Untula

Häme-Wikistä

Untulan alue sijaitsee Lammin kirkonkylän tuntumassa kauniilla harjulla, joka rajoittuu Ormajärveen. Nykysin alueella sijaitsevat Untulan lava, Lammin Urheilupuisto, Untulan luontopolku sekä Untulan uimaranta. Uimarannan tuntumassa on myös Raimo Hossin taideteos Ormanneito. Myös Hämeenlinnan kaupungin omistamat Untulan venepaikat sijaitsevat Ormajärven rannalla.

Untulan lava ja Lammin Urheilupuisto

Untulan lava. Kuvaaja: Matti Siivonen

Untulan lavaa alettiin rakentaa vuonna 1952. Lava rakennuttajina toimivat Lammilaiset urheiluseurat Lammin Säkiä ja Lammin Luja. Urakoitsijana toimi Jalmari Rinne, lisäksi rakentamiseen osallistuivat hänen työmiehensä ja talkoolaiset molemmista urheiluseuroista.

Samaan aikaan Untulaan oli rakennettiin myös urheilu- ja harjoituskenttää, uimalaitosta sekä ulkoilmanäyttämöä Lammin kunnan toimesta. Sekä Untulan lava että Lammin Urheilupuisto otettiin käyttöön kesällä 1953. Untulan lava olikin alussa erittäin ahkerassa käytössä, sillä ensimmäisenä tanssiaiskesänä siellä järjestettiin yhteensä 18 tanssit. Tosin vuonna 1955 pistettiin vielä paremmaksi, kun kesällä tanssittiin ennätykselliset 28 kertaa. Untulan lavasta tulikin erittäin suosittu tanssipaikka. Vuoden 1964 kesän aikana tanssijoita oli ollut yhteensä 15 000. 1970-luvulla tanssilavojen suosio laski, mutta 1980 luku toi Untulan lavalle uuden nousukauden. Untulassa onkin vuosien saatossa esiintynyt monenlaisia yhtyeitä kuten tangolaulaja Olavi Virta ja nuorison 1980-luvun suursuosikki Dingoon. Myöhemmin Untulassa on järjestetty myös Pellavarockia, joka on kerännyt paljon yleisöä.

Juhlapaikkana Untula on ollut suosittu. Siellä järjestetään erilaisia yritysten, yhdistysten ja yksityisten ihmisten tapahtumia. Untulan lavaa ja ravintolaa vuokraa vuonna 2011 Sydänlammin kyläyhdistys. Vuonna 2003 Sydänlammin kyläyhdistys on laatinut Untulan aluelle "Untula uusiksi!" kehittämissuunitelman. Kehittämissuunnitelmaa alettiin laatia, sillä Untulan alue on kylän vanhaa kokoontumisaluetta sekä arvokasta kulttuuriympäristöä ja se tulisi pitää kunnossa jatkossakin.

Untulan luontopolku

Untulan luontopolun koko pituus on noin kolme kilometriä, mutta valittavana on myös eri osia siitä. Luontopolun maasto on kumpuilevaa ja melko haastavaakin kulkea. Untulan luontopolku on kokonaan luonnonsuojelulain nojalla rauhoitettua aluetta, joten kasvien ja luonnon on annettava olla rauhassa.

Lähteet

  • Sandelius, Pirjo: Untula 50 vuotta, Lammin kotiseutulehti 2003.
  • Kunnas, Soile: Untulan luontopolku-esite. Metsähallitus / Lammin kunta 1995

Tämä artikkeli kaipaa lisää tekstiä ja tarkentamista. Auta laajentamaan artikkelia.