Kokkilan crossirata

Häme-Wikistä

Rata ja historiaa

Kokkilan motocross-rata on tehty vuonna 2008 ja sijaitsee Hauhontien varrella. Rata kuuluu Kokkilaan. Ratamaksu on  5 euroa päivältä, kausi on 50 euroa. Rata on auki keskiviikkoisin, lauantaisin ja sunnuntaisin. Rata suunniteltiin sellaiseksi, että sillä saa ajaa pyörien lisäksi myös mönkijällä ja kelkalla.

Motocrossin historiaa

Motocross (lyhennetään MX) on maailman toiseksi suosituin moottoripyöräilyn kilpaurheilumuoto. Lajia harrastetaan maapallon jokaisessa kolkassa. Kilpailutoiminta motocrossissa on laajaa. Jopa 11-vuotiaat ajajat käyvät omia kisojaan 85-150-kuutioisilla laitteilla. Lajin harrastajia ja kilpailuihin osallistuvia on aina eläkeläisveteraaneihin asti. Jotkut ajavat ammatikseen ja kisaavat vuosittain maailman- ja kansallisista mestaruuksista Australiassa, Yhdysvalloissa, Japanissa, Kiinassa, Brasiliassa, Etelä-Afrikassa, Suomessa jne.
Motocrosskulttuuriin on vuosien saatossa muodostunut monia alalajeja, jotka ovat yhtä suosittuja kuin itse motocross. Niitä ovat hallissa tai stadionilla ajettavat supercross (sx) -kilpailut, Freestyle motocross (fmx) -kilpailut, joissa hypitään rampeilta ja hyppyreistä ja kilpaillaan tyylistä ja ilmalennon aikana tehdyistä liikkeistä. Vähemmän suosittu on Minimx, jossa ajetaan motocross-pyöriä pienemmillä crossipyörillä. Enduro on motocrossin sukulaislaji, jossa kilpaillaan kestävyydessä. Kilpailut ajetaan yleensä metsissä ja vuoristoissa, ja ne kestävät jopa useita päiviä. Uusin motocross - laji on motocrossin ja ratamoottoripyöräilyn sekoitus, jota kutsutaan nimellä supermoto.

Motocross-kisoissa osallistujat on perinteisesti jaettu eri luokkiin pyörien kuutiotilavuuden mukaan ja ajajien iän perusteella. Mitä enemmän kuutioita, sitä enemmän tehoa – vaikka ei ehkä suoranaisesti vauhtia.

Lähde:

http://kokkolan-mx.com/page/motocross-lajina