Miniteatteri

Häme-Wikistä

Hämeenlinnan Miniteatteri on lasten ja nuorten harrastajateatteri, joka toimii Hämeenlinnan kaupungin ylläpitämässä n. 80-paikkaisessa studioteatterissa Kulttuuri- ja kongressikeskus Verkatehtaan yhteydessä. Miniteatteri kuuluu Lasten ja nuorten kulttuurikeskus ARX:iin, joka on osa valtakunnallista Taikalamppu-verkostoa.

Monipuolista teatteri-ilmaisun opetusta tarjotaan noin 160:lle iältään 7-20 -vuotiaalle harrastajalle. Miniteatteri antaa nykyään myös esittävän taiteen perusopetusta. Se on saavuttanut vankan ja arvostetun aseman harrastajateatterikentällä rohkeilla lasten ja nuorten maailmaa käsittelevillä näytelmillä. Onnistuneiden produktioiden myötä lapset ja nuoret on alettu ottaa vakavasti teatterin ja taiteen tekijöinä. Toiminta on jatkunut keskeytyksettä vuodesta 1957 lähtien. Hämeenlinnan Teatterikerhon nuorisojaosto itsenäistyi omaksi yhdistyksekseen vuonna 1995.

Ohjelmisto

Nuoret teatterilaiset valmistavat omissa toimitiloissaan kahdesta kolmeen näytelmää vuosittain. Ohjelmistoon on kuulunut runsaasti historiallisia ja yhteiskunnallisia esityksiä. Teatteri on saanut viime vuosina tunnustusta ja kiitosta vahvojen ja yhteiskunnallisesti merkittävien lasten oikeuksia käsittelevistä näytelmistä. Se on vastaanottanut 1997 Hämeen Sanomien kulttuuripalkinnon (1997), Opetusministeriön Lasten päivä -palkinnon (2002), Työväen Näyttämöpäivien yleisöpalkinnon ”Kotiin”-näytelmästä (2002), ”Tapaus Allu Salminen" Työväen Näyttämöpäivien yleisöpalkinnon (2004).

Monipuoliseen ohjelmistoon kuuluu myös satunäytelmiä, joiden sovituksiin ja dramatisointeihin lapset itse saavat osallistua. Näin he oppivat kokonaisvaltaisesti teatterin tekemistä, kun opetus ja varsinainen näytelmien ohjaaminen kulkevat rinta rinnan. Lisäksi harrastajat saavat teatteri-ilmaisuopetusta. Nuoret voivat omien kykyjensä ja kiinnostuksensa mukaan tutustua teatterinteon eri osa-alueisiin esim. kirjoittamalla käsikirjoituksia ja ohjaamalla näytelmiä. Ryhmien vetäjinä toimivat teatterin toiminnanjohtaja / ohjaaja Suvi Seppälä, vierailevat ohjaajat, eri taidealojen opiskelijat, sekä pitempään harrastuksessa mukana olleet nuoret itse.

Kesä-heinäkuun ajaksi teatteri muuttaa Aulangon puistometsässä sijaitsevaan Graniittilinnaan, jossa on esitetty vuodesta 1961 lähtien joka kesä lastennäytelmiä. Ohjelmistoon on kuulunut perinteisiä tarinoita kuten Tuhkimo, Lumikki, Prinsessa Ruusunen, Kolme pientä porsasta sekä Hölmöläisiä. Aulangolla nähtyjä kanta-esityksiä ovat Ludmila Razumovskajan Pietarin katulapsista kertova näytelmä Kotiin sekä Tiina ja Sinikka Nopolan näytelmä Heinähattu ja Vilttitossu. Satumainen Graniittilinna tarjoaa ainutlaatuiset puitteet teatterinteolle ja yleisön viihtymiselle.

Esitykset muualla

Vuosien varrella Miniteatteri on osallistunut sekä Suomessa että ulkomailla lukuisille teatterifestivaaleille, joissa esitettyjä näytelmiä ovat olleet mm. J.M. Barrien Peter Pan, Riitta Jalosen Tyttö ja naakkapuu, Aleksanteri Ahola-Valon näytelmä Aikuiset ja lapset kasvatuksen pyörteissä, David Almondin Skellig, Sirpa Puskalan Tapaus Allu Salminen ja Aleksis Kiven Kullervo. Peter Hoegin Rajatapaukset ja Jostein Gaarderin Pasianssimysteeriö olivat maailman kantaesityksiä.

Toiminnan tavoitteet

Miniteatterin toiminnan päätavoitteena on saada lapset innostumaan laaja-alaisesti teatterista ja muista taiteenaloista sekä ohjata heidät ymmärtämään ja sisäistämään taiteen merkitystä. Tarkoituksena on rohkaista ja etsiä keinoja, joiden avulla lapset ja nuoret alkaisivat itse käsitellä ja analysoida aikuisen tuella omia ajatuksiaan. Teatterissa harrastamisen tärkeimpiin menetelmiin kuuluvat vapaaehtoisuus ja kiireettömyys. Näyttelijät ohjataan huomaamaan, miten merkittävää on pienten hetkien kokeminen ja muistiinsieppaaminen sekä niiden käyttö myöhemmin sopivassa tilanteessa. Näin löytyvät ne vahvat ja ehkä piilossa olevat ominaisuudet, joiden avulla lapsi ja nuori kokee onnistumisen tunnetta. Tätä kautta myös itsetunto saa hyvän kasvupohjan. Pitkäjänteisen työskentelyn tuloksena syntyy teatteritaidetta.

Tämä artikkeli kaipaa lisää tekstiä ja tarkentamista. Auta laajentamaan artikkelia.

Lähteet

Miniteatteri. Wikipedia ([1])

Hämeenlinnan Miniteatteri. Kotisivu([2])

Lastenteatterin Monet Kielet 2007. Hämeenlinnan Miniteatterin 50-vuotisjuhlajulkaisu, s. 28.