Marko Haavisto

Häme-Wikistä

Iskelmällisen rockin tekijä Marko Haavisto (s. Lapinjärvellä 22.3.1970) on ollut lahtelainen melkein koko ikänsä, vuodesta 1973. Tutkintoja ei ole muusikon tiellä ehditty kaivata: ”Peruskoulun kolmannella luokalla Vuorikadun koulun musiikinopettaja Leena Rihu opetti kitaran perussoinnut syksyllä 1979. Lahden bändikoulussa Vesa Lattunen antoi muutamat bassotunnit 1985. Inge-Maarit Rautiaisen laulutunnilla kävin kaksi kertaa –89. Siinä kaikki… ikävä kyllä.” Musiikin ulkopuolella Marko Haavisto on työskennellyt vain lähikaupan kassana -80-luvun loppupuolella.

Haaviston ensimmäinen levyttänyt bändi Badding Rockers sai Hemmo-patsaan 1987. Tuolloin julkaistiin levy Rock'n roll keijukainen. Bändi teki kaksi muuta pitkäsoittoa (Rauhaton sydän 1989 ja Kolmas vuoro 1993) sekä useita singlejä. Ohjelmisto on ollut alusta alkaen pääosin Haaviston omaa käsialaa. Geronimo-yhtyeen nimissä ilmestyi yksi kolmen laulun cd-single 1994. Nykyisinkin toimiva Poutahaukat julkaisi ensilevynsä Marko Haavisto & Poutahaukat 1997, sen jälkeen ovat tulleet levyt Täydellinen maailma 1999, Lamppu palaa 2002 sekä Kunpa tietäisitkin 2004. Uusi albumi tulee tammikuussa 2006. Haaviston tuotantoa vuosien varrelta on koottu kokoelmalevyksi Lauluja rakastamisen vaikeudesta 2003. Keväällä 2005 ilmestyi Marko Haavisto & The Hanks –levy Ennemmin tai myöhemmin, joka sisältää käännöksinä esim. Hank Williamsin countrylauluja. Mukana on myös ‘Rentun ruusu’ uudelleensovitettuna.

”Omien levyjen lisäksi olen tehnyt lauluja mm. Topi Sorsakoskelle, Hannu Palolle ja Taivalkunta Beat yhtyeelle. Toistaiseksi tunnetuin lauluni lienee Paha vaanii, joka sai huomiota Aki Kaurismäen elokuvassa Mies vailla menneisyyttä näyttelemämme pelastusarmeijabändin esittämänä.

Lenkkeilyä, uintia, hiihtoa ja pyöräilyä harrastava Marko Haavisto luonnehtii laulujaan omakohtaisiksi. Melodisia, pieniä isoja tarinoita, jotka kävisivät itselleni usein päiväkirjasta. Vaikutteita on Elvis Presleystä Black Sabbathiin. Jo hyvin nuorena löysin musiikista parhaan kanavan ilmaista itseäni. Kaikki on käynyt luontevasti, enkä ikinä ole osannut vakavasti harkita muuta vaihtoehtoa. Kaikki paitsi matkoihin liittyvät laulut Marko Haavisto sijoittaa mielessään Päijät-Hämeeseen.

Lisätietoa säveltäjästä Internetissä: