Ypäjän musiikkiteatteri

Häme-Wikistä

Ypäjän musiikkiteatteri on harrastajateatteriryhmä, joka on toiminut ansiokkaasti jo 25 vuotta. Ryhmään kuuluu noin 60 näyttelijää, noin 15 orkesterilaista ja paljon paikallisia avustajia. Teatteri toimii kesäteatterina ja näytökset järjestetään Ypäjän kotiseutumuseon alueella rakennetulla näyttämöllä. Kesällä 2011 musiikkiteatterilla ei ole esityksiä.

Musiikkiteatterin perustaminen

Kansalaisopiston näytelmäpiiriä ohjannut Lauri Markkula esitti ajatuksen musiikkiteatterin perustamisesta musiikinopettaja Riikka Jaakkolalle ja niin ollen ensimmäistä näytelmää, Kuisma ja Helinä, alettiin harjoitella vuonna 1984. Riikka Jaakkola ohjasi ja johti musiikin kaikkiin Ypäjän musiikkiteatterin näytelmiin vuosina 1984-2005.

Näytelmien ja orkesterien runkoina ovat olleet Jaakkolan kansalaisopistossa ohjaamansa Ypäjän viihdekuoro sekä soitinryhmät. Kaikki Ypäjän musiikkiteatterin esiintyjät eivät kuitenkaan ole paikallisia, vaan suuri osa solisteista ja esiintyjistä on tullut naapurikuntien alueelta ja laajemminkin Lounais-Suomesta. Näytelmien ohjaajina on toiminut alan ammattilaisia, esimerkiksi Paavo Liski.

Tuotanto

Vuosi Näytelmä Lisätietoja
2010 Titanic 18 esitystä, n. 7750 katsojaa

Ohjaus: Hannele Martikainen

Musiikin johto: Kari Mäkiranta


2009 Annie Mestariampuja 16 esitystä, n. 7000 katsojaa

Ohjaus: Valtteri Roiha

Musiikin johto: Kari Mäkiranta


2007 The Sound of Music 18 esitystä, n. 6800 katsojaa

Ohjaus: Valtteri Roiha

Musiikin johto: Kari Mäkiranta


2006 Mustalaisleiri muuttaa taivaaseen 12 esitystä, n. 5300 katsojaa

Ohjaus: Valtteri Roiha

Musiikin johto: Kari Mäkiranta


2003-2004
Sammon tarina 30 esitystä, n. 9000 katsojaa

Ohjaus: prof. Paavo Liski

Sävellys: Pekka Kostiainen

Musiikin johto: dir.mus. Riikka Jaakkola


2000-2001 Kreivitär Mariza 20 esitystä, n. 6480 katsojaa

Ohjaus: Tuomo Salmela

Musiikin johto: dir.mus. Riikka Jaakkola


1997-1998
Evakko-ooppera 19 esitystä, n. 6730 katsojaa

Ohjaus: prof. Paavo Liski

Musiikin johto: dir.mus. Riikka Jaakkola


1994-1995
Valkoinen hevonen 15 esitystä, n. 4390 katsojaa

Ohjaus: Tuomo Salmela

Musiikin johto: dir.mus. Riikka Jaakkola


1991-1992
Viulunsoittaja katolla 14 esitystä, n. 7200 katsojaa

Ohjaus: Tuomo Salmela

Musiikin johto: Riikka Jaakkola


1988-1989
Jokivarsien laulu 10 esitystä, n. 2900 katsojaa

Ohjaus: Paavo Liski

Musiikin johto: Riikka Jaakkola

1985-1986
Kuisma ja Helinä 8 esitystä, n. 3600 katsojaa

Ohjaus: Lauri Markkula ja Marjo-Riitta Ventola

Musiikin johto: Riikka Jaakkola