Päivi Lappalainen

Häme-Wikistä
Päivi Lappalainen


(s. 1964)

Tietoja kirjailijasta

Nykyään hyvinkääläinen Päivi Lappalainen asui Päijät-Hämeessä vuoteen 1989. Hän kävi Lahdessa Lotila-Tiirismaan peruskoulua ja lukiota ja kertookin olevansa "hengeltään vahvasti tipalalainen ja ikuinen musiikkiluokkalainen".
Lappalainen on valmistunut mm. suurtalouskokiksi (2004) ja laitoshuoltajaksi (1987) sekä käynyt mm. Luovan kirjoittamisen kurssin (1983) ja Radiotyön kurssin (1990). Hän on työskennellyt mm. telemarkkinointi- ja keittiöalalla sekä toimittanut radio-ohjelmia.
Päivi Lappalaisen harrastuksiin kuuluvat uinti, lukeminen, lasten tekeminen ja hoitaminen sekä matkustelu mammojen ja mummojen luokse Lahteen.

Lappalaiselta on tänä vuonna (2007) ilmestynyt esikoisrunokirja Tiina ei ole kotona.
"Tuotanto on vaihtelevaa runoista artikkeleihin. Koska olen aina halunnut saada kirjallista vaihtelua ja opetella uutta. Ja jos ei kirjoittamista niin välillä puhumalla radiossa, ja ihan muuallakin normaalissa elämässä. Olin mm. yhdeksän vuotta telemarkkinointialalla myymässä ja päälliköimässä, mutta väsyin ammattiin ja vaihdoin takaisin keittiöduuniin."

Päijäthämäläisyys näkyy Lappalaisen mukaan "ihan ihmisyydessä". "Olen todellinen hidas hämäläinen kun niikseen menee. Kirjallinen tuotantoni, jos puhutaan vain julkaistusta runokirjasta, on tällä haavaa vielä niin pientä, että tuo rakas ja ikävöity päijäthämäläisyys ei ole vielä ehtinyt ns. parketille. Mutta odottakaas kun 'Tanssin Tähtiin'."

Päivi Lappalaisen runoteos on kolmen ammattikirjailijan kritisoima. Kirja on runomuotoinen kuvaus siitä mitä tapahtuu, kun tavallisen perheen lahjakas tytär sairastuu masennukseen. Kirjassa peilataan tapahtumia äidin kautta.
"Päivi Lappalaisen vahvasti elämänmakuiset runot esittävät paljon kysymyksiä, ja synnyttävät niitä lisää. Tytär saa vähitellen sairauden aikana otteen itsestään ja siitä, mitä kutsutaan normaaliksi elämäksi. Kirjan loppu on toiveikas mutta äiti tietää jo vanhempien osan elämän kiertokulussa: 'Jonain päivänä hän tulee takaisin kotiin lähteäkseen pois'. "
(Kirjailija Heikki Luoma)

Käsi Kädessä -lehden päätoimittaja Inkeri Aallon mukaan Lappalaisen kirjassa on toivoa: "Ei ole toivottomia tapauksia. On vain toivottomia ihmisiä."

Tuotanto

Runot 

Tiina ei ole kotona. Minunkirjani.com, 2007.
Jalkain alla suhisee ruohokatras. Minunkirjani.com, 2010.
Saa paljastaa. Minunkirjani.com, 2011.

Muu tuotanto

Runoja Optimistissa vuosina 1982-86.
Runoja Runous-lehdessä vuonna 1984.
Runoja Cafe Existence-julkaisussa vuonna 1985.
Runoja ja proosaa Päijät-Häme -lehdessä vuosina 1984-85.
Lehtiartikkeleita Etelä-Suomen Sanomiin, City-lehteen ja muutamiin muihin maakuntalehtiin vuosina 1987-1991.
Runoja Vertainen -lehdessä (Mieli Maasta-yhdistyksen jäsenlehti.
Runoja ja artikkeleita kulttuurilehti Siepparissa ja juttuja kaupunkilehti Vartissa.
Osallistuminen Finland Underground -teokseen, 2010.
Toimitettu runoteos Kulkisitko kanssani,2013 (Books on Demand, julkaisija: Hyvinkään Seudun Taideyhdistys).
Toimittaja: Päivi Lappalainen, mukana 31 runoilijaa eri puolilta Suomea.

Radiojuttuja ja dokumentteja:
Lahden Radiossa paikallisten runoilijoiden tekstejä ohjelmassa Musiikkia Päijät-Hämeestä vuonna 1984, Lahden Rytmiradiossa Heikki Luomasta tehty Uutisdokumentti (1989), YLE:n Aikaisessa toimittaja Liisa Kurkelan avustaja Kansalaisradio-ohjelmassa (1990-92), Musiikkia ja Muisteluita (YLE 1991), Nurmijärven seurakunnan radio-ohjelmia (1990-92), Pallero-lehden päätoimittaja (1990-92) (MLL:n tukema äiti-lapsipiirin yhteydessä Nurmijärvellä perustettu lehti)
TV-muistokisa (2005), jossa Lappalaisen teksti valittiin noin tuhannen joukosta ohjelmasarjaan, joka esitetään 2007 TV Ykkösellä. Teksti tulee myös sarjasta tehtävään Juhlakirjaan.

Päivi Lappalainen sai Maaseudun Sivistysliiton kunniamaininnan runoistaan vuonna 1985.