Heikki Morgan Hämäläinen

Häme-Wikistä
Kuva:Heikki Morgan Hämäläinen omakuva


(s. 1963)
Heikki Morgan Hämäläinen on asunut Sysmässä vuodesta 1996. Hän pääsi ylioppilaaksi Pälkäneeltä 1982 ja valmistui puutarhuriksi Lepaalta 1987.

Kirjallinen tuotanto


Hämäläinen kertoo: ”Ensimmäinen kirjani, Ihmisen osa eli ”Enhän minä tunne koko ihmistä” sisältää kiteytettyjä mietelmiä ihmisestä ja elämästä laajemmaltikin. Kuvituksena toimivat fonttiohjelmalla tekemäni anfangikirjaimet. Useimmat kokoelman aforismeista ovat ilmestyneet blogisivullani (avautuu uuteen välilehteen). Kuulun Suomen aforismiyhdistykseen; sitä kautta ja muualtakin saamani kannustuksen ansiosta uskaltauduin tarjoamaan teostani kustannettavaksi. Taitoin ja valmistin kannen myös itse.”

Hämäläisen toinen kirja, Riimileikkejä – limerikkirunoja Suomesta, koostuu maakunnittain jaoteltuna 370 komparunosta. Niitä on vähintään yksi jokaisesta Suomen kunnasta. Runoissa vilisee paikallisia erikoisuuksia ja limerikkiperinteitä kunnioittaen niissä on viljelty huumoria, älyttömyyksiä, raadollisuuksia ja ruokottomuuksiakin.

Esikoisromaani Kyytipoika on metafyysinen tieteisseikkailuromaani, joka klassisen kasvutarinan rinnalla käsittelee episodirakenteisesti ikiaikaisia peruskysymyksiä ihmisyydestä, ystävyydestä, rakkaudesta, velvollisuudesta ja sankaruudesta.

Hämäläinen kertoo, että kirjailijuus on ollut hänen haaveissaan lapsuudesta asti. Vasta keski-iän kynnyksen yli astuttuaan hän on löytänyt aikaa ja tarmoa lähteä hiomaan ja viimeistelemään ideoita julkaisukelpoisiksi ja tarjoamaan niitä kustantajille. Tarkoituksena on jatkaa kertomakirjallisuuden saralla. Ideoita ja tarinarunkoja Hämäläisellä on pää täynnä, osin jo kirjallisessakin muodossa.

Päijäthämäläisyys aukeni Hämäläiselle, kun hän tapasi 1980-luvun lopulla sysmäläissyntyisen naisen, josta tuli hänen vaimonsa. Sysmässä Hämäläinen on harjoittanut agri- ja muutakin kulttuuria vaihetelevalla menestyksellä, kuten hän itse sanoo. Tuotannossa päijäthämäläisyys rajoittuu alueen kunnista kirjoitettuihin limerikkirunoihin. ”Ehkäpä perushämäläisyyteeni on nyttemmin uuttunut päijäthämäläisiä piirteitä, jotka tekstissäni paljastuvat sille, joka ne osaa tunnistaa”, Heikki Morgan Hämäläinen luonnehtii.

Kuvataiteilija Heikki Morgan Hämäläinen

Hämäläisen teoksia on nähtävillä hänen Morganismi-kansantaidenäyttelyssään osoitteessa Rapalantie 41, Sysmä. Tyylisuunnakseen hän sanoo: ”Maalausta, piirtämistä, kuvanveistoa, tietokonegrafiikkaa (fontteja ym.) erilaisilla usein itse kehitetyillä tekniikoilla.” Omaa tuotantoaan Hämäläinen arvioi lyhyesti: ”Paljon monenlaista”. Tie kuvataiteilijaksi on itseoppineen tie. Hämäläisellä on ollut omien ja yhteisnäyttelyiden lisäksi vuodesta 2003 kodin yhteydessä oma yhden miehen kansantaidenäyttely – Taide-, tieto- ja huviryväs Morganismi. Taiteen tekemisen tavoitteekseen hän mainitsee: ”Toteutan omaa luomisen pakkoani, mutta en halua antaa valmiita ohjeita sille, miten teoksiani pitäisi lähestyä tai katsoa. Yritän hioa itse kehittämäni tekniikat ja tyylit mahdollisimman eheiksi.” Taiteen syntyprosessi on sellainen, että tavallisesti ideat ja materiaali sulautuvat teokseksi, joka ei välttämättä näytä alkuperäisen mielikuvan mukaiselta. Hämäläinen ei tee hahmotelmia. Tätä nykyä häntä kiinnostaa polttopiirustuksen ja mehiläisvahaliidun käyttö puupinnalla (tasaisella tai muotoilulla). Päijäthämäläisyyden merkityksestä työlleen hän sanoo: ”Taiteeni on hyvin kotikutoista ja siinä mielessä yhtä päijäthämäläistä kuin ehkä itsekin olen ehtinyt tulla.”

Tuotanto

Ihmisen osa eli ”Enhän minä tunne koko ihmistä” (aforismikokoelma 2008)
Riimileikkiä – limerikkirunoja Suomesta (komparunokokoelma 2009)
Kyytipoika (romaani 2009)

Lisätietoa kirjailijasta Internetissä

Uushämäläinen-blogi (avautuu uuteen välilehteen)
Tietäjä Hämäläisen runoja, viisauksia, valokuvia ja piirroksia.

kuvassa kiviveistos jossa pää ja kivestä tehty hattu
Kuva: teos Hra Haapakallio
kuvassa puureliefi jossa mieshahmo ja kiviset laintaulut
Kuvassa teos Lainluentaa