Joel Rinne

Häme-Wikistä

Näyttelijä ja elokuvatähti Toivo Joel Rinne (1897-1981), syntyi Asikkalassa, Kalkkisten kylässä, Laurilan talossa Mari Sofia Karlssonin ja Johan Oskar Rinteen perheeseen. Johan Oskar Rinne oli kotoisin Hartolasta ja äiti Maria Sysmästä. Johan Oskar toimi kylällä kauppiaana. Perhe muutti useita kertoja ja asettui lopulta Kalkkisten kylän kansakoulun naapuriin. Lapsia perheeseen syntyi kaikkiaan neljätoista. Joelin sisaruksista myös Einari, Jalmari ja nuorena menehtynyt Kalle valitsivat näyttelijän uran. Opintiensä Joel aloitti Kalkkisten kansakoulussa, mutta koska isä-Johanin liiketoimet eivät kylällä menestyneet, perhe muutti vuonna 1910 Lahteen. Lahdessa isä-Johan jatkoi kauppiaan uraa. Hän perusti kaksi kauppaa, toisen kaupunkiin, toisen Heinolan tien varteen, Möysään.

Myöhemmin Joel Rinne muisteli vuosisadan alun värikästä katunäkymää: Hennalan varuskunnassa palveli vielä tuolloin Venäjän tsaarin armeija. Monien lahtelaisten nuorten miesten tavoin Joelkin harkitsi lähtöä Pietariin ja uraa armeijassa, mutta myös näyttämö houkutteli Joelia ja teatterimaailma vei lopulta mukanaan. Joel oli avustajana mukana Lahden amatööriteatterissa, jonka teatterisali sijaitsi Loviisankatu 8:ssa. Veljeksistä Jalmari pääsi ensin Kansallisteatterin teatterikouluun, Joel seurasi perässä vuonna 1916. Opintien katkaisi hetkeksi kansalaissota, mutta sen päätyttyä Joel pääsi harjoittelijaksi Kansallisteatteriin. Hän teki mittavan uran teatterinäyttelijänä ja kymmenissä elokuvarooleissa, joista tunnetuin ja rakastetuin on komisario Palmun hahmo Matti Kassilan elokuvasarjassa.

Lähteet