Jouko Saari

Häme-Wikistä

Orkesterinjohtaja ja säveltäjä Jouko Saari syntyi Tukholmassa 23.11.1944. Lahdessa hän on asunut vuodesta 1978. Ylioppilaaksi hän kirjoitti Kallion yhteiskoulusta 1962, minkä jälkeen opiskeli Sibelius-Akatemiassa mm. kirkkomusiikkia. Orkesterinjohdon diplomi on vuodelta 1968. Saarella on myös arvosana musiikkitieteestä Helsingin yliopistossa. 1969-70 hän opiskeli Fulbright-stipendin turvin Indianan yliopistossa Yhdysvalloissa. Muutaman pienemmän apurahan joukossa on Lahden kaupungintaiteilijan apuraha 80-luvulla.

Jouko Saari on toiminut monipuolisesti musiikin kentällä: kanttoriurkurina, musiikinopettajana, korrepetiittorina, kuoronjohtajana sekä kapellimestarina. Omaa sävellystuotantoakin on ehtinyt syntyä vastaavanlaisella monipuolisuudella. Orkesteriteokset ovat sävellyksiä puhallinorkesterille vuodesta 1960. Näitä on levyttänyt Töölö Brass –yhtye. Vuodelta 1973 on peräisin Meditaatio jousiorkesterille. Lisäksi yksinlauluja ja kuoroteoksia (esim. Meri ja ranta lapsikuorolle 1997 ja Kolme joululaulua sekakuorolle 2000), hengellisiä lauluja ja pieniä urkusävellyksiä, Sarja kolmelle trumpetille, Sarja uruille ja vaskille sekä kamarimusiikkia mm. oboelle.
Vuonna 2000 hän voitti Nurmeksen Joululaulujen sävellyskilpailun sävellyksellä Hetkeksi hiljene maa.

Saari luonnehtii tuotantoaan pienimuotoiseksi käyttömusiikiksi. Opinnot erityisesti Sibelius-Akatemiassa sekä käytännön kokemus musiikin parissa ovat olleet tärkeitä. ”Olen harrastelija-säveltäjä”, sanoo Saari vaatimattomasti. Viittauksia Lahteen tai Päijät-Hämeeseen hän ei katso musiikissaan olevan.