Esa Juurola

Häme-Wikistä

(s. 1940)

Tietoa kirjailijasta

Pusulassa syntynyt Esa Juurela on ollut lahtelainenvuodesta 1971. Juurola on valmistunut valtiotieteiden kandidaatiksi. Sen lisäksi hän on käynyt viestinnän johtamiskoulutuksen Turun kauppakorkeakoulussa. Juurola on työskennellyt pankkikonttorin esimiehenä (1968-70) sekä tiedotussihteerinä ja tiedotuspäällikkönä (1971-99).

Esa Juurolan harrastuksiin kuuluvat 78 kierroksen äänilevyjen keräily, kirjoittelu sekä kaikki, mitä voi tehdä metsässä.

"Ei voi puhua tuotannosta, mutta elinikäinen harrastus täyttää vähitellen pöytälaatikkoa.
En ole kirjailija enkä runoilija. Kuten onkiminen ja marjastaminen, runojen kirjoittaminenkin on jokamiehen oikeus.
Harrastus alkoi siitä, kun jouduin riimittelemään penkkarilauluja. Paavo Haavikko innosti sanoilla askarteluun. Luomisen paineita ei ole. Monesti kuitenkin jokin asia on parempi ilmaista runomuodossa kuin proosalla. Joskus se on myös helpompaa", Juurola kertoo.

Päijäthämäläisyys ei Juurolan mukaan näy hänen tuotannossaan millään tavalla, vaikkakin monet varsinkin hänen rakkausrunoistaan on osoitettu päijäthämäläisille ihmisille.

Esa Juurolalta on ilmestynyt runokirja Tarkastan vapauteni rajoja (1992) sekä runovihko Kansanedustajaa kyydissä: runoja Ullalle 15.6.2002. (2002).