Tuuloksen Teuron kylä

Häme-Wikistä

Teuron kylä Tuuloksessa on asutettu mahdollisesti jo varhaiskeskiajalla. Teuron kylä paloi vuonna 1872. Palon kävi sammuttamassa Tuuloksen VPK. Vanhan kylätontin paikalla on Anttolan, Saksan, Mäkelän ja Uotilan tilat tiiviinä rakennusryhmänä.

Ladataan karttaa...

 

Hämäläinen kylä

Kylä on hämäläisen maaseudun kulttuuriympäristön perusta. Hämäläisessä kyläympäristössä voi aistia ajan jatkuvuuden aina rautakaudelta tähän päivään. Luonteenomaisia ovat sarkajaon synnyttämät ja tiiviin rakenteensa maanjakotoimista ja uudisrakentamisesta huolimatta säilyttäneet ryhmä- ja rivikylät. Näiden joukossa Hämeen monien keskiajalla syntyneiden kylien joukossa on myös Tuuloksen Teuro. Teuron joki ja koski ovat todennäköisesti houkutelleet asukkaita alueelle. Teurossa on ollut mylly jo 1400-luvulla.

Teuron Rusila on pitäjän vanhimpia tiloja ja muodostaa arvokkaan talonpoikaistilakokonaisuuden. Rusila sijaitsee Teuron kyläkeskuksesta vähän pohjoiseen. Sen hirsinen päärakennus on 1800-luvun keskivaiheilta samoin kuin toinenkin asuinrakennus. Pihapuusto on vanhaa. Asuinpihan ulkopuolella on luhtiaitta vuodelta 1853.

Tupala on erotettu Rusilasta 1700-luvun alussa. Se sijaitsee kyläkeskuksesta luoteeseen maantien varrella. Tilan neliömäisen pihan ympärillä sijaitseva rakennusryhmä muodostaa tasapainoisen kokonaisuuden peltoaukean laidassa. Tilan molemmat asuinrakennukset ovat 1800-luvun jälkipuoliskolta. Pihapiiriin kuuluu lisäksi luhtiaitta sekä aitta vuodelta 1813.

Anttolan tila on entinen valtion virkatalo. Sen vanhat hirsiset asuin- ja talousrakennukset on sijoitettu siten, että ne muodostavat erilliset asuin- ja karjapihat. Pitkä, alkuperäiset piirteensä säilyttänyt päärakennus on 1870-luvulta.

Saksa-nimen katsotaan viittaavan saksalaisiin tulokkaisiin.

Lähteet

Rakennettu Häme. Maakunnallisesti arvokas rakennusperintö. Hämeen Liitto. Hämeenlinna 2003