Syksyn 2018 näyttely pidetään poikkeuksellisesti Riihimäen kirjastossa  Hämeenlinnan pääkirjaston remontin vuoksi. Kaikki Taidearttelin jäsenet saavat näyttelyyn esille vähintään yhden työn. Näyttelyn yhteydessä valitaan Hämeen Taidearttelin vuoden taiteilija.
Yhdistys järjestää vuosittain ainakin yhden näyttelyn: Vuosinäyttelyyn - joka tavallisesti on Hämeenlinnan pääkirjastossa - saavat kaikki Taidearttelin jäsenet esille vähintään yhden työn. Näyttelyn yhteydessä valitaan Hämeen Taidearttelin vuoden taiteilija.

Yhdistyksen asioita hoitaa hallitus, johon kuuluvat puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan lisäksi kuusi varsinaista ja kuusi varajäsentä. Hallitus kokoontuu kevätkaudella Arttelin toimitilassa säännöllisin väliajoin.  Vuosikokous pidetään maaliskuussa Arttelin tiloissa Parolantie 17:ssä.

Yhdistyksen asioita hoitaa hallitus, johon kuuluvat puheenjohtajan lisäksi neljä varsinaista ja kaksi varajäsentä. Hallitus kokoontuu Arttelin toimitilassa tai (jos kokoontua ei voi) sähköpostitse säännöllisin väliajoin.  Vuosikokous pidetään maaliskuussa Arttelin tiloissa Parolantie 17:ssä.

[[Tiedosto:Kritiikki-ilta.jpg|Kritiikki-ilta.jpg]]

'''Kritiikki-illassa kuunnellaan huolella Josef Tommisen ohjeita ja vinkkejä jatkotyöskentelyyn.'''

== Yhteystiedot  ==
== Yhteystiedot  ==
Rivi 194: Rivi 239:
Osoite: Parolantie 17, 13130 HÄMEENLINNA
Osoite: Parolantie 17, 13130 HÄMEENLINNA

Puheenjohtaja: Anne Ahonen, e-mail: [mailto:anneahonen02@gmail.com anneahonen02@gmail.com]

Puheenjohtaja: Anne Ahonen [mailto:anneahonen02@gmail.com anneahonen02@gmail.com]

Tiedottaja: Inkeri Jurvanen [mailto:inkeri.jurvanen@outlook.com inkeri.jurvanen@outlook.com]
== Jäseneksi liittyminen

Hämeen taidearttelin jäsenenä pääset osallistumaan viikottaisten ryhmien toimintaan sekä edullisille taidekursseille ja -matkoille. Jäsenmaksu on 30 euroa/vuosi ja lomakkeita saa toimitiloistamme, Parolantie 17 kellarikerros. Voit myös tulostaa lomakkeen nettisivuiltamme kohdasta "Lomakkeet".

== Tervetuloa mukaan Hämeen Taidearttelin toimintaan, liity jäseneksi  ==

Hämeen taidearttelin jäsenenä pääset osallistumaan viikottaisten ryhmien toimintaan sekä edullisille taidekursseille ja -matkoille.

Jäsenmaksu vuodelta 2024 on 35 euroa.Taidearttelin toimitilat sijaitsevat Hämeenlinnassa osoitteessa: Parolantie 17, 13130 Hml, kellarikerros.

===Taidearttelin jäsenkortilla saat alennuksia ja etuja!===
* Voit käyttää työtilaa ryhmien aikana ja ryhmäaikojen ulkopuolella hakemalla avaimen sovitusta paikasta.
* Pääset ilmaiseksi Hämeenlinnan Taidemuseon näyttelyihin.
* Saat 15% alennusta kehystämö Raamidaameista Osoite: Birger Jaarlin katu 25, 13100 Hml,Lasipiha-yrityksen yhteydessä.
https://www.raamidaamit.fi/
* Voit osallistua yhdistyksen vuosinäyttelyyn.
* Voit varata ilmaista näyttelytilaa Hämeenlinnan Pääterveysasemalta, Hätilän hammashoitolasta tai kahvila Dois Amoresista.

=== Taideryhmiä, kursseja, näyttelyitä, retkiä, työtilaa ===
*Taidearttelin toimitilassa kokoontuvat säännöllisesti viikoittaiset taideryhmät, jotka ovat maksuttomia Arttelin jäsenille. Sinulla on mahdollisuus valita mieleisesi ryhmä tai käydä vaikka kaikissa: Öljy-tai akvarellimaalaus, grafiikka, fresko- tai pastellimaalaus.
*Hämeen Taideartteli järjestää teoria- ja maalauskursseja eri tekniikoilla.Lisäksi järjestetään maalauspäiviä ja kesäkursseja. Opettajina toimivat ansioituneet taiteilijat.
*Yhdistys järjestää vuosinäyttelyn, joka on jyrytetty ja siitä peritään osallistumismaksu. Vuosinäyttelyn yhteydessä julkistetaan Arttelin Vuoden Taiteilija. Valinnan suorittaa Arttelin hallitus.
*Yhdistyksellä on toimitila Hämeenlinnassa, osoitteessa: Parolantie 17, 13130 Hml, kellarikerros. Toimitilassa voit osallistua ohjattuihin viikottaisiin taideryhmiin, viikonloppukursseihin, tai työskennellä omatoimisesti. Toimitilassa on mahdollisuus myös pienimuotoiseen näyttelyyn.

[[Tiedosto:Freskojen valmistus3.jpg|Freskojen valmistus vaatii useita työvaiheita]]
=== Kuvataiteen harrastajien ja ammattilaisten yhdistys===

Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi hyväksytään kuvataiteilijoita sekä
'''Freskojen valmistus vaatii useita työvaiheita'''
kuvataiteen harrastajia, jotka hyväksyvät yhdistyksen tarkoituksen.

Yhdistys voi ottaa kannatusjäseneksi henkilöitä tai rekisteröityjä
yhteisöjä, jotka haluavat tukea yhdistyksen toimintaa.

Työskentely on sekä mielenkiintoista että rentouttavaa luovassa ja
kannustavassa ilmapiirissä. Samalla voi kehittyä taiteen monipuolisessa
tekemisessä.

Tervetuloa harrastamaan kuvataiteita!

== Taidenäyttelyt netissä

Jäsenhakemuslomakkeet kuvatiedostoina: Jäsenhakemuskaavake ja tietoa yhdistyksestä ===
=== Vuosinäyttelyt ===
Jäsenhakemuslomaketta ei valitettavasti voi täyttää sähköisesti. Voit tulostaa, täyttää ja skannata tai ottaa siitä valokuvan ja lähettää sen spostin liitteenä. Arttelin toimitiloissa on paperiversioita, jotka voit täyttää ja jättää vaikka saman tien. Toimitila on avoinna ryhmien kokoontumisaikoina, esim. aina tiistaisin klo 14-20, jolloin Arttelin tiedottaja on paikalla. Kuvaliitteet eivät ole välttämättömiä. Voit kysyä lisätietoja vaikkapa tiedottajalta: inkeri.jurvanen@outlook.com
[[Hämeen Taidearttelin vuosinäyttely 2018 Riihimäen kirjastossa 1.-30.11.|Hämeen Taidearttelin vuosinäyttely 2018 Riihimäen kirjastossa 1.-30.11.]]

[[Hämeen_Taidearttelin_vuosinäyttely_2017_Hämeenlinnan pääkirjastossa_2.-15.10.|Hämeen Taidearttelin vuosinäyttely 2017 Hämeenlinnan pääkirjastossa 2.-15.10.]]

[[Hämeen_Taidearttelin_vuosinäyttely_2016._Hämeenlinnan_pääkirjastossa_3.-16.10|Hämeen Taidearttelin vuosinäyttely 2016. Hämeenlinnan pääkirjastossa 3.-16.10.]]

[[Hämeen_Taidearttelin_vuosinäyttely_2015._Hämeenlinnan_pääkirjastossa_12.-25.10|Hämeen Taidearttelin vuosinäyttely 2015. Hämeenlinnan pääkirjastossa 12.-25.10.]]

[[Hämeen_Taidearttelin_vuosinäyttely_2014|Hämeen Taidearttelin vuosinäyttely 2014. Hämeenlinnan pääkirjastossa 6.-19.10.]]

[[Taideartteli, Kesätunnelmia Hämeestä. Vuosinäyttely 2013.| Hämeen Taidearttelin vuosinäyttely 2013. Hämeenlinnan pääkirjastossa 4.-17.11. ]]

=== Juhlavuoden 2015 näyttelyt ===
[[Tiedosto:JASENHAKEMUS lomake kuvatiedosto.jpg|400px|thumb|left|Hämeen Taideartteli ry jäsenhakemuslomake]]
[[Hämeen_Taidearttelin_vuosinäyttely_2015._Hämeenlinnan_pääkirjastossa_12.-25.10|Hämeen Taidearttelin vuosinäyttely 2015. Hämeenlinnan pääkirjastossa 12.-25.10.]]

[[Tiedosto:JÄSENHAKEMUS Hämeen Taideartteli ry tietoa yhdistyksestä.jpg|400px|thumb|Hämeen Taideartteli ry tietoa yhdistyksestä]]
[[Hämeen_Taidearttelin_35-vuotisjuhlavuoden_3._lähikirjastonäyttely_Jukolan_kirjastossa_15.10.-11.11.2015|Hämeen Taidearttelin 35-vuotisjuhlavuoden 3. lähikirjastonäyttely Jukolan kirjastossa 15.10.-11.11.2015]]

[[Hämeen_Taidearttelin_35-vuotisjuhlavuoden_2._lähikirjastonäyttely_Rengon_kirjastossa_1.-30.4.2015|Hämeen Taidearttelin 35-vuotisjuhlavuoden 2. lähikirjastonäyttely Rengon kirjastossa 1.-30.4.2015]]

[[Hämeen_Taidearttelin_35-vuotisjuhlavuoden_1._lähikirjastonäyttely|Hämeen Taidearttelin 35-vuotisjuhlavuoden 1. lähikirjasto näyttely Lammin kirjastossa 2.-28.2.2015]]

[[Kohtaamisia_ajassa|Kohtaamisia ajassa - Hämeen Taideartteli 35-vuotta. Retrospektiivinen näyttely Hämeenlinnan historiallisella museoviikolla 18-23.5.2015.]]

=== Kesänäyttelyt ===

[[Kesäisiä_hetkiä_Portaan_kylä_2014|Taideartteli, Kesäisiä hetkiä Tammelan Portaan kylässä. Kesänäyttely Tammelan kunnantalolla 23.6.-11.7.2014]]

[[Taideartteli,_kesänäkymiä_Hämeestä._Kesänäyttely_2013.|Taideartteli, Kesänäkymiä Hämeestä. Kesänäyttely 2013.]]

===Ryhmien ja yksityiset näyttelyt ===
==Hämeen taideartteli ry:n hallitus 2025==

[[Mervi Turtiaisen akvarelleja Hätilän hammashoitolassa 2.5.-20.6.2019|Mervi Turtiaisen akvarelleja Hätilän hammashoitolassa 2.5.-20.6.2019 ]]

[[Meon jäljillä -affresco a strappo -näyttely. Riihimäen kirjasto. Parosen sali. 1.-28.2.2019|Meon jäljillä -affresco a strappo -näyttely. Riihimäen kirjasto. Parosen sali. 1.-28.2.2019]]

[[Sävyjen vuodenajat: Maalauksia - Päivi Kurrosen ja Mervi Turtiaisen yhteisnäyttely 14.-27.5.2018|Sävyjen vuodenajat: Maalauksia - Päivi Kurrosen ja Mervi Turtiaisen yhteisnäyttely 14.-27.5.2018 ]]

[["Seinästä_reväistyt"_-_Affresco_a_strappo_-maalausten_näyttely_Hyvinkäällä_2.1.-28.2.2018|"Seinästä reväistyt" - Affresco a strappo -maalausten näyttely Hyvinkäällä 2.1.-28.2.2018]]

[[Affreschi_con_Amore_-_Fresco_strappoja_10_vuotta_-näyttely_2.5.-14.5.2016|Affreschi con Amore - Fresco strappoja 10 vuotta -näyttely 2.5.-14.5.2016 Hämeenlinnan kaupunginkirjasto, Lukiokatu 2]]

[[Uusia_tuulia._Kartonkigrafiikkaa_viidelt%C3%A4_H%C3%A4meen_Taidearttelin_taiteilijalta_H%C3%A4meenlinnan_p%C3%A4%C3%A4terveysaseman_2._krs._1.-30.4.2015.|Uusia tuulia. Kartonkigrafiikkaa viideltä Hämeen Taidearttelin taiteilijalta Hämeenlinnan pääterveysaseman 2. krs. 1.-30.4.2015]]

[[Päivi_Kurrosen_ja_Mervi_Turtiaisen_yhteisnäyttely|Päivi Kurrosen ja Mervi Turtiaisen yhteisnäyttely Värien Duetto Hämeenlinnan pääkirjastossa 8-21.12.2014]]

[[Hämeen_Taidearttelin_päiväryhmän_näyttely_2014|Hämeen Taidearttelin päiväryhmän näyttely pääterveysasemalla 1.9.-31.10.2014.]]

[[Hämeen_Taidearttelin_öljy-,_akryyli-,_akvarelli-_ja_pastellivärityöryhmän_taidenäyttely|Taideartteli, öljy-, akryyli-, akvarelli- ja pastellivärityöryhmän taidenäyttely 4.3.-30.5.2014.]]

[[Taideartteli,_Fresconäyttely_2014|Taideartteli, Freskonäyttely 3.2.-29.3.2014.]]

Lomakkeet  ==

<gallery>
Hameen_Taidearttelin_jasenilmoitus_2018.pdf|Jäsenilmoitus
Tiedosto:Hämeen_Taideartteli_RYn_säännöt.pdf|Säännöt
Tiedosto:Hämeen Taideartteli näyttelysäännöt.pdf|Näyttelysäännöt
</gallery>

== Hämeen Taidearttelin hallitus 2020 ==

'''Puheenjohtaja'''

'''Puheenjohtaja'''

Anne Ahonen

Anne Ahonen

[mailto:anneahonen02@gmail.com anneahonen02@gmail.com]
[mailto:anneahonen02@gmail.com anneahonen02@gmail.com]

'''Varapuheenjohtaja'''

Kati Kemppainen

'''Varapuheenjohtaja, emäntä'''

[mailto:katikkemppainen@gmail.com katikkemppainen@gmail.com]
Elina Vänttinen

'''Sihteeri '''

Marja-Leena Nuutinen

[mailto:nuutinen.malla@gmail.com nuutinen.malla@gmail.com]

'''Taloudenhoitaja/jäsenrekisteri'''

Mervi Turtiainen

[mailto:mervi.turtiainen@elisanet.fi mervi.turtiainen@elisanet.fi]

'''Tiedotussihteeri '''

Inkeri Jurvanen

[mailto:inkeri.jurvanen@hameenlinna.fi inkeri.jurvanen@hameenlinna.fi]

'''Isäntä/avaimet '''

Kari Rannisto

[mailto:koti.rannisto@gmail.com koti.rannisto@gmail.com]

'''Emäntä'''

Elina Vänttinen

[mailto:pe.vanttinen@gmail.com pe.vanttinen@gmail.com]
[mailto:pe.vanttinen@gmail.com pe.vanttinen@gmail.com]

'''Taloudenhoitaja'''

Merja Antila

[mailto:merjantila2@gmail.com merjantila2@gmail.com]

'''Näyttelyisäntä '''

'''Sihteeri'''

Ari-Juhani Keppo

Anne-Mari Kämäri

[mailto:arijuhanikeppo@gmail.com arijuhanikeppo@gmail.com]
[mailto:annemarikamari@gmail.com annemarikamari@gmail.com]

'''Jäsenasiat'''

Kirsi Rajapuro

[mailto:krajapuro@gmail.com krajapuro@gmail.com]

'''Varajäsenet:'''

'''Varajäsenet'''

Heli Sorsa

[mailto:heisorsa@gmail.com heisorsa@gmail.com]

Mari Walli

[mailto:mari.k.@gmail.com mari.k.walli@gmail.com]

'''Kurssisihteeri'''

'''Lisäksi hallituksen ulkopuolelta:'''

Aira Välimaa

[mailto:aira_valimaa@hotmail.com aira.valimaa@hotmail.com]

'''Tiedottaja'''

'''Varakurssisihteeri/leikekirja'''

Inkeri Jurvanen

Tuulikki Määtttänen

[mailto:inkeri.jurvanen@outlook.com inkeri.jurvanen@outlook.com]
[mailto:tuulikki.maattanen@saunalahti.fi tuulikki.maattanen@saunalahti.fi ]

'''Varaemäntä'''

Anne Ihamäki

[mailto:ihamaki.a@gmail.com ihamaki.a@gmail.com]

'''Muistamiset'''

Merja-Tuulia Kanerva

[mailto:metukanerva@gmail.com metukanerva@gmail.com]

Tiina Mattila

[mailto:tiinamattila@hotmail.com tiinamattila@hotmail.com]

Marja-Leena Viitasalo

[[Category:Taideyhdistykset]] [[Category:Kuvataide]][[Category:Häme-Wiki]]
[mailto:marjaleenaviitasalo34@gmail.com marjaleenaviitasalo34@gmail.com]

[[Category:Taideyhdistykset]] [[Category:Kuvataide]]

Nykyinen versio 31. lokakuuta 2025 kello 21.39

Ajankohtaista

Hämeen Taidearttelin viikkoryhmät 2025

Arttelin syksyn 2025 viikoittaiset taideryhmät

Viikottaiset taideryhmät ovat jo pitkään olleet keskeinen osa Arttelin toimintaa. Ryhmät aloittavat toimintansa syyskuussa ja kokoontuvat viikoittain marraskuun lopulle saakka. Ryhmät ovat avoimia kaikille ja voit käydä niissä oman aikataulusi mukaisesti, ei sitoutumispakkoa. Arttelin jäsenille osallistuminen on maksutonta, ei-jäsenille osallistumismaksu on 5 euroa/kerta. Tervetuloa mukaan!

Viikonpäivä tekniikka / ohjaaja / yhteyshenkilö Kauden pituus aika
Maanantai Freskoryhmä, Elina Vänttinen pe.vanttinen@gmail.com 8.9.25- alkaen klo 10.30
Tiistai Avoin nonstop grafiikkapaja, Inkeri Jurvanen inkeri.jurvanen@outlook.com 1.9.-25.11.25 14-20.00
Keskiviikko "Keskiviikon iltamaalarit": öljy/akryyli/akvarelli, ohjaaja Mihail Tolmatsov tolmi600@gmail.com 3.9.25- 18-20.30 Ohjaus joka kuukauden ensimmäisenä keskiviikkona.
Perjantai Pastellimaalaus, Malla Nuutinen nuutinen.malla@gmail.com 5.9.25- 13-16

ARTTELIN AVOIN NON-STOP GRAFIIKKAPAJA TIISTAISIN 14-20 HEINÄ-MARRASKUUSSA 25

Pajaesite25hamewiki.png

Oletko kiinnostunut taidegrafiikasta? Haluaisitko kokeilla erilaisia tapoja tehdä grafiikkaa? Onko sinulla mielessäsi grafiikan projekti, jota haluaisit jatkaa?

Tervetuloa Hämeen Taidearttelin avoimeen grafiikkapajaan toimitiloihimme Parolantie 17, 13130 HML.
Avoin paja mahdollistaa omatoimisen työskentelyn taidegrafiikan parissa tiistaisin kello 14–20 heinä-marraskuussa. Pajaa emännöi Taidearttelin päivystäjänä Inkeri.
Toimintaan ei sisälly varsinaista opetusta vaan voit tulla tekemään omia töitäsi omaan tahtiin. Saat päivystäjältä toki neuvoa prässin käyttöön ja alkuun pääsemiseksi ja tukea työskentelyysi. Yhdessä muiden pajalaisten kanssa voimme jakaa kokemuksia ja oppia toisiltamme.
Grafiikan teko on jatkuvaa ideointia, suunnittelua ja ennen kaikkea kokeiluja.
Voit käydä avoimessa pajassa kerran tai vaikka joka kerta omien mieltymystesi mukaan.
Paja toimii non-stop periaatteella.
Pajassa voit tehdä mitä vain turvallista /myrkytöntä grafiikkaa omilla välineillä mutta painopiste on uusille harrastajillekin sopivissa tekniikoissa: monotypia, collagrafia ja syvä- ja kohopainotekniikoista esim. kuivaneula, carborundum, linopainanta ja puupiirros.
Pajalla käytössäsi ovat syvä- ja kohopainovärit ja akryyli- ja akvarellivärit monotypiohin. Pajassa annetaan alkuopastus prässin käyttöön ja tarvittaessa eri välineisiin.
Osallistumismaksu 5 euroa sisältää tilan, työvälineet ja prässin. Huom. Hämeen Taidearttelin jäseniltä ei peritä osallistumismaksua. Muut maksut koskevat myös Arttelin jäsenistöä. Materiaalimaksulla 5 e/kalenterikuukausi tai 2,50 euroa/kerta saat käyttöösi tarvikkeet, joilla pääset alkuun grafiikan matkallasi.

Kysy lisää Inkeriltä 😊 inkeri.jurvanen@outlook.com
Pajaan ei tarvitse ilmoittautua etukäteen. Tule vain paikalle, kun sinulle sopii.Voit vaikka vain tehdä tutustumiskäynnin.
Nähdään pajalla!

Avoimen pajan hinnoittelu

• Osallistumismaksu: 5 euroa/kerta. Hämeen Taidearttelin jäsenille ilmainen.

Sisältää tilassa olevien työkalujen, kuten etsausneulat ja telat, kaivertimet ja prässin käytön

Arttelin työtila
Osallistumismaksu sisältää tilan ja perustyövälineet
Tarvikemaksu sisältää eri syvä- ja kohopainotekniikoiden vedostuksen oheistarvikkeita ja syvä- ja kohopainovärilajitelman.
Charbonnelin 10 syväpainovärin lajitelma pajatyöskentelyyn
Arttelissa on hyvin varustettu keittiö
• Materiaalimaksu: 5 euroa/kalenterikuukausi/tai 2,50 euroa/kerta.

Sisältää eri tekniikoiden vedostuksen välttämättömiä oheistarvikkeita, kuten Carborundum-jauhe, yleis- ja puuliima, gesso, tarlatan, arabikumi, sellakka ym. ja lajitelman vesiliukoisia, öljypohjaisia syväpainovärejä ja linovärejä ja yhden offset-peltiarkin (n. 25x35 cm) pajakäyttöön painolaataksi.

• Hahnemühle syväpainopaperi 39 cm x 26,5 cm arkki /1 euro.

Sopii eri tekniikoihin. Korkealaatuinen ja tarkka painojälki. Paperit ovat happovapaita. Ei sisällä eläinperäisiä raaka-aineita. Vahvuus: 300 g/m²; Pintarakenne: matta, satiininpehmeä; Väri: luonnonvalkoinen.

• Wenzhou japaninpaperi 30 g, Kozo-kuitu. 50 cm x 34,5 cm/1 euro; 25 cm x 34,5 cm / 0,50 euroa

Wenzhou japaninpaperi tunnetaan sen lujuudesta ja kestävyydestä. Sen valkoinen ja pehmeä mutta kuitenkin karkea pinta on ihanteellinen puupiirroksiin ja linopainantaan mutta sitä kannattaa kokeilla myös syväpainotöihin. Se kestää kosteutuksen. Väri ei leviä (kuivalla) paperilla, vaikka paperi imeekin väriä itseensä. Sitä käytetään myös syväpainotöiden laattojen viimeistelyyn ennen vedostusta.

• Softcut-levy 30x20 cm/10 euroa.

Linoa pehmeämpi, taipuisa kumimainen laatta kohopainantaan. Helppo leikata paloiksi. Molemmat puolet voi käyttää. Sopii mm. leimasimiin. Suositellaan käsin vedostamista.

• Linolevy Art&Craft: 30x20 cm: 10 euroa/kpl; 20,3x15,2x0,3 cm: 5 euroa/kpl.

Pehmeä pinta helppo kaivertaa. Sopii myös tarkkarajaisten yksityiskohtien työstämiseen.

• Koivuvaneri 24,4x12,12,2x6,5 cm: 5 euroa/kpl.

• PC-levy, vahvuus 1 mm. A5/ 2,50 e; A4/ 5 e; A3/ 10 e

PC-levyjä voi hyödyntää kuivaneula-, carborundum- ja monotypiatekniikoissa. Levyjä voidaan maalata akryyli-, öljy- ja lasiväreillä sekä spraymaaleilla.

• Offset -peltiarkki noin 25 cm x 35 cm /0,50 e

Offset-levy on monikäyttöinen painolaatta, jota voi kaivertaa ja käsitellä eri tavoin. Sitä voi leikata saksilla, joten se käy myös sabluunan tekoon. Levyä voi maalata väreillä, jotka tarttuvat kiinteään, vesitiiviiseen pintaan. Se sopii myös akvarellimonotypioihin, kun pinta pohjustetaan arabikumilla.

• Kuparilevy 0,9 mm 10 cm x 15 cm/ 4 e; 20 cm x 15 cm /8 e; 20 cm x28 cm / 15 e

Metalligrafiikkaan tarkoitettua, perinteistä, kuparilevyä voidaan hyödyntää monissa eri syväpainotekniikoissa. Levyn paksuus ja kovuus sopivat kuivaneula ja carborundum-tekniikoihin.

• Maksut voit maksaa käteisellä tai Mobile Payllä tai Grafiikkapajan tilille. (Tilitiedot maksun yhteydessä pajalla.)

AFFRESCO A STRAPPO - freskoryhmässä maanantaisin irroitetaan freskot "seiniltä" tauluiksi Bartolomeo "Meo" Prencipen (1947-2015) oppien mukaisesti

Freskojen valmistus vaatii useita työvaiheita.
Valmiissa freskossa kuva on siirretty kankaalle.

Haluaisitko maalata freskoja mutta sinulla ei ole sopivaa seinää?Tervetuloa Hämeen Taidearttelin perinteikkääseen freskoryhmään, jossa voit valmistaa freskon, jonka voit ripustaa seinällesi 😃 Hämeen Taidearttelin freskoryhmä kokoontuu maanantaisin 2.9.24 klo 10.30 alkaen Hämeen Taidearttelin toimitilassa, Parolantie, 17, 13130 Hämeenlinna.
Ryhmässä freskoja valmistetaan "affresco a strappo -tekniikalla", jossa freskomaalaus siirretään "seinältä" kankaalle. Tekniikkaa on opiskeltu vuodesta 2007 Arttelissa nyt jo edesmenneen italialaisen taiteilija Bartolomeo "Meo" Prencipen johdolla ja oppien mukaisesti. Ja näin tehdään edelleen. Ryhmä lienee ainutlaatuinen Suomessa.
Jos kiinnostuit, niin ota rohkeasti yhteyttä Elina Vänttiseen, joka ryhmää ohjaa pe.vanttinen@gmail.com - tai tule maanantaina Arttelille paikan päälle tutustumaan freskon tekoon. Osallistumismaksu on 5 euroa/kerta, Arttelin jäsenille ilmainen..
Vuodesta 2007 lähtien on Hämeen Taidearttelissa toiminut freskoryhmä. Ryhmän ensimmäinen opettaja oli pitkään Suomessa asunut italialainen taiteilija Bartolomeo "Meo" Prencipe (1947-2015), jonka oppien mukaisesti freskoja edelleen tehdään. Taiteilijan edustama affresco a strappo"-tekniikka on jo 1300-1400-luvuilla käytännön tarpeesta syntynyt menetelmä viedä teos katsojien luo. Affresco a strappo tarkoittaakin "seinästä reväistyä".
Fresko strappo -tekniikassa fresko maalataan roiskerapatulle laatalle, ´seinälle´. Kuivuneelle seinälle levitetään ns. freskopohja hiekasta ja kalkista, jolle maalataan kuva pigmenttiväreillä ja vedellä. Maalaus on tehtävä kerralla valmiiksi, jottei pohja pääse välillä kuivumaan. Sen jälkeen maalaus siirretään kahden eri kankaan ja kahden eri liimauksen kautta kankaalle. Itse maalauksen ja liimakerrosten välillä saa olla noin viikko kuivumisaikaa, joten valmiiseen työhön menee hyvinkin kolmisen viikkoa aikaa.

KESKIVIIKON ILTAMAALARIT kokoontuvat viikoittain 18-20.30 avoimeen maalausiltaan

Tervetuloa mukaan Hämeen Taidearttelin Keskiviikon iltamaalareihin.

Hämeen Taidearttelin taideryhmä: Keskiviikon iltamaalarit. Esite: Inkeri Jurvanen
Mihail Tolmatsovin maisemaluonnos Arttelin tiloissa. Valokuva: Inkeri Jurvanen

Olisiko sinusta mukavaa maalata yhdessä muiden kanssa? Onko sinulla haasteita löytää kotoa tilaa maalausharrastuksellesi? Haluaisitko kenties maalata vähän isomman taulun? Tervetuloa Arttelin kaikille avoimeen maalausiltaan keskiviikkoisin klo 18–20.30 toimitilaamme, Parolantie 17, Hämeenlinnassa.
Tarvitset mukaan omat maalaustarvikkeet, tekniikka on vapaa. Arttelissa on maalaustelineitä ja hyvien työtilojen ohessa kuivatus/säilytysilaa.
Opastusta erityisesti öljyvärityöskentelyyn on tarjolla joka kuukauden ensimmäisenä keskiviikkona. Opastajana Mihail Tolmatsov. Muulloin varsinaista opastusta ei ole mutta toki ystävällistä vertaistukea ja hyviä kokeneiden maalareiden neuvoja on tarjolla.
Osallistumismaksu 5 €/kerta. Arttelin jäsenille ilmainen.
Tule rohkeasti mukaan! - Taide tuo iloa elämään.

Perjantaisin 13-16 pastelliryhmässä PÖLISEVÄT TEKNIIKAT -maalataan kuivapastelleilla ja on mahdollista työskennellä muillakin pölisevillä tekniikoilla

Kiehtovatko sinua pastellityöt? Haluaisitko työskennellä tekniikoilla, joissa käytetään varisevia ja pöliseviä pigmenttejä värien valmistukseen ja käsittelyyn? Esim. kuivapastellit, omatekoiset tempera- ja akvarellivärit sekä mosaiikki. Taidearttelin ”Pölisevät tekniikat” - perjantairyhmässä se on mahdollista. Kotona voi olla haasteellista toteuttaa harrastusta pölisevyyden takia.
Ryhmä kokoontuu perjantaisin klo 13.00–16.00 Taidearttelin työtiloissa Parolantie 17, Hämeenlinnassa. Osallistumismaksu 5 euroa/ kerta, Arttelin jäsenille ilmainen. Mukaan tarvitset omat materiaalit ja innostusta. Arttelilla on kuivapastelliliituja yhteiskäyttöön, joten alkuun pääset ottamalla mukaan omat paperit. Erityisesti pastellimaalaukseen tarkoitettuja papereita on tarjolla eri hintaluokissa, mutta harjoittelun voit aloittaa lähes mille tahansa kevyesti karkeapintaiselle paperille. Varsinaisista pastellipapereista ryhmän suosituksia harjoitteluun ovat esim. KOH-I-NOOR Pop Pastel 245 x 345 mm 220 g/m2 luonnosvihko ja Hahnemuhle ingres 24 x 31 cm lehtiö 100g/m2 . Ryhmässä voit sitten saada paperivinkkejä jatkoon.
Ryhmässä ei ole erityistä ohjausta mutta ryhmän muilta jäseniltä saa opastusta ja neuvoja tarpeen mukaan. Myös ulkopuolisten käyttäminen ryhmäopetukseen on mahdollista. Tarvittaessa aikaa voidaan jatkaa myös iltaryhmänä, jos sellaiseen on innostusta. Jos olet kiinnostunut tervetuloa mukaan ja tutustumaan yhdistyksen muuhunkin toimintaan.
Ryhmän yhteyshenkilö on Malla Nuutinen. Laita rohkeasti Mallalle viestiä, jos sinulla on lisäkysymyksiä. Tai tule vain paikan päälle tutustumaan. Mallan sähköposti on: nuutinen.malla@gmail.com
Tervetuloa 😀
KLIKKAA GALLERIAN KUVIA, NIIN NÄET NE SUUREMPINA!

Arttelin maalarit taiteilivat Rengon bussipysäkit uuteen kuosiin

Hämeen Taidearttelin maalaustyöryhmällä on ollut mieluisa ja arvokas tehtävä taiteillla Rengon bussipysäkit uuteen paikalliseen kuosiin. Kiitos Rengon Säästöpankkisäätiölle, joka on tilannut Hämeen Taidearttelilta kolmen bussipysäkin maalauksen tekstikyltteineen. Kaksi niistä valmistui kesällä 2023 ja kolmas parahiksi Renkoviikolle 2024.
Maalausten aiheet kuvaavat Rengon luontoa ja paikallista kulttuuria: Viimeisimmän, kesällä 2024 Kuvataiteen päivänä maalatun pysäkin toisessa päädyssä on maitolaituri tanssi-ilmoituksineen ja toisessa risti, joka viittaa pyhiinvaelukseen. Keskiosassa kuvataa Rengon vanhan kylän elämää härkineen. Toisen bussipysäkin päädyissä Jaakko heittää kylmän kiven järveen ja katoksen alla on kuvattuna kunnan nimikkokasvi, lumme.
Kolmannen pysäkin päädyissä on Rengon härkä ja paikallisen myllyn esineistöä, jauhosäkkejä ja kappa.
Katoksen alla on maisemakuva Kirkkojärvestä, jonka taustalla Rengon kirkko ja museo.
Kesällä 25 maalattiin Rengon Säästöpankkisäätiön tilauksesta vielä kaksi bussipysäkkiä,joissa on Rengon historiallisia maisemia
Arttelin maalaustyöryhmään kuuluvat Anne Ihamäki, Anne-Mari Kämäri ja Elina Vänttinen.
Toivottavasti ne säilyvät pitkään ja niitä kohdellaan hyvin.
Artteli kiittää kunniasta ja mahdollisuudesta edistää paikallista kulttuuria.
Valokuvat: Elina Vänttinen
HUOM! NÄET VALOKUVAT SUUREMPINA KLIKKAAMALLA KUVAA.

Hämeen Taidearttelin vuosinäyttely

Artteli järjestää vuosittain jurytetyn näyttelyn, johon jäsenet voivat tarjota enintään kolmea korkeintaan kolme vuotta vanhaa teosta. Jurytysmaksu määräytyy vuosittain. Vuosinäyttelyn ajankohta on perinteisesti ollut loppuvuonna. Vuosinäyttelyssä julkistetaan Vuoden arttelilainen taiteilija, jonka hallitus on valinnut.

HÄMEEN TAIDEARTTELIN 45-JUHLAVUOSINÄYTTELY 28.10.-9.11.25 Hämeenlinnan pääkirjaston Galleriassa

Hämeen Taidearttelin 45 juhlavuosinäyttely

Artteli on perustettu 6.1.1980. Vietämme siis 45-juhlavuotta. Rakensimme hienon näyttelyn! Arttelin juhlavuosinäyttely-45 on täynnä valoisaa luovaa energiaa eri tekniikoilla ilmaistuna. Kiitos kaikille näytteilleasettajille ja ripustusjoukoille ja kannustajille. Ja erityiskiitos Arttelin uusimmille jäsenille rohkeudesta tulla mukaan näyttelyyn.

Minttu Saarinen jurytti tekniikoiltaan monipuolisesta ja väreiltään runsaasta teosvalikoimasta näyttelyn hienoksi kokonaisuudeksi. Kiitämme Minttua ammattitaidosta ja näkemyksestä!
Näytteilleasettajia on 30 henkeä ja teoksia 71 kpl. Tekniikoiltaan ja toteuttamistavaltaan työt ovat monipuolisia. Värimaailma on runsas.
Öljy- ja akryylimaalauksia on yhteensä 24 kpl, grafiikan teoksia 14 kpl, freskoja (affresco a strappo) 13 kpl ja pastellitöitä 6 kpl. Esillä on myös kaksi tekstiiliteosta ja pienoisveistosta. Joissain teoksissa on käytetty mehiläisvahaliituja ja kananmunatemperaa. Sekatekniikalla toteutetuissa teoksissa on luovasti yhdistelty eri materiaaleja.
Avajaisia vietettiin tiistaina 28.10.2025 klo 17.00. Avajaisissa julkistettiin Vuoden 2025 Arttelilainen Taiteilija Kirsi Rajapuro.

Hämeen Taidearttelin 45 juhlavuosinäyttely. Valokuva kirjaston FB Hämeen Taidearttelin 45 juhlavuosinäyttely. Valokuva kirjaston FB Hämeen Taidearttelin 45 juhlavuosinäyttely. Valokuva kirjaston FB
Valokuvat näyttelystä Hämeenlinnan kirjaston fb-sivulta. Arttelin facebookista löytyy lisää kuvia näyttelystä ja tietoa Arttelin toiminnasta. Käy tutkimassa. Ja liity seuraajaksi 😊 https://www.facebook.com/taideartteli/

Taidearttelin Vuoden Taiteilija 2025 Kirsi Rajapuro

Kirsi Rajapuro, Vuoden 2025 Arttelilainen Taiteilija. Valokuva: Joe Tully

KIRSI RAJAPURO - ARTIST STATEMENT 2025

Olen Hämeenlinnan Hätilästä kotoisin, mutta asuin ulkomailla, lähinnä Irlannissa nelisenkymmentä vuotta ja paluumuutin Suomeen v. 2017. Maalannut olen jo vuodesta 1997. Taide on aina ollut intohimoni, milloin kirjoittajana tai lukijana, milloin kulttuurin suurkuluttajana, nyt aktiivisesti kuvataiteilijana. Väri ja valo on se, mikä kuvassa minut sytyttää.
Öljymaalaus ja piirtäminen on ollut tutuinta, ja niihin olen hakenut oppia monilta kursseilta, mutta varsinainen sysäys oli Hämeen Taidearttelin löytäminen pari vuotta sitten. Osallistuin kuivapastellikurssille ja mosaiikkipajaan ja hurahdin molempiin tekniikoihin. Taidearttelista löytyi uusia ystäviä ja samanhenkisiä ihmisiä ja pysyy tekemisessä mukana!
Olen myös loppusuoralla Kuvataiteen perusopetuksen kurssilla Vanajaveden Opistolla, mistä olen haaveillut koko elämäni. Toivottavasti jatkossa saamme myös Syventävien aineiden jatkokurssin – ongelmana on vain päättää, mitä lajia alan syventää? Muotoilu on nimittäin sytyttänyt myös.
Luovuus on rahassa määrittelemätön voimavara ihmisissä, niin sen antama ilo kuin sen tuotokset. Taidetta tehdessä aika häviää ja liikut toisissa maailmoissa.
Kaksijakoinen luovuussyndroomani aiheuttaa edelleen myös tekstejä ja julkaisen kuukausittain blogia os. http://kulttuurikorppikotka.blogspot.com/

Näyttelytiloja Hämeenlinnassa

Arttelin ryhmille ja jäsenille on tarjolla näyttelytilaa:

• Arttelin Parolantien toimitilan seinille voi laittaa näyttelyn. Näyttelyaika 2 kk.
• Dois Amores- kahvilassa (Raatihuoneenkatu 4, 13100) näyttelyseinä. Tila on ilmainen. Seinä noin 2,5 metriä leveä. Yhteyshenkilö on Malla Nuutinen sposti: nuutinen.malla@gmail.com
• Hätilän hammashoitolan tiloissa Viipurintie 32, Hämeenlinna. Yhteyshenkilö on Anne Tiensuu sposti: anne.m.tiensuu@omahame.fi
• Viipurintien terveysaseman 2 krs:n seinä. Käyntiosoite Viipurintie 1-3, 13200 Hämeenlinna. Avoinna arkipäivisin klo 8-15. Yhteyshenkilö on Leena Kulmala sposti: leena.kulmala@hameenlinna.fi

Hämeenlinnan kirjastoissa on kaikkien taiteen harrastajien ja ammattilaisten varattavissa erilaisia näyttelytiloja.

Hämeen Taideartteli somessa - taidenäyttelyt kuvina ja videoina

Facebook

Facebookissa tiedotetaan tapahtumista ja toiminnasta.
Sivujen kautta Artteliin voi ottaa yhteyttä.
Hämeen Taideartteli Facebookissa

Videot You Tubessa vuosinäyttelyt 2020-2023

Hämeen Taidearttelilla on oma kanav a YouTubessa. Hämeen Taideartteli ry Youtube-kanava: www.youtube.com/@hameentaideartteliry2223

Kanavalla julkaistaan sekä Taidearttelin yhteisnäyttelyjen että Arttelin jäsenten yksityisiä ja ryhmänäyttelyitä.
Arttelin hallitus voi päättää julkaistavasta materiaalista.

Linkki Taidearttelin vuosinäyttely 2023 Hämeenlinnan pääkirjastossa 5.-18.11.2023

Hämeen Taidearttelin vuosinäyttely 2022 Hämeenlinnan pääkirjastossa 31.10-13.11.2022

Hämeen Taidearttelin vuosinäyttely 2021 Hämeenlinnan pääkirjastossa 8.-20.11.2021

Hämeen Taideartteli ry 40 v -juhlanäyttely Hämeenlinnan pääkirjastossa 2.-15.11.2020

Hämeen Taideartteli ry 40 v juhlahetkiä ja kohokohtia leikearkistoista vitriineissä

Hämeen Taidertteli ry 40 vuotta toimintaa kuvina

Hämeen Taideartteli ry

Hämeen Taideartteli ry on perustettu 6.1.1980. Yhdistyksen tarkoituksena on koota yhteen Hämeenlinnan ja lähikuntien kuvataiteista kiinnostuneet henkilöt ja luoda mahdollisuus kehittyä työn tai harrastuksen parissa.

Hämeen Taidearttelin toiminta on merkittävä lisä kaupungin kulttuuripalveluihin, ja sen toiminnan jatkuvuus on jäsenilleen kehittävää ja mielihyvää tuottavaa, yhteisöllisyyttä lisäävää sekä yksilöä kasvattavaa. Yhdistys on avoin ja helposti saavutettavissa kaikille taiteesta kiinnostuneille ikään ja taitoihin katsomatta. Täten Hämeen Taidearttelin toiminta on hyödyllistä varsin monille erilaisille ihmisille.

Toiminnan tukemiseksi yhdistys on saanut Hämeenlinnan kaupungilta tukea vuokran maksuun. Jäsenmaksuilla kustannetaan yhdistyksen varsinainen toiminta.

Taidearttelin toimitilassa, Parolantie 17, 13130 Hml, pidetään tekniikaltaan erilaisia taidepiirejä useana iltana viikossa.

Jäseniä Taidearttelissa on noin seitsemänkymmentä. Uusiakin harrastajia mahtuu mukaan.

Yhdistys järjestää vuosittain ainakin yhden näyttelyn: Vuosinäyttelyyn - joka tavallisesti on Hämeenlinnan pääkirjastossa - saavat kaikki Taidearttelin jäsenet esille vähintään yhden työn. Näyttelyn yhteydessä valitaan Hämeen Taidearttelin vuoden taiteilija.

Yhdistyksen asioita hoitaa hallitus, johon kuuluvat puheenjohtajan lisäksi neljä varsinaista ja kaksi varajäsentä. Hallitus kokoontuu Arttelin toimitilassa tai (jos kokoontua ei voi) sähköpostitse säännöllisin väliajoin. Vuosikokous pidetään maaliskuussa Arttelin tiloissa Parolantie 17:ssä.

Yhteystiedot

Osoite: Parolantie 17, 13130 HÄMEENLINNA

Puheenjohtaja: Anne Ahonen anneahonen02@gmail.com
Tiedottaja: Inkeri Jurvanen inkeri.jurvanen@outlook.com

Tervetuloa mukaan Hämeen Taidearttelin toimintaan, liity jäseneksi

Hämeen taidearttelin jäsenenä pääset osallistumaan viikottaisten ryhmien toimintaan sekä edullisille taidekursseille ja -matkoille.
Jäsenmaksu vuodelta 2024 on 35 euroa.Taidearttelin toimitilat sijaitsevat Hämeenlinnassa osoitteessa: Parolantie 17, 13130 Hml, kellarikerros.

Taidearttelin jäsenkortilla saat alennuksia ja etuja!

• Voit käyttää työtilaa ryhmien aikana ja ryhmäaikojen ulkopuolella hakemalla avaimen sovitusta paikasta.
• Pääset ilmaiseksi Hämeenlinnan Taidemuseon näyttelyihin.
• Saat 15% alennusta kehystämö Raamidaameista Osoite: Birger Jaarlin katu 25, 13100 Hml,Lasipiha-yrityksen yhteydessä.

https://www.raamidaamit.fi/

• Voit osallistua yhdistyksen vuosinäyttelyyn.
• Voit varata ilmaista näyttelytilaa Hämeenlinnan Pääterveysasemalta, Hätilän hammashoitolasta tai kahvila Dois Amoresista.

Taideryhmiä, kursseja, näyttelyitä, retkiä, työtilaa

• Taidearttelin toimitilassa kokoontuvat säännöllisesti viikoittaiset taideryhmät, jotka ovat maksuttomia Arttelin jäsenille. Sinulla on mahdollisuus valita mieleisesi ryhmä tai käydä vaikka kaikissa: Öljy-tai akvarellimaalaus, grafiikka, fresko- tai pastellimaalaus.
• Hämeen Taideartteli järjestää teoria- ja maalauskursseja eri tekniikoilla.Lisäksi järjestetään maalauspäiviä ja kesäkursseja. Opettajina toimivat ansioituneet taiteilijat.
• Yhdistys järjestää vuosinäyttelyn, joka on jyrytetty ja siitä peritään osallistumismaksu. Vuosinäyttelyn yhteydessä julkistetaan Arttelin Vuoden Taiteilija. Valinnan suorittaa Arttelin hallitus.
• Yhdistyksellä on toimitila Hämeenlinnassa, osoitteessa: Parolantie 17, 13130 Hml, kellarikerros. Toimitilassa voit osallistua ohjattuihin viikottaisiin taideryhmiin, viikonloppukursseihin, tai työskennellä omatoimisesti. Toimitilassa on mahdollisuus myös pienimuotoiseen näyttelyyn.

Kuvataiteen harrastajien ja ammattilaisten yhdistys

Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi hyväksytään kuvataiteilijoita sekä kuvataiteen harrastajia, jotka hyväksyvät yhdistyksen tarkoituksen.
Yhdistys voi ottaa kannatusjäseneksi henkilöitä tai rekisteröityjä yhteisöjä, jotka haluavat tukea yhdistyksen toimintaa.
Työskentely on sekä mielenkiintoista että rentouttavaa luovassa ja kannustavassa ilmapiirissä. Samalla voi kehittyä taiteen monipuolisessa tekemisessä.
Tervetuloa harrastamaan kuvataiteita!

Jäsenhakemuslomakkeet kuvatiedostoina: Jäsenhakemuskaavake ja tietoa yhdistyksestä

Jäsenhakemuslomaketta ei valitettavasti voi täyttää sähköisesti. Voit tulostaa, täyttää ja skannata tai ottaa siitä valokuvan ja lähettää sen spostin liitteenä. Arttelin toimitiloissa on paperiversioita, jotka voit täyttää ja jättää vaikka saman tien. Toimitila on avoinna ryhmien kokoontumisaikoina, esim. aina tiistaisin klo 14-20, jolloin Arttelin tiedottaja on paikalla. Kuvaliitteet eivät ole välttämättömiä. Voit kysyä lisätietoja vaikkapa tiedottajalta: inkeri.jurvanen@outlook.com

Hämeen Taideartteli ry jäsenhakemuslomake
Hämeen Taideartteli ry tietoa yhdistyksestä

Hämeen taideartteli ry:n hallitus 2025

Puheenjohtaja
Anne Ahonen
anneahonen02@gmail.com

Varapuheenjohtaja, emäntä
Elina Vänttinen
pe.vanttinen@gmail.com

Taloudenhoitaja
Merja Antila
merjantila2@gmail.com

Sihteeri
Anne-Mari Kämäri
annemarikamari@gmail.com

Jäsenasiat
Kirsi Rajapuro
krajapuro@gmail.com

Varajäsenet:

Heli Sorsa
heisorsa@gmail.com

Mari Walli
mari.k.walli@gmail.com

Lisäksi hallituksen ulkopuolelta:

Tiedottaja
Inkeri Jurvanen
inkeri.jurvanen@outlook.com