Veijo Meri

Kohteesta Häme-Wiki
Share/Save/Bookmark
Loikkaa:valikkoon, hakuun

Kirjailija Veijo Meri syntyi Viipurissa 31.12.1928. Hänen isänsä oli yliluutnantti Väinö Henrik Meri ja äitinsä Anna Meri. Meren suvun juuria löytyy Hausjärven Ryttylän kartanon läheisyydessä sijaitsevassa Uittamon torpassa, jonka Meret lunastivat kartanolta 1909. Torppaan oli tullut kotivävyjä 1800-luvun alussa Vanajan Idänpään Heikkilästä sekä Anttilasta, joten suku on vahvasti hämäläinen. Veijo Meri kasvoi Karjalassa Valkjärven kasarmialueella, ja Hausjärven Uittamon torppa oli perheen kesäpaikka.

Elämää Riihimäellä

Veijo Meren isä Väinö Meri palveli kersanttina Viipurin lähellä, mutta sai komennuksen keväällä 1941 Riihimäelle. Veijo Meri kertoo kirjeessään Riihimäen kaupunginkirjastolle asuneensa Riihimäellä keväästä 1941 kesään 1946. Ryttylän Uittamossa hän vietti kaikki kesän kasvukaudet ja sadonkorjuun ajat syksyyn 1956.

Veijo Meri kävi Riihimäen yhteislyseota vuosina 1941 – 1946. Riihimäeltä häneltä jäi niin hyviä kuin huonojakin muistoja. Ikävimpiä lienee ollut tulevan akateemikon saama nelonen äidinkielestä ja ainekirjoituksesta lyseon toisella luokalla. Sen sijaan myöhemmältä äidinkielen opettajaltaan Aimo Turuselta Meri sanoo saaneensa ainoan esteettisen oppituntinsa. Riihimäellä asuessaan 15-vuotias koulupoika osti sotilaskodin edestä löytämällään rahalla vihkot joihin hän kopio kauppalankirjastosta lainaamansa Uuno Kailaan runot. Se avasi hänelle runouden maailman. Meren perhe muutti vuonna 1946 Hämeenlinnaan, jossa Meri kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1948. Hän opiskeli historiaa Helsingin yliopistossa ja toimi Otavan kustannusvirkailijana 1950-luvulla. Ensimmäinen teos Ettei maa viheriöisi ilmestyi 1954. Vuodesta 1960 hän on toiminut vapaana kirjailijana. Meri sai akateemikon arvonimen vuonna 1998. Hänen laajaa tuotantoa on käännetty yli 20 kielelle.

Riihimäki Veijo Meren tuotannossa

Riihimäen - Hausjärven seutu esiintyy usein tapahtumapaikkana Veijo Meren tuotannossa, esim. useissa novelleissa ja runoissa sekä näytelmässä Sotamies Jokisen vihkiloma. Hänen tuotantoaan on luonnehdittu jopa Hausjärvi-saagaksi. Meri on itse maininnut kertoneensa sukunsa tarinoita sadan vuoden ajalta.

Vuonna 1960 ilmestynyt romaani Vuoden 1918 tapahtumat kertoo sisällissodan sekasortoisesta viimeisestä päivästä 22.4.1918 Riihimäellä. Riihimäki oli tuolloin punaisten viimeisiä tukikohtia Etelä-Suomessa ja kasarmille oli koottu vieraspaikkakuntalaisia pakko-otettuja, naissotilaita ja vangittuja valkoisia. Huhtikuun 22:n päivän aamuna saksalaiset joukot ilmestyivät Riihimäelle. Punaiset yrittivät lähettää aseilla ja räjähdysaineilla lastatun junan itään. Herajoella olevat saksalaiset huomasivat ratapihalla liikettä ja suuntasivat kanuunansa sinne. Yksi ammus osui silloisen Vantaan maantien tasoylikäytävän kohdalla seisoneeseen räjähdysaineilla lastattuun junavaunuun. Seurasi valtaisa räjähdys, joka nostatti korkeat tulenlieskat ja lennätti vaunun kappaleita kilometrien päähän. Riihimäen Pamaus säilyi pitkään ihmisten mielissä.

Hämeenlinnan aika

Vuonna 1946 Veijo Meren perhe muutti Viipurista Hämeenlinnaan, jossa hänen isänsä jatkoi työtään puolustusvoimien palveluksessa. Veijo Meri kävi kaksi viimeistä luokkaa oppikoulua Hämeenlinnan lyseossa, josta hän pääsi ylioppilaaksi keväällä 1948 hyvin arvosanoin. Meri astui syksyllä 1948 asepalvelukseen Hämeenlinnan Linnankasarmille, mutta vapautettiin jalkavamman takia loppuvuodesta 1948 ja määrättiin nostoväen II luokkaan.

Veijo Meri lähti syksyllä 1949 opiskelemaan Helsinkiin historiaa, mutta kävi kesätöissä mm. Hämeenlinnassa lääninverovirastossa, rakennustyömaalla sekä Tiiriön polttoturvetyömaalla. Hän kuvasi kokemuksiaan esikoisteoksessa Ettei maa viheriöisi (1954) sekä kuuluisassa kirjassaan Manillaköysi. Kasarmi kasvuympäristönä oli Merelle tuttua, mutta sotilaselämää hän kuvasi farssin- ja komediansekaisissa teoksissaan Yhden yön tarinat ja Everstin autonkuljettaja. Meri oli vuonna 1950 rakentamassa Hämeenlinnan rantatorin suuria kerrostaloja, ja jälkiä tästä näkyy novellissa Runkotalo. 1950-luku heijastuu Meren kirjoissa elämyksellisenä ja aitoina kokemuksina, ja tuon ajan Hämeenlinna on löydettävissä niistä. Kaupungissa oli pelattu jääkiekkoa Hämeenlinnan Tarmon riveissä jo 1930-luvulta lähtien, ja Veijo Meri pohjasi vuonna 1980 kirjoittamansa teoksen Jääkiekkoilijan kesä viisikymmenluvun alun tapahtumiin. 1960-luvulla Veijo Meri ei enää käyttänyt omia kokemuksiaan romaaniensa tai novelliensa pohjana, mutta historia on silti läsnä Meren tuon ajan proosateoksissa (esim. Peiliin piirretty nainen). Meri on loistava assosioija, ja hänen kertomansa tarinat peilautuvat aikakauden historiaan, käyvät dialogia sen kanssa. Historia voi tulla hänen teoksissaan esiin anekdootteina tai subjektiivisina kertomuksina, mutta hän yhdistelee ne tekstiinsä oman tulkintansa avulla etäännyttämällä ne todellisuudesta.

Historiakirjailija

Veijo Meren novellien, runojen ja romaanien aihepiiri liikkui sadan vuoden aikavälillä. Historiaan perehtyneenä hän on pystynyt tarkasti dokumentoimaan tapahtumia, mutta hän on suodattanut ne oman kokemusmaailmansa läpi. Uittamon torppa ympäristöineen Meri on kuvannut historiallisen tarkasti 1867 nälkävuodesta kertovassa novellissa ja runossa Kalkki sekä näytelmäversiossa Nuorempi veli. Isän ja muiden sukulaisten kertomukset traumaattisesta kansalaissodasta vaikuttivat kirjailijaan voimakkaasti. Karjalassa 1930-luvulla elettyjä rauhanvuosia Meri on kuvannut romaaneissa Kersantin poika ja Suku.1960-luvun proosan jälkeen Meri paneutui yhä enemmän Suomen historiaan. Hän kirjoitti elämäkertoja kansallisista suurmiehistä (Aleksis Kivi), esseitä kirjallisuudesta ja teossarjan Suomen historiasta (Maassa taivaan saranat: Suomalaisten historia vuoteen 1814, Huonot tiet, hyvät hevoset; Suomen suuriruhtinaskunta vuoteen 1870, Ei tule vaivatta vapaus: Suomi 1870-1920). Teossarja oli tarkoitettu ennen kaikkea tavallisten kansalaisten luettavaksi, ja sen tyyli on anekdoottimainen. Siinä kuuluu Veijo Meren oma ääni, tausta ja elämä.

Lopuksi

Veijo Meren kirjailijan tie alkoi modernismin valloittaessa ensin lyriikan ja sitten kirjallisuuden muut alueet. Kirjailijana Meri pyrki kielen uudistamiseen selkeyttämällä sitä. Hän sai lukuisia valtion kirjallisuuspalkintoja, valtion Sillanpää-palkinnon sekä Pohjoismaiden Neuvoston kirjallisuuspalkinnon. Veijo Meri nimitettiin taiteilijaprofessoriksi vuosiksi 1975-80. Hän kuului Suomen kirjailijaliiton johtokuntaan vuosina 1974-82.

Proosa

  • Ettei maa viheriöisi, 1954, novelleja, uusi laitos 1989.
  • Manillaköysi, 1957, romaani.
  • Irralliset, 1959, romaani.
  • Vuoden 1918 tapahtumat, 1960, romaani.
  • Sujut, 1961, romaani.
  • Tilanteita, 1962, novelleja.
  • Manillaköysi ja kahdeksan novellia sodasta ja sotilaselämästä, 1962, kokoomateos.
  • Peiliin piirretty nainen, 1963, romaani (Parasta kotimaista -sarjassa 1988).
  • Stipendiaatti, 1963, novelli.
  • Tukikohta, 1964, romaani.
  • Novellit, 1965.
  • Everstin autonkuljettaja, 1966, romaani.
  • Veijo Meren sotaromaanit 1–2, 1966.
  • Yhden yön tarinat, 1967, romaani.
  • Suku, 1968, romaani, uusi laitos 1998.
  • Veijo Meren romaanit 1, 1968, romaanit.
  • Sata metriä korkeat kirjaimet, 1969, novelleja.
  • Valitut teokset, 1969.
  • Kersantin poika, 1971, romaani.
  • Morsiamen sisar ja muita novelleja, 1972.
  • Leiri, 1972, novelleja.
  • Keskeiset teokset 1–4, 1975.
  • Mielen lähtölaskenta, 1976, runoja.
  • Toinen sydän, 1978, runoja.
  • Valitut novellit, 1979, novellikokoelma.
  • Jääkiekkoilijan kesä, 1980, romaani.
  • Ylimpänä pieni höyhen, 1980, runoja.
  • Sanojen synty, 1982, etymologinen sanakirja.
  • Novellit, 1985.

Runoja

  • Runoilijan kuolema, 1985, runoelma.
  • Yhdessä ja yksin, 1986, kootut runot.
  • Kevät kuin aamu, 1987, runoja.
  • Lasiankeriaat, 1990, runoja.
  • Kun, 1991, runoja.

Esseitä ja tutkielmia ja muuta asiaproosaa

  • Kaksitoista artikkelia, 1967, esseitä.
  • Aleksis Stenvallin elämä, 1973, tutkielma.
  • Kuviteltu kuolema, 1974, esseitä.
  • Goethen tammi, 1978, esseitä.
  • Tuusulan rantatie, 1981, tutkielma.
  • Julma prinsessa ja kosijat, 1986, esseet 1961–1986.
  • Elon saarel tääl, Aleksis Kiven taustoja, 1984.
  • C. G. Mannerheim – Suomen Marsalkka, 1988.
  • Tätä mieltä, 1989, esseitä ja monologeja.
  • Amleth ja muita Hamleteja, 1992, esseitä.
  • Huonot tiet, hyvät hevoset – Suomen suuriruhtinaskunta vuoteen 1870, 1994.
  • Ei tule vaivatta vapaus – Suomi 1870–1920, 1995.
  • Suurta olla pieni kansa – Itsenäinen Suomi 1920–1940, 1996.
  • Pohjantähden alla, kirjoituksia Suomen historiasta, 1999.
  • Olavi Paavolainen, 1990, dokumenttikuunnelma.

Näytelmiä ja kuunnelmia

  • Suomen paras näyttelijä, 1964, kuunnelma.
  • Vapaa iltapäivä, 1965, tv-dramatiikkaa.
  • Sotamies Jokisen vihkiloma, 1965, näytelmä.
  • Taksikuski, 1967, kuunnelma.
  • Uhkapeli, 1968, näytelmä.
  • Maaottelussa, 1969, kuunnelma.
  • Kaupungin valtaus, 1969, tv-dramatiikkaa.
  • Näytelmiä, 1970, näytelmiä.
  • Nuorempi veli, 1970, näytelmä.
  • Hyvää yötä, tohtori Bergbom, 1973, kuunnelma.
  • Aleksis Kivi, 1974, näytelmä.
  • Kaksi komediaa: Sano Oili vaan, Syksy 1939, 1978, kaksi näytelmää.
  • Veitsi, libretto Paavo Heinisen säveltämään Veitsi-oopperaan (Runoelman Runoilijan kuolema pohjalta), kantaesitys 3.7.1989 Savonlinnan oopperajuhlilla.
  • Rintala, Vääpeli Sadon tapaus Meren kirjoittamana kuunnelmana 12.2.90 Uusinta vuodelta 1973.

Lähteet

  • Hämeenlinnalaisia 1639 - 1989, Karisto Oy, Hämeenlinna 1989, ISBN 952-90045-2-4
  • Sihvo, Hannes, Turunen Risto: Veijo Meri; Täynnä liikettä, Kirjapaino Raamattutalo Oy, Pieksämäki 1998, ISBN 951-717-943-X
  • Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia 710, ISBN 951-717-943-X