Janakkalan Teatteriseurue

Häme-Wikistä

Janakkalan Nuorisoteatteriyhdistys ry perustettiin vuonna 1982 silloisen kulttuurishteeri Seppojuhani Ruotsalaisen toimesta. Innokkaista harrastajista saatiin kokoon kaksi ryhmää: lasten ryhmä sekä nuorten ja aikuisten ryhmä. Jälkimmäinen otti käyttöön Janakkalan Teatteriseurue- nimen ( JaTS). Nykyään kaikki esitykset pidetään Janakkalan Teatteriseurue- nimen alla. Janakkalan Nuorisoteatteriyhdistys ry esiintyy ja toimii nimellä Janakkalan Teatteriseurue.

Taidekasvatusta

Harrastajateatteriin kuuluu eri-ikäisiä lapsia, ja toimintaa on kolmevuotiaista aikuisiin. Aivan nuorimpien ryhmiä lukuun ottamatta yhdistyksen tavoitteena on valmistaa vuosittain esitys per ryhmä. Ensimmäisten 25 vuoden aikana Janakkalan teatteriseurue on tehnyt kaikkiaan 56 näytelmää.Teatteriyhdistys antaa myös koulutusta ja teatteri-ilmaisun opetusta, draamatyöskentelyä, valo- ja äänisuunnittelua sekä lavastussuunnittelua. Monipuolisen taidekasvatuksen tarjoamiseen yhdistys käyttää alan koulutuksen ja kokemuksen saaneita ihmisiä.

Aihepiiri

JaTS:in näytelmissä käsitellään yhteiskunnallisia ongelmia, päihteiden ja huumeiden käyttöä, syrjäytymistä ja yhteisöllisyyden puutetta ja ongelmien seurauksia. Ohjaajamme vierailevat pyydettäessä kouluilla puhumassa erilaisista teemoista, esim. koulukiusaamisesta ja sen estämisestä. Teatteriyhdistys tekee tärkeää kasvatustyötä.

Yhdistyksen näytelmiä on esitetty eri kulttuuritapahtumissa, ja se on saanut myös huomionosoituksia mm. 2008 Riihimäellä, kun Suomen harrastajateatteriliitto valitsi Tapahtumia Kalevalassa-esityksen Lasten kulttuuritapahtuma Spotin 14 näytelmän joukkoon.

Näytelmiä

Janakkalan Teatteriseurueen kymmenen viimeisen vuoden aikana esittämät näytelmät antavat hyvän kuvan niiden monipuolisesta aihepiiristä:

2006: Spoon River Antologia, Edgar Lee Mastersin runojen pohjalta A.P. Sarjannon dramatisoima näytelmä
Ohjaus: Oili Ruukki , musiikki; A.P. Sarjanto
Tapahtuipa kerran Turengissa, dramatisoinut Eero Laaksonen ja työryhmä
Ohjaus: Eero Laaksonen

2007: Mimerkin polku, Elina Vaara
Ohjaus: Oili Ruukki
Kuningas Midas saviruukkuvarastossa, Eero Sirén
Ohjaus: Oili Ruukki, laulut; Heljä Eloranta, liikuntaosiot; Minna Kiipula
Kadonnut seinäntäyte, dramatisoinut Harry Vuorinen
Ohjaus: Eero Laaksonen
Englantilainen murhanäytelmä, dramatisoinut Mika Ahlholm
Ohjaus: Minna Kiipula
Tapahtumia Kalevalassa
Ohjaus: Oili Ruukki

2008:Ihmeellinen velho, L. Frank Baum, dramatisoinut Ari PK ja Minna Kiipula
Ohjaus: Minna Kiipula
Liian paksu perhoseksi, dramatisoinut Sisko Istanmäki
Ohjaus: Eija-Liisa Pokki

2009: Noin kymmenen pientä näyttelijäparkaa, Eero Laaksonen
Ohjaus: Eero Laaksonen
7 veljestä ja seikkailujen metsä, Aleksis Kivi - Ari PK Kiipula
Ohjaus: Minna Kiipula

Kreivin perilliset, Jenna Kärpänen
Ohjaus: Minna Kiipula
Tarina hylätystä nukesta, Alfons Sastre
Ohjaus: Oili Ruukki

2010: Puh, pah pelistä pois, dramatisoinut Eero Laaksonen
Ohjaus: Eero Laaksonen
Turenki, dramatisoineet Jenna Kärpänen - Vesa Laaksonen
Ohjaus: Vesa Laaksonen, Jenna Kärpänen
Ikuisen auringon amuletti, dramatisoineet Ari PK ja Minna Kiipula
Ohjaus: Minna Kiipula
Pyykkäriprinsessa, saksal. sadun pohjalta dramatisoineet Oili Ruukki - Ari PK Kiipula
Ohjaus: Oili Ruukki

2011: Gootti-Liisa ihmemaassa, Lewis Carrollin pohjalta dramatisoinut Minna "Onsku" Ojanen
Ohjaus: Minna Kiipula

Lue lisää:

http://www.jats.eu/historia.html