Kolava

Häme-Wikistä

Kolava oli Karistoon vievän tien varressa aikoinaan sijainnut torppa, jonka mukaan nimettiin läheinen mäki Kolavanmäeksi. Kolavassa toimii Kolavankankaan radioasema.

Paikannimen historia

Nimi saattaa pohjautua verbiin kolata, “kolista, kolistaa” tai kolajaa “kolista”.Vastaavia paikannimiä, joiden alkuperäksi arvellaan luonnonelementtien aiheuttamia ääniä, tunnetaan muun muassa Asikkalasta (Kolavais­tenmäki) ja Joroisista (Kolajava).

Haiseva

Juustilan talon entinen torppa Kolavalla. Nimen alkuperää on selitetty seuraavasti: 1) torppaan on aikoinaan hirttäytynyt joku mies; 2) torppa on ollut epäsiisti, tai siinä on asunut mustalaisia; 3) läheiseen Haisevanmäkeen olisi haudattu Hämeen ristiretken aikaisia ruotsalaisia sotilaita liian lähelle maanpintaan. Torppa purettiin 1970-luvun alussa.

Karisto

Karisto oli Koiskalan entinen torppa. Sen nimi saattaa olla peräisin alueen kivisestä maastosta, sillä sana kari viittaa paitsi vedenalaiseen kiveen myös maassa olevaan kiveen.

Kenankangas

Levon ja Levonkankaan entinen nimitys. Kenankankaan nimen alkuperää ei tunneta.

Lähteet

  • Laapotti, Marjukka: Lahden paikannimistö. (Toim. Päivi Siikaniemi, Lahden kaupunginmuseo, Unto Tupala) Lahden kaupunki, 1994.