Lehdesmäen muistokivi

Häme-Wikistä
Jouni Lehtonen

Hauhon Lehdesmäessä sijaitsee vanhin vapaussodan muistomerkki. Keväällä 1918 rintama pysähtyi viideksi viikoksi Lehdesmäen sillalle. Salmen itärannalla olivat valkoiset joukot ja länsirannalla punaiset. Valkoisten rintamavastuussa oli Etelä-Pohjanmaan III reservipataljoona komentajanaan Colliander. Huhtikuun puolivälissä vuonna 1918, asemasodan rauhallisessa vaiheessa reservipataljoonalaiset aloittivat hakkaamaan kiveen muistotekstiä. Työ ei kuitenkaan edistynyt odotetusti ja he hakivat hauholaisen kivenhakkaaja Muntterin viimeistelemään tekstin. Kivessä on teksti: I Svenska. komp. III RES. Bt. Ö.S.B. 1918.

Muistokivi siirrettiin Hauhon kotiseutumuseoon 1950-luvulla tien oikaisun yhteydessä. Takaisin Lehdesmäkeen, nykyiselle paikalleen, se tuotiin vuonna 1967. Syksyllä 2005 Vapaussodan Hämeenmaan perinneyhdistys vei Lehdesmäen muistokiven kunnostettavaksi kiviveistämö Kailalle. Muistokivi palauttiin paikoilleen kesällä 2006.


Muistomerkki on osa Hauhon 1918 kulttuuripolkua.


Lähde

  • Ulla Tupala: Kapina. Vuoden 1918 tapahtumia Hauhon alueella. (Moniste) Hauho-Seura ry 2006.