Palokunnantalo

Häme-Wikistä

Hämeenlinnan vanha paloasema Palokunnankatu 18:ssa erottuu kivitalojen kainalosta menneen ajan koristeellisen puuarkkitehtuurinsa ansiosta. Rakennus tehtiin Hämeenlinnan vapaaehtoiselle palokunnalle vuon

Palokunnank16-18 A1922.jpg

na 1892.  

Ladataan karttaa...
Palokunnank18.jpg

Hämeenlinnan VPK


Hämeenlinnan VPK perustettiin vuonna 1873. Neljäkymmentä kaupunkilaista halusi perustaa vapaaehtoisen "palosammutus- ja korjausjoukkion" avuksi yleiselle palokunnalle. Palokaluston hankkimiseksi kerättiin rahaa mm. järjestämällä iltahuveja, arpajaisia ja keräyksiä. Uuden palokunnan ensimmäinen sammutuskohde oli syyskuussa 1873 Hämeensaaressa.

Palokunnantalon rakennusrahastoon oli vuonna 1892 saatu kerättyä huveilla ja lahjoituksilla 8360 markkaa. Kaupunki antoi lisäksi lainan ehdolla, että talo pystytetään kaupungin omistaman raatihuoneen tontin rannanpuoleiseen osaan. Jyrkkärinteistä rakennuspaikkaa ei pidetty hyvänä, sillä rakentaminen siihen tulisi kalliiksi. Talo rakennettiin siitä huolimatta vuosina 1892 -1893. Lääninarkkitehti Alfred Cawén lahjoitti piirustukset. Rikkaasti jäsennellyn talon ensimmäinen kerros on tiilinen. Siinä olivat ajoneuvo- ja kalustovajat sekä miehistön oleskelutilat. Hirrestä rakennettuun yläkertaan tulivat juhlasali ja muut vastaavat tilat. Keskellä sijaitseva juhlasaliosa on sivuja korkeampi. Sisäpihan puolella on letkujen kuivaustorni.

Palokunnantalo siirtyi kaupungin huostaan vuonna 1897, mutta palokunta sai yhä käyttää suurinta osaa talosta. Vuosina 1898–1906 rakennukseen oli majoittunut myös Hämeenlinnan kirjasto ja lukusali. Venäläiset sotajoukot majoittuivat siihen vuonna 1915. Seuraavana vuonna VPK sai talonsa takaisin, mutta kevättalvella vuonna 1918 punaiset ottivat sen haltuunsa, ja kaupungin valtauksen jälkeen vuorostaan saksalaiset. Sota koetteli taloa pahoin. Arvi Karisto Oy vuokrasi sitä viiden vuoden ajan, ja palokunta pääsi vuonna 1922 kuntoon korjattuun rakennukseen takaisin.

Palokunnank16-18 uusi.jpg

Vuodesta 1925 lähtien talossa toimi vuonna 1911 perustettu kaupungin vakinainen palokunta, joka piti paloasemaansa Birger Jaarlinkadun ja Läntisen Linnankadun kulmassa. Kirkon tornissa oli tähystyspaikka. Hämeenlinnan kaupungin palolaitos siirtyi omiin tiloihinsa Kutalantie 8:aan Katisiin vuonna 1984. Palolaitoksen alakertaan avattiin vuonna 2003 palomuseo. Palokunnantalon hallinta siirtyi kokonaan Hämeenlinnan VPK:lle. Vuonna 1987 talo sai suojelupäätöksen. Palokunnantalon juhlasali entisöitiin vuonna 1992. Salin parketti ja valaistus uusittiin 2000-luvulla. Salissa on jäljellä kolme kaakeliuunia. Myös alakerta on remontoitu. 

Hämeenlinnan Vapaaehtoinen Palokunta r.y. vuokraa palokunnantalon tiloja juhla- ja kokouskäyttöön.


Lähteet 

Hämeen Sanomat 9.11.1980
Hämeenlinnan Lydia
Rakennettu Häme. Hämeen Liitto. Hämeenlinna 2003. ISBN 951-682-717-9

http://goo.gl/Vrc0r

Linkiti: http://www.hameenlinnanvpk.fi/

http://www.palomuseot.fi/index.jsp?pid=507