Konttilan kartano

Häme-Wikistä

Konttilan kartano sijaitsee Konttilan kylässä Janakkalassa, Turengin eteläpuolella. Konttilan kylä on Janakkalan vanhimpia. Konttilan tien varressa on kolmekuoppainen uhrikivi. Kylän kolme rälssitaloa Mikkola, Mattila ja Paavola muodostettiin 1700-luvulla Konttilan kartanoksi. Konttilan tilalla on säilynyt aitta vuodelta 1749 sekä 1800-luvulla rakennettu viljamakasiini.

Ladataan karttaa...

 

Konttilan talot ja omistajat

Konttilan kolme taloa olivat 1500-luvulla läänitettyjä, lampuotien viljelemiä rälssitaloja. Läänityksen haltijat saivat niistä verotuloja. Paavolan läänityksen omisti vuonna 1584 Harvialan rouva Karin, ja vuonna 1590 Germund Matinpoika Tawast, Koskelan herra sekä Germund Heikinpoika Tawast neljä vuotta myöhemmin. Seuraavia läänityksen haltijoita Paavolassa olivat Giärs Skytte ja Erik Boije.

Mattila oli Barbara von Stilchenin hallussa vuosina 1610-1618 ja hänen jälkeensä Lepaan herra Tuomas Bureus sai tilan vuosiksi 1618-1620. Akseli Kurki Anolasta hallitsi myös Mattilan rälssiä vuosina 1620-1627 ja hänen jälkeensä Brita De la Gardie vuosina 1628-1643.

Mikkola ja Mattila olivat ilmeisesti yhteisomistuksessa vuodesta 1590 eteenpäin. Tilat omisti Germund Matinpoika, Barbara von Stilchen, Erik Antinpoika Lilliebrunn. Vuonna 1680 Mattilasta tuli rustholli ja sen aputilaksi tuli Mikkola. Tilat siirtyivät säätyläisten omistukseen 1700-luvun puolella. Rusthollin omistivat Anders Lilliebrunn vuosina 1695-1711 ja hänen vaimonsa Anna Margareta Niederlandt vuosina 1726-1735. Vuosina 1740-1746 heidän vävynsä vänrikki Johan Fredrik von Kraemer ja tyttärensä Agnes Florentina Lilliebrunn perivät omistuksen. Toinen vävy, luutnantti Valentin Holtz ja puolisonsa Märta Katariina Lilliebrunn hallitsivat Mattilan rusthollia vuosina 1747-1751. Seuraava omistaja oli majuri Anders Johan Lilliebrunn, joka antoi Mattilan tuotosta saamansa korot leskeksi jääneelle sisarelleen Agnes Lilliebrunnille, joka asui Mikkolan talossa. 

Pastori Nordström omisti Mattilan vuosina 1787-1799. Hänen jälkeensä Mattilan ja siihen vuonna 1778 liitetyn Paavolan omistajaksi tuli majuri Anders Johan Blåfield vaimonsa Helena Juliana Sofia Paccalenin kanssa vuosiksi 1778-1788. Blåfield-suvun kantaisä oli suomalainen Pentti Juhonpoika, joka palveli vuonna 1476 Sven Sturea. Suku merkittiin Ruotsin ritarihuoneeseen vuonna 1638 ja Suomen ritarihuoneeseen vuonna 1818 Blåfield-nimisenä.

Paavola ja puolet Mattilasta siirtyi vuonna 1792 luutnantti Karl Fredrik Toilettelle, joka vaimonsa Ulrika Helena Nordströmin kanssa muutti Mäntsälään vuonna 1808. Samana vuonna tilojen omistajaksi tuli postitarkastaja Johan Octavius Jurvelin vuoteen 1827, jonka jälkeen hänen vävynsä postitarkastaja Georg von Hubner ja puoliso Johanna Ottilia Jurvelin asuivat Konttilassa. Heidän tyttärensä Johanna Vilhelmiina von Hubner ja luutnantti Fredrik Vilhelm von Fraser perivät tilan ja omistivat sen vuosina 1847-1854. Kapteeni Magnus Nordenswan ja puoliso Helena Forsman omistivat Konttilan kartanon vuosina 1854-1870. Konttila oli Suomen pankin, Janakkalan kunnan ja Samuel von Troilin hallussa vuosina 1871-1879, ja sen jälkeen agronomi Ivar Emil Blåfield hoiti kartanon tiluksia pari vuotta. Paroni Hans Gustaf Boije ja Ralf Boije omistivat peräkkäin vuosien 1883-1910 aikana.

Talousneuvos Kustaa Villehard Lundell osti vuonna 1910 Konttilan tilat, johon tuolloin kuului Kuumola, Mattila, Mikkola ja Paavola sekä torpat Hartaila, Haukola, Murto, Rajala ja Tuhkamäki. Konttilan kartanon pinta-ala oli 750 hehtaaria. Vuonna 1943 Kustaa ja Maria Gustava Lundell (os. Melart) tekivät perinnönjaon lastensa hyväksi. Konttilasta muodostettiin neljä 150 hehtaarin suuruista tilaa: everstiluutnantti Toivo Ilmari Lunnas sai Konttilan, herastuomari Yrjö Kustaa Rajalan, diplomi-insinööri Urpo Ensio Lunnas ja Kuumolan maanviljelijä Olavi Lunnas. Konttilan tilan perijä Ilmari Lunnas osallistui kunnallispolitiikkaan ja maatalousjärjestöjen toimintaan.

Lähteet

Rakennettu Häme. Hämeen liitto. Hämeenlinna 2003. ISBN 951-682-717-9

Kerkkonen, Veikko: Janakkalan historia. Helsinki 1976. ISBN 951-99089-1-9