Anneli Salonen

Häme-Wikistä

Anneli Salonen

Elämänvaiheet

Anneli Salonen (4.4.1924–11.10.2013) syntyi Hyvinkäällä, mutta asui Hämeenlinnassa vuodesta 1966. Taiteellisesti lahjakkaana lapsena hän oli kiinnostunut runoudesta ja kirjoittamisesta jo varhain. Avioituminen, työura tilitoimistossa ja viiden pojan kasvattaminen kuitenkin sysäsivät kirjoittamisen pitkäksi aikaa taka-alalle. Puolison kuoltua 1970-luvulla ja lasten muutettua pois kotoa hän kuitenkin alkoi kiinnostua kirjoittamisesta uudelleen.

Oppia kirjoittajan työlle Salonen haki erinäisiltä kirjoittajakursseilta. Ensimmäiset julkaistut kirjoitukset olivat Eeva-lehteen kirjoitetut novellit. Varsinainen sysäys ammattikirjoittajaksi sai alkunsa, kun häntä kirjailijayhdistys Vana -66 taholta kehotettiin lähettämään kirjoituksiaan kustantajille. Karisto kiinnostui, ja 1993 Salonen lopetti päivätyönsä keskittyen pelkästään kirjoittamiseen. Esikoisromaani Maariankukka julkaistiin vuonna 1992.

Viihdettä ja jännitystä

Vaikka Salonen aloitti kirjoittamisen verrattain myöhään, vasta noin kuusikymmenvuotiaana, niin hänen tuotantonsa ei silti ole mitenkään leimallisesti varttuneemmille lukijoille tarkoitettua. Kirjojen päähenkilöt ovat useimmiten lajityypille uskollisesti itsenäisiä ja vahvatahtoisia nuoria naisia. Perinteisestä naisviihteestä Salosen nostaa esiin hänen tapansa sekoittaa tarinoihinsa aineksia jännityskirjallisuudesta. Turvallinen maaseutu näyttää hänen teoksissaan myös "uhkaavat, suorastaan melodramaattiset puolensa" (BTJ, 2000). Salosen henkilökuvausta onkin kuvailtu luontevaksi, romaaneja kieleltään rempseiksi ja joskus jopa mielipiteitä jakavan karkeiksi. (Vana -66)

Myös yhteiskunnalliset, päivänpolttamat aiheet ovat toisinaan esillä. Romaanissa Kahvila Rakkaudelle (1995) sivutaan taloudellisen laman aiheuttamaa työttömyyttä. Tammalaukka (1996) puolestaan nostaa esiin avohoidon ja mielenterveystyön ongelmia. Kirjailija on todennut heikompiosaisten puolelle asettumisen olevan hänelle tärkeää, sillä "kirjoittava ihminen havainnoi, osaa asettua toisten asemaan" (Vana -66)

Tuotanto

Maariankukka. Karisto 1992. ISBN 951-23-3134-9

Rakkaani Villiruusu. Karisto 1993. ISBN 951-23-3305-8

Kahvila rakkaudelle. Karisto 1995. ISBN 951-23-3432-1

Tammalaukka. Karisto 1996.ISBN 95123-3525-5

Rakkautta ja rautalankaa. Karisto 1997. ISBN 951-23-3657-X

Villiruohojen maa. Karisto 1998. ISBN 951-23-3795-9

Villinaaraat. Karisto 1999. ISBN 951-23-3947-1

Kaarnamorsian. Karisto 2001. ISBN 951-23-4181-6

Surullinen kansanlaulu. Karisto 2003. ISBN 951-23-4428-9

Lähteet

...aina joku kirjoittaa. Kirjailjoita Hämeestä. Vana -66. ISBN 987-952-92-1701-4

Kotimaisia nykykertojia 2. BTJ kirjastopalvelu 2000. ISBN 951-692-421-2

Kotimaisia naisviihteen taitajia. 100 vuotta rakkautta. BTJ kirjastopalvelu 1999. ISBN 951-692-452-2