Pentti Varhama

Häme-Wikistä
Pentti Varhama

Bluesmies Pentti Juhani Varhama syntyi 12.10.1951 Helsingissä ja on asunut lähes koko ikänsä Lahdessa. Filosofian kandidaatiksi Jyväskylän yliopistosta valmistuttuaan hän on työskennellyt jo kolmisenkymmentä vuotta historian opettajana – ja yhtä kauan toiminut muusikkona.

’Baby Boy’ Varhamalta on ilmestynyt neljä blueslevyä: Blues in My Heart (1996), Don’t Be on the Outside (2000), Swing That Music! (2003) ja Lahti Blue (2005). Varhama itse laulaa ja soittaa kitaraa. Apurahoja levynjulkaisua varten ovat antaneet Suomen kulttuurirahaston Päijät-Hämeen rahasto vuosina ’95 ja ’02 sekä Alfred Kordelinin säätiö ’99. Levyillä soi bluesin ikivihreitä mutta jonkin verran myös Varhaman omia kappaleita. Noin kahdestakymmenestä laulusta kuusi on Finnish Blues Societyn julkaisemalla mini-LP:llä vuodelta 1973 ja viisi uusimmalla levyllä Lahti Blue.

”Olen sävellyksissäni pyrkinyt käyttämään bluesin ilmaisukeinoja mutta välttämään kliseitä, ja pyrkinyt luomaan kappaleet sekä sävelmän että sanoituksen osalta omaperäisiksi henkilökohtaisen ilmaisun välineiksi. Olen muusikkona ja lauluntekijänä täysin itseoppinut.” Entä päijäthämäläisyys musiikissasi? ”Kotiseutuni heijastuu elämääni ja sävellykset heijastavat elämääni.”

Lisätietoa säveltäjästä Internetissä

Pentti Varhaman kotisivut (avautuu uuteen välilehteen)