Kalvolan kotiseutumuseo

Häme-Wikistä

Vuodenvaihteessa 2009 kuntauudistuksen myötä Hämeenlinnan kaupungin historiallinen museo sai uuden toimipisteen, Kalvolan kotiseutumuseon. Museossa esitellään alueen elinkeinoja, mm. graniittilouhimoa, parrunveistoa ja sahausta sekä paikallista kirkko- ja koululaitoksen historiaa.

Museon historiaa

Kalvolan manttaalikunta lahjoitti 1967 Kalvolan kunnalle yli 100-vuotiaan lainajyvästömakasiinin, joka sijaitsee Kalvolan kirkon tuntumassa. Kalvolan kulttuurilautakunta perusti rakennukseen välittömästi kotiseutumuseon.

Museosuunnitelman laati kunnan vaakuna-aiheen pohjalta Hämeen heimoliiton museoneuvoja Arvo Kytölä, joka vastasi ensimmäisen vaiheen näytteillepanosta. Asiantuntija-apua saatiin Hämeen museon hoitajalta maisteri Esko Sarasmolta sekä Kansallismuseon taidekonservaattoreilta Veikko Kiljuselta ja Jarl Hermanssonilta.

Vuonna 1984 museota täydennettiin kivityöosastolla, jonka suunnittelusta vastasivat tutkijat Virpi Viertola ja Taina Ukkonen sekä taiteilija Usko Koskinen.

Museovierailu

Kalvolan kotiseutumuseo ei ole toistaiseksi yleisölle avoinna, koska siellä tehdään ylläpitotöitä.


Kanta-Hämeen museot
Forssan Luonnonhistoriallinen museo | Forssan museo | Forssan tekstiilimuseo Tyyki | Hauhon esinemuseo | Hausjärven kotiseutumuseo |Hämeen linna | Hämeenlinnan kaupungin historiallinen museo | Hämeenlinnan kaupungin historiallisen museon Kalvolan kotiseutumuseo | Hämeenlinnan kaupungin historiallisen museon Palanderin talo | Hämeenlinnan kaupungin historiallisen museon Sibeliuksen syntymäkoti | Hämeenlinnan kaupungin historiallisen museon Säästöpankkimuseo | Hämeenlinnan kaupungin historiallisen museon Vankilamuseo | Hämeenlinnan taidemuseo | Härkätien museo | Ida Aalbergin lapsuudenkoti | Iittalan lasitehtaan museo | Jokioisten Museorautatie | Jokioisten Pappilamuseo | Kauppilan perinnetalo | Kotiseutumuseo Lukkarin Puustelli | Kotiseutumuseo Pellava ja Sahti | Alfred Kordilinin ajokalumuseo | Kotkon talomuseo | Laurinmäen torpparimuseo | Museo Militaria | Museo Eerola | Mustialan maataloushistoriallinen museo | Riihimäen kaupunginmuseo | Riihimäen taidemuseo | Ronttismäen tehtaalaismuseo | Suomen lasimuseo | Suomen Metsästysmuseo | Sähkömuseo Elektra | Talvisen työläismökki | Valtakunnallinen työväentalomuseo