Mika Heinonen
Kuvanveistäjä, synt. 1954, asunut Lahdessa vuodesta 1981.
Kuvataiteilijamatrikkelissa mainittujen opintojen lisäksi Heinonen on suorittanut taidehistorian syventävät opinnot Helsingin yliopistossa. Hän on toiminut vuodesta 1985 lehtorina LAMK:n Muotoiluinstituutissa opettaen visuaalista muotoilua, värihahmotusta ja kuvanveistoa. Hänellä on kunnia olla Suomen ensimmäinen julkinen jäteasemataiteilija. ”Vuonna 2000 pystytettiin Kujalan jäteasemalle romuraudasta taottu teokseni Free as a bird, open as the sky. Vanhasta kaatopaikasta on kehittynyt kulttuurilaitos. Ekologinen ajattelu leviää.”
”Teokseni liikkuvat jossain käsitetaiteen ja romantiikan välimaastossa. Se, että pidän runoudesta, uskoakseni näkyy. Työskentelen ideapohjalta, pohdiskellen, ja siksi materiaalit ja työtekniikat vaihtelevat. Myös teosten koko liikkuu laajalla alueella, pienoisveistoksista ympäristötaiteeseen. Yksityisnäyttely on syntynyt aina vuoden kahden välein. Seuraava oma esiintyminen on Taidepanimon Hiivahuoneessa syksyllä 2006.”
Näkymätöntä näkyväksi
”Maalaaminen muuttui veistämiseksi vähitellen 1980-luvun kuluessa. Nykyiset teemat ja työtavat ovat vakiintuneet 90-luvun puolivälistä alkaen. Koko ajan olen myös kirjoittanut – runoja, artikkeleita ja esseitä. Erityisen huolissani olen jo pitkään ollut ympäristösuhteestamme. Kylmässä materialismissa luonto on vain raaka-ainevarasto, jota kulttuuri jalostaa. Asenteet ja arvostukset kyllä muuttuvat, mutta pelottavan hitaasti.
Uskon, että taiteilija tavoittelee aina syvempää ymmärrystä, jonkinlaista esteettistä totuutta. Vaikka omassa prosessissani leikillä onkin viime aikoina ollut tärkeä merkitys, en tyydy pinnalliseen ja viihdyttävään. Haluan käsitellä merkityksiä ja raivata arjen kuonaa asioiden yltä. Haluan tehdä näkymätöntä näkyväksi. Kun leikin, olen ehdottomasti tosissani. Käytännössä luonnostelen aika vähän. Annan mielikuvien kehittyä mielessäni ja sen jälkeen itse työ aika pitkälti ohjaa tekemistäni. Joskus idea saattaa herätä jostakin vanhasta esineestä, materiaalin kappaleesta tai valokuvasta, joskus viestintuojana on uni. Yritän säilyttää ilmaisussani herkkyyden ja tietyn intiimin läsnäolon, jota voisi kutsua tunnelmaksi. Siinä mielessä en ehkä ole puhdasoppinen käsitetaiteilija. Pidän yllätyksistä ja epätavanomaisista yhdistelmistä, ne kirvoittavat mielikuvittelua.
Esimerkki: Muutama vuosi sitten talvimyrsky kaatoi saarestamme viisi puuta. Siinä meni myös saaren kuningasmänty, yli 150-vuotias. Surutyönä keräsin talteen sen juuria ja kaarnaa, kun teimme siitä veljieni kanssa polttopuita. Kuukausia myöhemmin näin työhuoneeseeni talteen ottamissani juurissa liehuvan intiaanipäähineen linjat. Veistin parimetrisen lakota-päällikön päähineen männynjuurista. Porasin männynjuuriin reiät, joihin istutin kotkansulkien sijasta 293 taiteilijasivellintä. Siveltimien kärjissä kulkee öljyvärillä maalattu sateenkaari sinivioletista keltaisen kautta punaviolettiin. Keltainen osuu otsalle, aurinko ohjaa taiteilijan tietä. Siveltimet kurkottavat uhmakkaasti päin taivasta ja päähine hulmuaa vapautta ja elämäniloa. Teoksen nimi on Kirkas Polku (intiaaninimi) ja se on tarkoitettu riippumaan vapaasti ilmassa. Minulle teoksessa on tärkeää elämänilo ja leikki – se viittaa siihen, että taiteen juuret ovat leikkivietissä. Yhtä lailla olennaista on mielikuva, että taideilmaisu (siveltimet) kasvaa konkreettisesta todellisuudesta (männyn juuret) ja että kulttuuri ja luonto voivat elää luonnollisessa yhteydessä keskenään. Ja että puhtaus, kirkkaus ja keveys ovat myös henkisiä ominaisuuksia.”
Taiteilijan Lahti
”Päijät-Häme merkitsee minulle hyvää asuinympäristöä, jossa sekä vaihteleva luonto että Helsingin kulttuuritarjonta ovat lähellä. Olen sisäsuomalainen, järvet ovat tärkeitä. Yhtä hyvin viihdyn metsissä. Mielestäni kaupunkilaisetkin tarvitsisivat aitoa monipuolista metsäluontoa oppiakseen arvostamaan luonnon monimuotoisuutta. Puistot ja purupolut eivät korvaa korpia ja soita.
Lahdessa on paljon kuvataidealan koulutusta ja osaajia, mutta ammattikuvataiteilijalle kaupunki ei ole niitä helpoimpia. Taidepanimo on tärkeä, samoin Kauno. Toivottavasti ne kykenevät kokoamaan kuvataiteen tekijöitä ja vaikuttajia ja leventämään myös toiminnan rahoituspohjaa. Muusta kulttuurista arvostan erityisesti Lahti Sinfoniaa sekä hyvin hoidettua kirjastolaitosta.”
Vincentissä on aina itua
Tajunnanavaruuden valloittaja
Yölaulaja.
Kirkas polku
Isältä pojalle
