Susanna Judin

Häme-Wikistä

(s. 1970)

Tietoa kuvataiteilijasta

Taidegraafikko ja öljyvärimaalari, asunut Lahdessa 1990-1995 ja vuodesta 2000.

Susanna Judin on toiminut tuntiopettajana Lahden työväenopistossa sekä Heinolan lasten ja nuorten kuvataidekoulussa. Hän on useankin taidejärjestön jäsen; Lahden Taidegraafikoissa hän on rahastonhoitaja.

”Innostuksen kuvataiteisiin sain arkkitehtitädiltäni Leena Landgreniltä jo pienenä tyttönä. Värityskirjat olivat lempipuuhaani hoidossa lapsena, piirtäminen ja kuvat alkoivat kiinnostaa enenevässä määrin kouluiässä. Lukiossa olin jo melko selvillä uravalinnastani, vaikka hainkin ensin Helsinkiin valtiotieteelliseen – mutta päädyin Lahden taideinstituuttiin.”

”Tyylilajillisesti en pyri sitoutumaan tiettyyn suuntaan tai tapaan tehdä. Toteutan ideani kulloinkin mielestäni sopivalla tekniikalla. Keskityn prosessinomaisesti käsittelemääni aiheeseen. Väliaikoina teen jatkuvia sarjoja, esim. elämänpuu-teemaani. Lähden työskentelyssäni hakemaan visuaalista muotoa mieltäni askarruttaviin kysymyksiin.”

Taiteen vuorovaikutus kulttuurien välillä

”Vieraat kulttuurit ovat aina kiinnostaneet minua. Ihmiset ovat kuitenkin samoja ja samanarvoisia kaikkialla, vain kulttuurit vaihtelevat, ja niiden välinen vuoropuhelu on tärkeää. Tuoda esiin erilaisuuden rikkaus ja löytää taiteen kautta yhteisiä polkuja. Kulttuurien yhteentörmäyksen estämiseksi tämä on erityisen tärkeää tässä ajassa. Ei ole yleispäteviä ratkaisuja maailman ongelmiin, mutta mielestäni myös taide voi olla tapa vaikuttaa ja herättää ajatuksia. Vuorovaikutus ihmisten ja kulttuurien välillä on kaiken ydin. Merleay-Pontyn sanoin: ’Löytö on siinä mikä laittaa jatkamaan etsintää’. Näen taiteen merkittävänä osana myös historiaa, pysäkkeinä tuolla loputtomalla matkalla aikojen halki.”

kuvassa maalaus jossa okran värinen suttu, musta piste ja egyptiläinen ihmishahmo vaakatasossa
Kuva: Maalaus Susanna Judin: Egypt
kuvassa maalaus, jossa oranssinkeltaisella pohjalla mustia puunrunkoja, punaisia renkaita ja musta m-kirjain
OranssiKuva: Maalaus Susanna Judin: Oranssi