Forssan Veneseura Riento ry

Häme-Wikistä

Forssan Veneseura Riento on eräs vanhimmista sisävesien veneseuroista Suomessa. Kun se perustettiin vuoden 1930 elokuussa, oli maa itsenäistynyt vasta vähän toistakymmentä vuotta aikaisemmin.

Forssan kauppala oli seuran perustamisajankohtana vireä ja koko maan mitassa merkittävä teollisuuspaikkakunta. Puuvillateollisuuden ympärille oli kehittynyt erilaisia yrittäjävetoisia palveluita ja samalla veneilyharrastuksen edellyttämää osaamista. Teollisuuden palkkatyö taas loi tarpeen täyttää vapaa-aikaa mm. veneilemällä lähivesistöissä Loimijoella ja sen kautta Tammelan Pyhäjärvellä.

Loimijoki oli myös toisella tavalla tärkeä vesiväylä. Sitä käytettiin puutavaran uittoon jopa siinä määrin, että joen käyttö muuhun liikenteeseen hankaloitui tai estyi joskus kokonaan. Veneseuran perustamisella haluttiin koota voimat ajamaan veneilijöiden etua ja saamaan järjestystä joelle.

Tärkeä tavoite oli vesiurheilun edistäminen, jolla saralla seura on toiminut kunniakkaasti useita vuosikymmeniä aina viime vuosiin saakka. Soutu- ja moottorivenekilpailut olivat alkuvuosikymmeninä seuran kesäjuhlien ohjelmanumeroita, mutta kehittyivät vähitellen kansallisiksi osakilpailuiksi. Aktiivisimpina vuosina seuran edustajat osallistuivat kansainvälisiin kilpailuihin Pohjoismaissa ja Keski-Euroopassa.

Seuran jäsenet veneilevät yhä useammin kotivesien ulkopuolella. Siinä missä Loimijoen Forssan yläpuolinen vesistö loppuu moottoriveneeltä muutamassa tovissa, jatkuu ulappaa riittämiin Suomenlahdelta Itämerelle ja edelleen Atlantille. Tämän vuoksi veneilytaitojen kehittäminen kursseja järjestämällä ja veneitten kunnosta huolehtiminen katsastuksin kuuluvat seuran palveluihin.

Seuralla on tukikohta ja asianmukaiset venepaikat aivan Forssan ydinkeskustassa Loimijoen rannassa.

Ladataan karttaa...

Lähde: Kalervo Huttu: Forssan Veneseura Riento ry 1930-2005. ISBN 952-91-9187-1