Henrik Mattsson

Häme-Wikistä

Henrik Mattsson (23.11.1838, Askola – 14.3.1922. Lahti), tehtailija, oli kehittyvän Lahden kauppalan merkittävimpiä yrittäjiä ja August Fellmanin liikekumppani. Asuttuaan Helsingissä ja Pietarissa Mattsson asettui Lahteen Riihimäen-Pietarin junaradan tuomien liiketoimintamahdollisuuksien houkuttelemana vuonna 1868. Lahdessa hän piti aluksi ruokatavarakauppaa ja leipomoa, myöhemmin myös vaatetusliikettä. Merkittävin liiketaloudellinen investointi oli kuitenkin Niemen oluttehdas, joka siirtyi Mattssonin haltuun August Fellmanilta ja apteekkari Wahlstedtilta vuonna 1874. Panimotoiminta laajeni pian uuden tehdasrakennuksen myötä, ja vuonna 1902 panimo siirtyi Vesijärven rannalta Nikolainkadulle (nykyinen Vapaudenkatu). Vuonna 1911 Mattssonien suku perusti Oy Mallasjuoman Sammon- ja Päijänteenkatujen kulmaukseen.

Perhe

Henrik Mattsson avioitui Amanda Charlotta Karldotterin kanssa vuonna 1865. Lapsia syntyi kahdeksan, seitsemän poikaa ja yksi tytär. Mattssonin pojat jatkoivat myöhemmin panimotoimintaa Mallasjuoma Oy:ssa.

Yhteiskunnallinen toiminta

Henrik Mattsson oli mukana monissa kunnallisissa rakennushankkeissa, muun muassa kirkon, kansakoulun ja sairaalan perustamisessa. Lisäksi hän vaikutti Etelä-Suomen sanomien perustamishankkeessa ja toimi lehtiyhtiön johtokunnan puheenjohtajana.

Lähteet

  • Järvinen, Olli (1965): Tehtailija Henrik Mattsson. S. 218 – 221. Teoksessa Järvinen, Olli (1965): Lahti ennen meitä. Hämeenlinna : Karisto Oy, 1965.
  • Järvinen, Olli (1973) : Lahtelaisia liikemiehiä 7 - Panimoteollisuuden kehittäjä Henrik Mattsson. Sanomalehtiartikkeli. Etelä-Suomen sanomat 22.6.1973.