Hämeenlinnan kaupunginorkesteri

Häme-Wikistä


Tauno Marttinen nimettiin Hämeenlinnan kaupunginorkesterin johtoon vuonna 1949

Hämeenlinnan kaupunginorkesteri perustettiin vuonna 1934 ja ensimmäisen konserttinsa orkesteri piti uudenvuodenpäivänä 1935. Sotien aiheuttamaa katkosta lukuun ottamatta orkesteri on toiminut aina nykypäiviin saakka. Alkuvuosien salonkiorkesterista kehittyi sotien jälkeen kokoonpanoltaan varsinainen sinfoniaorkesteri.

Vuosien saatossa Hämeenlinnan kaupunginorkesteri on ollut mukana juhlistamassa useita merkityksellisiä kulttuuritapahtumia. Vuonna 1952 Hämeenlinnan taidemuseon avajaisjuhlassa oli läsnä huomattava joukko maamme taide-elämän merkkihenkilöitä. Juhla alkoi isänmaallisessa hengessä Hämeenlinnan Kaupunginorkesterin soittaessa säveltäjä Tauno Marttisen johdolla Sibeliuksen Finlandian.

Kaupunginorkesteri valmistautuu kevätkonserttiin 2015 Kuva: Kari Mustonen, YLE

Orkesterin perusti Artturi Kaarento, joka toimi myös orkesterin ensimmäisenä kapellimestarina. Muita kapellimestareita ovat olleet Tauno Marttinen, Arvo Uro, Paavo Merisalo, Hannu Vesioja , Tuomas Rousi ja Huba Hollókői. Nykyisin lähinnä jousiorkesterina toimivaa kaupunginorkesteria johtaa intendentti Markku Jokinen.

Hämeenlinnan kaupunginorkesterin ylläpitäjänä ei nimestä huolimatta ole kaupunki vaan orkesteriyhdistys. Kautta vuosien Hämeenlinnan kaupungin yhteistyö ja tuki on ollut erittäin tärkeää orkesterin toiminnalle. Tällä hetkellä Hämeenlinnan kaupunginorkesterissa ei ole palkattuja ammattimuusikkoja. Muusikot tekevät orkesterityötään Hämeenlinnassa oman työnsä ohessa. Soittajat ovat musiikinopettajia ja pitkälle ehtineitä opiskelijoita sekä muutamia vierailevia solisteja. Näin orkesterin keski-ikä on melko alhainen.


Musiikkia Linnassa 2012

Hämeenlinnassa kaupunginorkesterilla on useita konserttipaikkoja: Palokunnantalon lisäksi esiintymistiloina ovat olleet Hämeenlinnan kirkko, Raatihuone, Vanajan kirkko ja Verkatehdas. Hämeenlinnan kaupunginorkesteri toimii yhteistyössä paikallisten kuorojen ja muiden kulttuuritoimijoiden kanssa. Orkesteri on ilahduttanut Hämeenlinnan kaupunkilaisia myös monissa eri tapahtumissa (mm. Musiikkia Linnassa, Musica Tavastica) ja tilaisuuksissa torilla, kirkoissa, kouluilla, kauppakeskuksissa, sairaaloissa ja puistoissa. Joulun aikaan kaupunginorkesterin Hämeenlinnan kaupunginorkesterin kamariorkesterin Pieni Joulusoitto kynttilöin valaistussa Hauhon kirkossa on tunnelmallinen elämys.

Hämeenlinnan kaupunginorkesterin 75-vuotisjuhlan yhteydessä järjestettiin 9 konserttia ja Jorma Panulan johdolla kapellimestarikoulu Hämeenlinnan Lyseon lukiolla. "Suuri orkesteri on suuri orkesteri, mutta jos ei oo rahaa, niin sitten on pienempi. Mutta soittaa pitää ihmisille, on paljon jokka haluaa, eikä ne aina tonne Helsingin kirkolle tuu," Jorma Panula muistutti.

Hämeenlinnan kaupunginorkesterin 80-vuotis juhlakonsertti esitettiin marraskuussa 2014 Hämeenlinnan uuden kauppakeskus Goodmannin tiloissa. Maailmalla klassisen musiikin soittajat ovat jalkautuneet turuille ja toreille, metrohalleihin ja ostoskeskuksiin. Esiintyminen Goodmanissa oli kaupunginorkesterille uudenlainen avaus ja mielenkiintoinen haaste.

Konsertit



Lähteet: