DA-Design

Häme-Wikistä

DA-Design oy on Kanta-Hämeessä Jokioisilla toimiva insinööritoimisto, jonka palveluksessa on yli 50 henkilöä.

Toimiala

Yhtiöllä on neljä liiketoimintalinjaa: puolustus ja turvallisuus, tietoliikenne ja teollisuus, avaruusteknologia sekä mediatutkimus. Yhtiön on sulautettujen järjestelmien suunnitteluun erikoistu yleensä huipputekniikkaan erikoistunut yritys, jonka osaamisen erikoisalat liittyvät ohjelmisto-, elektroniikka-, RF- ja mikroaalto- sekä mekaniikkasuunnitteluun. Yrityksen toimintaa leimaa korkea asiantuntemus sekä uusin mahdollinen teknologiaosaaminen

Strategia

Yhtiö on perustettu vuonna 1995. Vuonna 2007 se osti insinööritoimisto SF-Designin ja vuoden 2008 alussa siihen liitettiin ostamalla Elektrobit-konerniin kuuluneelta Elektrobit Microwavelta sen avaruusyksikkö, joka oli aiemmin ollut Insinööritoimisto Ylinen Oy. Tämä on puolestaan syynä yhtiön suomalaisittain suureen avaruusteknologiaan liittyvien laitteiden suunnitteluun ja valmistukseen. Uusi toiminta-alue on edellyttänyt myös yhtiön muuttoa Forssasta Jokioisille. Tämä uusiin tiloihin muuttaminen tapahtui avaruusteknologian hankkimisen myötä. Vuoden 2009 elokuussa DA-Design osti vuonna 1991 perustetun Cross Country Systems Oy:n puolustusteollisuus- ja teollisuusautomaatiotoiminnot. Samalla tämän oston myötä yrityksen toiminnan ovat laajentuneet Tampereelle.

Referenssejä

Yrityksen avaruustekniikan referenssitoimituksiin kuuluu - mukaan lukien sen edeltäjien toimitukset:

  • Venäjän Radiastron luotaimen VLBI-instrumentti, joka mission peruuttamisen takia jäi käyttämättömäksi
  • ESAn Huygens-luotaimen radiokorkeusmittari
  • Saksan TerraSAR-X ja Tandem-X-kaukokartoitussatelliittien SAR-tutkan komponentit
  • ESAn Planck-luotaimen LFI-isntrumentin mikroaaltovastaanottimet
  • ESAn SMOS-luotaimen radiometrien tekniikkaa

Aiheesta muualla