Aarno Raninen

Häme-Wikistä
Kuvassa Aarno Raninen ja Timo Jokela hanurien kanssa juhlapaikan pihamaalla
Aarno Raninen ja Timo Jokela, kuvausvuosi ~1955. Kuvaajan nimi ei tiedossa. Lähde: Villähteen pojat -muistelukansio


Aarno Raninen (synt. 1944 Kuhmoinen - k. 3.9.2014 Tuusula) kapellimestari, säveltäjä ja sovittaja, vietti lapsuutensa ja kouluvuotensa Orimattilassa ja Lahdessa. Ranisen perhe muutti Orimattilasta Lahden Möysään vuonna 1954. Tutuiksi tulivat asuinympäristöinä myös Metsäpelto ja Kivistönmäki. Rakkaimpana paikkanaan Lahden seudulla Raninen mainitsee Villähteen. Lahdessa Aarno vietti kaikkiaan seitsemän vuotta, kunnes perhe muutti Kotkaan. Oppikoulua hän kävi Lahden lyseossa. Jo lapsena taitavana hanuristina tunnettu Aarno oli haitareineen tuttu näky Lahden seudulla 1950-luvun alussa. Oppikouluvuosinaan hän otti soittotunteja Lahden musiikkiopistossa ja soitti selloa lyseon orkesterissa. Aarno Raninen olikin tuttu näky Aleksanterinkadulla sijainneen Kahvila Manelin pianon äärellä. Toinen ystäväpiirin suosima ajanviettopaikka oli Sinuhen kahvila. Vuonna 1957 hän perusti tovereidensa, Matti Sarapaltion, Timo Niemelän, Ekku Utriaisen ja Kari Erosen kanssa Erik Ström -nimisen orkesterin. Orkesteri tuli tunnetuksi koulujen konventeissa ja tanssipaikoilla Lahden ympäristössä. Ranisen muusikon ura pääsi toden teolla käyntiin hotelliravintola Valtakulmassa Aleksanterinkadulla, kun hän pääsi yllättäen tanskalaisen tanssiorkesterin pianistiksi.

Lahtea Raninen piti aina rakkaana kotikaupunkinaan: ...eniten kuitenkin olen lahtelainen. Kouluvuoteni minä vietin täällä. Ja mikä olennaisinta, Lahdessa minusta kehittyi se mikä nyt olen. Lahti ja ystävät Lahdessa ovat meikäläisen musiikillinen kasvualusta. Kaikki mikä nuoruusvuosilta on muistamisen arvoista liittyy Lahteen. - Uusi Lahti, 5, 6.2.1986. S. 5. -

Suuren yleisön tietoisuuteen Raninen nousi ensin laulajana 1960-luvun lopulla Sinatra-tulkinnoillaan Liian nuori, Näin uudelleen kuljen sekä kappaleella On hetki. Sittemmin hänet tunnetaan parhaiten Euroviisu-sävellyksistään Lapponia ja Huilumies. Lisäksi hän teki uraa kapellimestarina ja viihdeorkestereiden johtajana.

Lähteet

  • Aarno Raninen lähti ovet paukkuen Lahden lyseosta. Uusi Lahti; 27, 12.7.1990. S. 13.
  • Lahdessa on Ranisen Arskan musiikillinen kasvualusta. Uusi Lahti; 5, 6.2.1986. S. 5.
  • Raninen, Aarno: Pianistina Manelissa. Teoksessa: Lahtelaisia - totta kai: Pojat muistelevat 1950-luvun Lahtea. (Toim. Veikko Neuvonen, Pekka Laaksonen) Edita, 1996. S. 207 - 211.