Tarmoke Oy

Häme-Wikistä

Tarmoke Oy valmisti erilaisia rasvasekoitteita eli ns. tekokermaa Lopentiellä sijaitsevassa tehtaassa. Sekoite valmistettiin rasvattomasta maidosta ja kookosrasvasta.

Vuoden 1958 kesäkuussa tehdas myytin edistysmielisen osuusliikkeen keskusliike OTK:lle. OTK aloitti tehtaalla välittömästi suuret uudistustyöt. Hankittiin uudet ruostumattomasta teräksestä valmistetut maitotankit sekä sterilointi- ja pastöroimislaitteet. Tehtaan myynti saatiin nousuun kehittämällä markkinointia. Tuotetta voitiin käyttää kahviin sekoittamisen lisäksi myös erilaisten jälkiruokien valmistuksessa. Valmistusohjelmaan kuului kolmea erilaista rasvasekoitetta. Punahilkan rasvaprosentti oli 20 prosenttia, Alpin 15 ja Rengas- Tarmokkeen 10 prosenttia. Vuoden 1958 jälkimmäisen puolikkaan myynti oli kolme miljoonaa pulloa ja vuonna 1959 myynti kohosi kahdeksaan miljoonaan pulloon.

Vuonna 1963 aloitettiin myös mehujen valmistaminen. Vuonna 1971 valmistettiin mehuja 757 122 litraa ja rasvasekoitteita 487 215 litraa. Tunnetuimpia mehuja olivat Jaffiina appelsiinimehut ja Pallas mustaherukkamehu. Hilkka rasvasekoitteen valmistus lopetettiin vuonna 1973. Henkilökunnan määrä kohosi vuoden 1974 lopulla 63 henkilöön. Tehdas siirrettiin uusiin tiloihin Paroninmäkeen vuonna 1978. Johtajana toimi Viljo Pontinkara heinäkuuhun 1979 asti, jonka jälkeen myyntipäällikkö Juhani Aho toimi vt. johtajana. 80-luvulla OTK luopui useista teollisuuslaitoksista. Riihimäen ravintojalostetehdas myytiin Huhtamäki OY:lle toukokuussa 1981.

Lähteet:

Riihimäki Hyvien Yhteyksien kaupunki 1960-2000

Tietoja OTK:sta: 1/59