Kunnas

Häme-Wikistä
valokuvassa pelto, hiekkatie ja mäenrinteessä maalaistalon pihapiiri keltainen navetta ja valkoinen omakotitalo taustalla kuusimetsä.
Rakennuksia Lehmuksentieltä pohjoiseen. Maija Hahl, 1979. Kuva: Lahden kaupunginmuseon kuva-arkisto.

Paikannimen historia

Alun perin Ahtialan kylän kulmakunta, nykyinen Lahden kaupunginosa, Kunnas on saanut kertoman mukaan nimensä 1930-40 -luvulla Kunnas-nimisen isännän mukaan. Nimi voi olla peräisin myös alueen luonnosta, sillä kunnas tarkoittaa pientä mäkeä.

Lähteet

  • Laapotti, Marjukka: Lahden paikannimistö. (Toim. Päivi Siikaniemi, Lahden kaupunginmuseo, Unto Tupala) Lahden kaupunki, 1994.