Leena Horppu

Häme-Wikistä

(s. 1972)

Leena Horppu asuu ja työskentelee Lahdessa. Hän myy taidettaan koteihin ja yrityksiin Leenan Taide & Koti –yrityksensä kautta.

Horppu maalaa paljon öljyväreillä ja on tehnyt jonkin verran hiili-pastellitöitä. Lisäksi valokuvaaminen mm. Toscanan seuduilla on synnyttänyt taidekuvia esimerkiksi alumiinille työstettynä. Horppu arvioi tuotantoaan seuraavasti: ”Maalaaminen ja valokuvaaminen on minun sieluni ravintoa ja ilman tätä ravintoa en tule toimeen päivääkään. Maalaaminen on joka päivä läsnä elämässäni, joten tauluja mielikuvistani ja kokemuksistani syntyy paljon. Tällä hetkellä työhuoneeni on taiteen täyttämä. Taidettani voisi kuvata suuntauksilla: abstrakti, surrealismi ja impressionismi.”

Taustastaan Leena Horppu kertoo: ”"Synnyin taiteen keskelle, koska äitini on taidemaalari, ja näin elämässäni on taide ollut aina läsnä. Oma taiteellinen herääminen syntyi jo nuorena havannoiden luonnon kauneutta mm. kameran kautta. Taiteen tekeminen vei minut mennessään vuonna 2002, kun sain mahdollisuudet suorittaa kuvallisen ilmaisun opinnot Kymenlaakson opistolla."”

Leena Horppu kertoo, että tavoitteenaan kuvataiteilijana hänellä on, että saisi säilyttää mahdollisuuden maalaamiseen, ja että kuvat eivät lakkaisi syntymästä hänen mieleensä ja sitä kautta kankaalle. Hän tahtoisi saada elantonsa taiteen kautta ja jakaa taidetta maailmalle ihmisten nähtäväksi.

Päijäthämäläisyyden merkityksestä ja vaikutuksesta taiteeseensa Horppu toteaa: ”Olen syntynyt ja asunut koko lapsuuteni Nastolan seudulla. Aikuisuuden kynnyksellä katselin elämää Kymenlaaksossa, mutta Päijät-Häme kutsui raikkailla tuulillaan minut takaisin näiden kauniiden järvien ja seutujen luo.”