Anne Konttinen

Häme-Wikistä
Konttinen, Anne.JPG

Lammilainen kuvataiteilija Anne Konttinen (ent. Silvonen) on itseoppinut taiteentekijä. Hän syntyi vuonna 1948 Ulla ja Boris Asplundin tyttärenä Helsingissä, mutta on asunut Lammilla koko aikuisikänsä. Hän kirjoitti ylioppilaaksi Hämeenlinnan Poltinahon yhteiskoulusta vuonna 1966 ja Yhdysvaltojen Michiganissa vietetyn vaihto-oppilasvuoden jälkeen opiskeli ylioppilasmerkonomiksi Hämeenlinnan kauppaoppilaitoksessa. Hänellä on kolme lasta, Piritta Malinen, Petri Silvonen ja Tommi Konttinen. Anne Konttinen on asunut Lammilla vuodesta 1969. Hän jäi eläkkeelle Ronnissa sijaitsevan Pääjärven kuntayhtymän eli nykyisen Etevan kuntayhtymän talouspäällikön virasta vuonna 2010.

Anne Konttinen on ollut mukana useissa yhteisnäyttelyissä mm. Toijalassa, Lammilla, Hämeenkoskella, Kuhmoisissa, Keravalla, Lammilla ja Hämeenlinnassa. Yksityisnäyttelyitä hänellä on myös tasaiseen tahtiin; vuodesta 1987 lähtien hänen teoksiaan on ollut esillä Lammin taidetapahtumassa pellavamarkkinoilla.

Taiteilijan työt

Anne Konttinen on tehnyt useita kuvituksia mm. Lammista kertovien kirjojen kansiin ja teksteihin sekä lukuisia korttiaiheita. Hän kuvitti piirroksin Sahtikirjan, jonka kirjoittajista yksi oli hänen äitinsä Ulla Asplund. 

Anne Konttisen maalauksia on julkisissa kokoelmissa: Lammin eli nykyisin Hämeenlinnan kunnassa,
Lammin Säästöpankissa, Lammin Osuuspankissa, Lammin Osuuskaupassa, Pääjärven kuntayhtymässä (nykyinen ETEVA kuntayhtymä), Mainiemen kuntoutumiskeskuksessa,
Metsähallituksessa (Villi Pohjola mökit), Helsingin yliopiston Lammin Biologisessa laitoksessa, Suomen kuntaliitossa ja Avain Säätiössä. Hän on tehnyt myös Lammin seurakunnalle linosarjan kirkosta sekä linosarjat Lammin Yrittäjille ja Lammin Osuuspankille.

Anne Konttisen töitä on myös yksityisissä kokoelmissa Suomessa, Yhdysvalloissa, Italiassa, Ranskassa, Saksassa, Ruotsissa ja Australiassa.