Lounais-Hämeen Kotiseutu- ja Museoyhdistys

Häme-Wikistä

Lounais-Hämeen Kotiseutu- ja Museoyhdistys on perustettu vuonna 1923. Esityksen perustamisesta teki silloinen maisteri, sittemmin professori Esko Aaltonen (1893 – 1966), joka toimi ensin yhdistyksen sihteerinä ja myöhemmin puheenjohtajana. Yhdistyksen kolme tärkeintä toimintasuuntaa olivat maakunnallisen museon aikaansaaminen, Lounais-Hämeen historian tutkiminen ja kotiseutuhengen vaaliminen.

Professori Esko Aaltonen. Kuva Forssan museo

Museotoimintaa

Esineiden kerääminen seudullista museota varten lähti käyntiin suuren innostuksen myötä. Kahtena vuotena järjestettiin suuret talkoojuhlat, joihin toivottiin tuotavan tuliaisiksi vanhoja esineitä. Lisäksi palkattiin erityisiä asiamiehiä, jotka kiersivät kylästä kylään etsimässä ja tarvittaessa jopa ostamassa vanhaa tavaraa. Kokoelmia varten oli saatu käyttöön pieni luokkahuone Forssan yhteiskoulusta, joka täyttyi pian. Luokka jouduttiin luovuttamaan vuonna 1930 koulun käyttöön ja esineistö siirrettiin varastoihin ullakolle, kellariin ja jopa liiteriin. Arkistotavara saatiin turvaan Aleksanterin kansakoululle. Keväällä 1934 yhdistys vuokrasi Viksbergin kartanon entisen konttorirakennuksen, jonne rakennettiin museonäyttely. Kartanon tiloista jouduttiin luopumaan vuonna 1940, kun tilat tarvittiin karjalaisia evakoita varten. Esineet siirrettiin jälleen varastoon, tällä kertaa viideksi vuodeksi. Vuonna 1945 saatiin tilat museota varten entisestä Suojeluskunnan talosta eli nykyisestä Teatteritalosta. Osa suurempikokoisista tavaroista oli kuitenkin jätettävä edelleen Viksbergiin varastoon. Vuosikymmenten kuluessa tilanahtaus kävi entistä selvemmäksi ja 1978 tehtiin sopimus yhdistyksen ja Oy Finlayson Ab:n kanssa entisen kehräämöalueella sijaitsevan pumpulimakasiinin muuttamisesta museotarkoituksiin sopivaksi. Lounais-Hämeen museo avattiin yleisölle toukokuussa 1980. Vuoden 2010 alusta lähtien Forssan kaupunki vastaa museotoimesta ja yhdistys keskittyy kotiseutuhenkiseen toimintaan.

Julkaisut

Julkaisutoiminnalla on ollut tärkeä sija Kotiseutuyhdistyksen toiminnassa. Ensimmäinen Lounais-Hämeen Kotiseutu- ja Museoyhdistyksen vuosikirja ilmestyi jo vuonna 1924 ja vuonna 2009 ilmestyi järjestyksessään jo 78. julkaisu. Vuosikirjan toimittajana oli yli neljän vuosikymmenen ajan professori Esko Aaltonen. Hänen jälkeensä toimituskuntaan ovat kuuluneet mm. Matti Aaltonen, Aulis Oja, Esko Viljanen, Toivo Vuorela, Lauri Pohjakallio ja Ilppo Aaltonen. Kirjasarjan julkaisemista vuosikymmenestä toiseen voidaan pitää ainutlaatuisena saavutuksena suomalaisessa kulttuurimiljöössä. Yhdistyksen muuhun julkaisutoimintaan kuuluvat mm. Kotiseutukuvauksia Lounais-Hämeestä, Lounaishämäläisiä merkkimiehiä ja Lounaishämäläisiä sukuja. Vuodesta 1945 lähtien yhdistys on julkaissut myös Lounais-Hämeen Joulu – lehteä.

Kotiseututyötä

Kotiseutuhenkeä yhdistys on vaalinut monella tavalla. Näkyvintä toimintaa alkuvuosikymmeninä olivat erilaisten juhlien järjestäminen (maakuntajuhlat, juhannusjuhlat) sekä muistomerkkien pystyttäminen (Hakkapeliittapatsas, Raivaajapatsas Urjalassa, Edelfeltin kivi Kaukolanharjulla). Yhdistyksen edustajat osallistuivat myös useiden kansallispukujen ja pitäjänvaakunoiden suunnitteluun. Mahtava talkoohengen tulos on maamme ensimmäinen kotiseututalo Lounais-Hämeen Pirtti, joka valmistui v. 1947.

Lähteet

Lounais-Hämeen Kotiseutu- ja Museoyhdistyksen vuosikirjat 42-1973 ja 49-1980

Tämä artikkeli kaipaa lisää tekstiä ja tarkentamista. Auta laajentamaan artikkelia.