Väinö Voionmaa

Kohteesta Häme-Wiki
Share/Save/Bookmark
Loikkaa:valikkoon, hakuun

Kaarle Väinö Voionmaa (vuoteen 1906 Wallin), syntyi 12. helmikuuta 1869 Jyväskylässä ja kuoli 24. toukokuuta 1947 Helsingissä. Hän oli historian professori, kansanedustaja, senaattori, ministeri ja kansleri. Hän oli myös eräs Suomen itsenäisyyden alkuajan merkittävimpiä poliittisia vaikuttajia. Hän oli myös nykyisinkin tutkimustensa tähden arvostettu medievisti ja historiantutkija. Kesiään hän vietti Kalvolassa.

Elämäkerta

Lähtökohdat elämälle

Väinö Wallin syntyi keskiluokkaisen sivystysperheen jäseneksi. Hänen isänsä oli Jyväskylän seminaarin lehtori Olai Wallin ja äiti Flora Fredrika Bernhardina Schreck. Isä siis toimi kansakoulunopettajia valmistavassa Jyväskylän seminaarissa. Äiti oli taustaltaan vanhaan ja perinteistä sivistys- ja virkamiessukua. Sukunimensa Wallin, Väinö suomensi vuonna 1906 nimeksi Voionmaa. Nimi viittaa suvun gotlantilaiseen alkuperaan, sillä Gotlanti on suomenkieliseltä nimeltää Voujonmaa.

Väinö Voionmaa avioitui vuonna 1895 Ilma Maria Ailinin kanssa ja tämä avoliitto kesti aina Väinön vuonna 1947 tapahtuneeseen kuolemaan saakka. Tästä avioliitosta syntyi kuusi lasta, ja heistä kukin on jättänyt merkittäviä jäkiä suomalaiseen yhteiskuntaan. Yksi lapsista toimi esim. sodan aikana suurlähettiläänä Sveitsissä ja oli eräänlainen väylä Suomelle muuhun maailmaan.

Opinnot

Tutkimustyö