Hanneksen metsä - puulajipuisto

Häme-Wikistä
Kuvassa Opastekarttataulu Hanneksen metsässä
Opastekyltti Hanneksen metsässä

Hollolan Kalliolassa sijaitseva arboretum, jossa kasvaa yli sata erilaista puulajia. Vaihtelevassa maastossa kasvaa sekä tuttuja että harvinaisia puulajeja, kuten purppurapihtakuusi, kanadantuija, mantsurianjalopähkinä ja pilvikirsikka. Metsästä löytyy ulkomaista alkuperää olevien harvinaisuuksien lisäksi esimerkiksi erilaisia koivulajikeita. Puiston pinta-ala on kymmenen hehtaaria. Alueella on myös näkötorni sekä puupölkyistä rakennettu 50 hengen auditorio.

Puiston on perustanut metsien ja metsänhoidon puolesta puhujana tunnettu everstiluutnantti V.K. Simola. Puisto on nimetty kuusivuotiaana onnettomuudessa kuolleen Simolan tyttären pojan mukaan.

Hanneksen muistometsä on kaikille avoin arboretum, joka on tarkoitettu retkeily- ja tutkimuskäyttöön. Metsäliitto on ottanut arboretumin kummimetsäkseen aikoen käyttää sitä sekä vierailu että tutkimuskohteena. Metsikkö on säätiöity ja se saa kasvaa luonnonvaraisena, ellei sille tulevaisuudessa löydy hoitajaa.

Ajo-ohje: 10,5 km 24 tietä Lahdesta Vääksyn suuntaan. Urajärven risteyksestä, käännytään oikealle Pitkänsillantielle, jota 2,9 km. Pitkänsillantieltä kääntyy tie oikealle "Hanneksen metsä".

Metsä kartalla (avautuu uuteen välilehteen)


Lähteet

  • MTV3: "Hollolassa avattu ainutlaatuinen arboretum" 03.10.2002
  • Simola, V.K.: VK:n "sota" ja rauha, ISBN 978-952-92-4407-2