Veera Jussila - epidemian aikaan

Häme-Wikistä

Veera Jussila on hämeenlinnalainen kahden lapsen äiti ja Hämeenlinnan kaupunginvaltuutettu, jonka mies on koronaepidemian levitessä lomautettuna. Hän kuvailee sosiaalisessa mediassa mm. Twitterissä omia tunnelmiaan maalis-huhtikuun vaihteessa.

Jussila kirjoittaa 31.3., että miten hienoa, kun Hämeenlinnan kaupunki tarjoaa ruokapaketteja koululaisten perheille, joita kriisi koettelee, myös hänen omaa perhettään.

"Mutta mitä tehdä, jos apua ei osata ottaa vastaan? Esim. puolisoni mielestä minun koko talven olemattomat tulot ja hänen lomautuksensa eivät oikeuta meitä hakemaan sitä."

Tällainen on ajan henki, sillä samanlaista suhtautumista apuun on eri puolilla kaupunkia. Eniten tarvitsevat jostain syystä kavahtavat heille tarkoitettua ja tarjottua apua.

Jussila puuttuu seuraavana päivänä 1.4. ajankohtaiseen kysymykseen kasvomaskeista, joista lehdet ovat pari päivää kirjoittaneet palstametrejä. Monet Euroopan maat eivät ole pahenevasta epidemiasta huolimatta suositelleet kansalaisilleen niiden käyttöä.

Hän kirjoittaa: "Tämä on edelleen kinkkinen kysymys. Monessa Euroopan maassa on valjastettu kotiompelijat ompelemaan maskeja perheelle ja hyväntekeväisyyteen, Suomessa yhä toppuutellaan ja kielletään maskien ompelu. Oikea vastaus selviää ehkä vain jälkikäteen?"

Lähteet

Timo Kenakkala. Täyskäännöksiä ja uusia alkuja - Hämeenlinnassa kerätään yrittäjien selviytymistarinoita vertaistueksi muille. Twitter 30.3.2020 ([1])

Käsityökekkerit: nopea muutos vaatii nopeita ratkaisuja (Veera Jussila). Hämeenlinna.fi ([2])

Veera Jussila. Hämeenlinna tarjoaa ruokapaketteja koululaisten perheille. Twitter 31.3.2020

Veera Jussila. Tämä on edelleen kinkkinen kysymys. Twitter 2.4.2020

Veera Jussila. Tämä tulee pian vielä pahenemaan. Twitter 1.4.2020