Tuija Hakkila-Helasvuo

Häme-Wikistä

MuT Tuija Kaarina Hakkila-Helasvuo (s. 1959 Hämeenlinnassa) on kansainvälisesti tunnettu pianisti ja Sibelius-Akatemian professori vuodesta 2014 lähtien. Hän on opiskellut pianonsoittoa ja modernia musiikkia Pariisin konservatoriossa sekä fortepianon soittoa ja vanhoja tyylejä Yhdysvalloissa.

Hakkila-Helasvuo on ollut Soiva Akatemia -sarjan taiteellinen johtaja samoin Hämeenlinnan Musiikkia linnassa -festivaalin ja Espoon Kaiho-Festivaalin taiteellinen johtaja. Hän on esiintynyt solistina niin kotimaisilla musiikkifestivaaleilla ja kamarimusiikkikokoonpanoissa kuin monissa Euroopan maissa; ja lisäksi hän on vieraillut Afrikassa, Etelä-Amerikassa, Indonesiassa, Japanissa ja USA:ssa.

Hakkila-Helasvuolta on ilmestynyt useita levytyksiä. Mm. Finlandia Recordsille hän on levyttänyt Maurice Ravelin tuotantoa, Wolfgang Amadeus Mozartin fortepianosonaatteja sekä Joseph Haydnin huilutriot.

Vuonna 1991 hän sai ensimmäisen Hämeen liiton kulttuuritunnustuspalkinnon.

Lähteitä

Musiikkia Linnassa. Häme-Wiki([1])

Tuija Hakkila. Taideyliopisto ([2])

Kuka kukin on: Henkilötietoja nykypolven suomalaisista. Toim. Ulla Paavilainen. Otava. 2015 ISBN 978-951-1-28228-0