Arvi Hauvonen

Häme-Wikistä
(Ohjattu sivulta Arvi Hauvosen tie)

Arvi Hauvonen (11. maaliskuuta 1899 Eurajoki - 7. joulukuuta 1973) oli Tampereen sähkölaitoksen insinööri ja suomalainen veteraaniradioamatööri, joka aloitti 1923 radiolähetyskokeilut Kuljussa ja jatkoi niitä Lepolan huvilassa Pyhäjärven rannalla. 10 W:n lähetystehoisella laitteella lähetettiin huvilalta gramofonimusiikkia.

1. marraskuuta 1923 hän aloitti yleisradiolähetykset Tampereella Hämeenkatu 26:ssa Tampereen puhelinosuuskunnan ullakolta. 16. huhtikuuta 1924 myönnettiin lupa lähetysteon lisäämiseen ja Tampereen radio perustettiin 7. toukokuuta. 14. toukokuuta 1924 sai yhteyden Ruotsiin amatööriradioasemalta, minkä kutsutunnus oli "3NB". Asema siirrettiin lopulta Tammerkosken rantaan saman vuoden aikana. Parhaimmillaan 3NB sai lupamaksun 2 000 henkilöltä. Asema lopetti lähetyksensä lopullisesti vuoteen 1930 mennessä.

1926 muutti Arvi Hauvonen Tampereelta Lahteen ja hänestä tuli Lahden radioaseman päällikkö. Arvi Hauvosen tie sijaitsee Hollolassa ja se päättyy Tiirismaan televisio- ja radioaseman lähetysmastolle. Arvi Hauvonen on haudattu yhdessä puolisonsa Helmi Inga Hauvosen kanssa Lahden vanhalle hautausmaalle Radiomäelle.

Huomionosoitukset

Tunnustuksena työstään insinööri Arvi Hauvonen sai Lahti-mitalin 1. marraskuuta 1966.

Lähde

Suomenkielinen Wikipedia, artikkelii "Arvi Hauvonen".

Katso myös

Aiheesta muualla