Wanaja Festival

Häme-Wikistä
Kuva: Wanaja Festival

Wanaja Festival –musiikkifestivaali järjestetään Hämeenlinnassa Vanajaveden rannalla Linnanpuistossa. Festivaalialuetta on täysin oikeutetusti kehuttu Suomen parhaaksi ja viihtyisimmäksi. Kaupungin keskustaan on matkaa vain kivenheitto. Tapahtuma on ikärajaton rockfestari, mutta suositusikä ilman vanhempien seuraa on 15 vuotta. Alueen myyntikojuista löytyy kaikenlaista perinneruuista etnisiin makuihin ja t-paitoihin.

Historiaa

Tapahtuma syntyi vuonna 2003 tulleesta ideasta tehdä Hämeenlinnaan valtakunnallisesti varteenotettava ja jykevä festivaali. Idean takana olivat Arde Jokinen ja Mikko Hansson sekä hetken aikaa mukana ollut Tuomas Mäkinen. Tapahtumaa varten perustettiin osakeyhtiö ja toiminta pyöräytettiin käyntiin. Rock´n roll Circuksen karavaani ajaa hyvissä ajoin paikalle, pystyttää festarin puitteet ja vastaa järjestelyistä.

Kaksipäiväinen tapahtuma polkaistiin käyntiin vuoden 2004 heinäkuussa. Ensimmäiset festivaalit täyttivät järjestäjien odotukset, sillä 3000 varattua lippua myytiin kahtena päivänä loppuun. Tapahtuma onnistui niin järjestelyiltään kuin esiintyjienkin puolesta erinomaisesti. Upouutta festivaalia käynnistelemässä oli eturivin yhtyeitä. Tunnetuimpiin nimiin kuuluivat Paleface, Apulanta ja 51 koodia, jotka nostattivat yleisön kädet ilmaan heilumaan. Esiintyjälistalle saatu Tehosekoitin joka heitti Wanajassa toiseksi viimeisen keikkansa. Yleisö istuskeli rennosti Linnanpuiston nurmella kuuntelemassa esityksiä. Lipun lunastaneet saivat rannekkeen, jolla oli mahdollisuus välillä poistua alueelta. Äänenvoimakkuudet pysyivät kohtuullisella tasolla.

Nyt myönteisiä kokemuksia on kertynyt jo usean vuoden ajalta. Esiintymisiä on tähdittänyt valtakunnallisesti tunnetut yhtyeet ja laulajat. Vuonna 2005 esiintyjiin lukeutuivat mm. Jonna Tervomaa, Turmion Kätilöt, Disco Ensemble, Giant Robot. Vuonna 2006 vuorossa olivat mm. Teräsbetoni, Apulanta, Maija Vilkkumaa.

Festivaalin laajentaminen

Vuonna 2007 järjestäjät halusivat kasvattaa ja kehittää tapahtumaa. Paikalle odotettiin 5000-6000 kävijää. Wanaja Festival tuplasi tarjonnan, kun paikalle pystytettiin kaksi esiintymislavaa ja alue laajennettiin ulottumaan Tampereentielle asti. Uutta oli myös pieni leirintäalue aitojen sisäpuolella. Tapahtuman käynnisti The Odorants –yhtye. Ensimmäistä kertaa oli mukana myös ulkomaisia esiintyjiä, ruotsalaiset Dollhouse ja Weeping Willows. Tähtinä olivat muun muassa Lapko, Yö, Don Johnson Big Band ja Kotiteollisuus. Paikallista bändeistä esiintymässä oli The Orkestra, jonka musiikkia on luonnehdittu ”moderniksi rokiksi metallisiivilän läpi ajettuna”

Vuonna 2008 tapahtuma teki uuden ennätyksen, kun 12 000 iloista vierasta oli saapunut nauttimaan musiikista. Tuolloin lavalle astelivat mm. The 69 Eyes, PMMP, Klamydia, Peer Günt, Anna Abreu, Turisas.

Vuonna 2011 Wanaja Festival järjestettiin 22.-23. heinäkuuta. Esiintyjiä olivat Manic Street Preachers [WALES], The Darkness [UK], Therapy? [UK], Apulanta, Kotiteollisuus, Happoradio, Kaija Koo, Turmion Kätilöt, Petri Nygård, Paleface, Klamydia, Samuli Putro, Uusi Fantasia, Pertti Kurikan Nimipäivät, Ultramariini, Doom Unit, The Freza, The Blanko ja Hevikorolla.

Lähteitä

  • Kiemunki, Iisakki: Wanaja-festival vakuuttaa esiintyjillä, Hämeenlinnan kaupunkiuutiset 19.5.2004
  • Lievonen, Heta: Wanaja upposi festarikansaan, Hämeen Sanomat 24.7.2004
  • Oksala, Sari: Wanaja Festival tuplaa kaiken, Hämeen Sanomat 20.7.2007
  • http://www.wanajafestival.com/