Tervalammin talo

Häme-Wikistä

Tervalammin talo Lopella on Vojakkalan kylän Sokalan talon uudistila. Tervalammin talo on ollut eräs käytetyimmistä pysähdyspaikoista Hämeen Härkätiellä. Talossa on mahdollisesti ollut kievari.

Ladataan karttaa...




Forssa-yhtiön aika

Forssa-yhtiö osti Tervalammin talon metsätilaksi ja karjan kasvattamista varten. Hän rakennutti pihalle navetan. Axel Wilhelm Wahrenin vuonna 1847 perustama Forssa-yhtiö loi tekstiilitehdasyhdyskunnan ja nosti Forssan taloudelliseen ja kulttuuriseen kukoistukseen. Wahren rakensi tehtaidensa ympärille kaiken mitä työläiset tarvitsivat; mm. kauppan, koulun, kirjaston ja terveydenhuollon. Tämä oli teollisuusjohtajien tapa tuohon aikaan. Finlayson ja Forssa-yhtiö fuusioituivat vuonna 1934, ja tuotanto jatkui osana isompaa konsernia, kunnes Forssan toiminta päättyi kokonaan vuonna 2009.

Vuoden 1918 tapahtumat

Tervalammilla oli Forssa-yhtiön aikana etumiehenä Aukusti Silen -niminen mies vaimoineen. Kansalaissodan aikaan he asuivat Tervalammin talossa. Tuhansia punaisia perheineen pakeni Hämeen Härkätietä pitkin Forssan suunnasta kohti Lahtea, päämääränään Venäjä. Öiksi joukot majoittuivat tien varrella oleviin taloihin. Tervalammin taloon majoittui 26.4. joukko punaisia johtajanaan Mustalais-Svanteksi kutsuttu mies. Valkoisten kapteeni Lyytisen johtama osasto sai tietää heidän olinpaikkansa ja muodosti pimeyden turvin talon ympärille ketjun. Aamuyöllä alkoi tunnin kestävä tulitus, jonka aikana Silenin pariskunta oli piilossa talon kellarissa. Taistelun kuluessa punaiset alkoivat paeta Pääjärven suunnassa olevan suon yli. Tulituksessa kaatui sekä punaisia että valkoisia; pihalle ja talon ympäristöön jäi noin 30 kaatunutta. Kaatuneista punaisista jäi paikalle seitsemän, jotka haudattiin Hautanummin mäkeen, 400 m talosta länteen. Aukusti Silenin täytyi yhtiön käskystä olla hautaamassa kuolleita punaisia. 

Vuonna 1947 Vojakkalan Työväenyhdistyksen toimesta paikalle pystytettiin patsas, jossa on vuosiluku 1918. Taistelussa kuolleet hevoset haudattiin neljään eri hautaan, useat Tervalammin talon navetan taakse. Näkyvissä on vieläkin painaumat hautojen kohdalla, luodinjäljet talon seinässä ja navetan kivijalassa.

Talon ostivat vuonna 1924 Lyyli ja Jalo Mäkelä. Heidän perheenseenä kuului myös Olavi (1921) ja Kerttu (1923). Vuonna 1927 syntyi Eino, joka osti talon siaruksiltaan ja perusti perheen Aili Silenin kanssa 1957. Eino ajoi taksia 65-vuotiaaksi asti ja soitti haitaria maataaloustöiden lisäksi. Pienviljelijän emäntänä Aili Mäkelä harrasti öljyvärimaalausta. Ailin kuotua 1995 maataloustoiminta loppui ja sen tilalle tuli kesäteatteri - Tervalammin teatteritraktori 1999-2014.



Lähteet:

Hämeen Härkätiellä. Toim. Pirjo Poutanen. Keuruu 2002. ISBN 951-1-17872-5

http://www.loppi.fi/Loppi/Palvelut/Kuntapalvelut/Vapaa-aikapalvelut/Kulttuuri/Opaskurssi/Harkatie-Lopella/