Ruuttanäyttämö

Kohteesta Häme-Wiki
Share/Save/Bookmark
Loikkaa:valikkoon, hakuun

"Kuin telkkä pöntöstä"-näytelmän toteuttajat. Takarivissä vasemmalta: Äänimies Kalle Syrjänen, Risto Syrjänen, Esa Ketola, Maarit Nylund. Keskirivissä: Jouni Klemola, Timo Mönttinen, Tuija Jormakka, Tuire Ketola, Pirkko Kuusisto-Goltz, Pertti Virtanen. Alarivissä: Elisa Syrjänen, Meri Koskinen, ohjaaja Petri Liski, Emmi Nieminen, Tiia Ketola ja Valtteri Ketola. (Kuva: Pertti Virtanen)
 Ruuttanäyttämö toimii jo vuonna 1909 nykyiselle paikalleen Pannujärventielle Tuulokseen rakennetussa palokuntatalossa, joka on sen toiminnan keskipiste. Palokuntatalo on yhdistystoimintakäytön lisäksi edullisesti vuokrattavissa erilaisten juhla-, urheilu-, huutokauppa yms. tilaisuuksien järjestämiseen.  

Näyttämötoiminta                              

Näytelmät ovat kuuluneet oleellisena osana yhdistyksen iltamaperinteisiin koko toimintamme ajan. Esitykset on toteutettu VPK:n omin voimin ja pääosin eri tilaisuuksissa VPK:n näyttämöllä. Pyynnöstä on tehty vierailuja myös muualle. Kesäteatteri on uusin toimintamuoto. Se alkoi toisen yhdistyksen puitteissa vuonna 2000. Mukana olleiden palokuntalaisten voimin teatteria jatkettiin Tuuloksen VPK:n tuottamana vuonna 2002 nimellä Ruuttanäyttämö. Vuonna 1887 perustettu Tuuloksen VPK on Suomessa ainoa vapaapalokunta, joka tuottaa teatteria.

Tämän jälkeen on nähty kaksi Leena Härmän näytelmää, v.2002 "Virtaset ja Lahtiset", (ohj. Pertti Roisko) ja v. 2003 "Eräs Pirhonen", (ohj. Pertti Roisko).

Kesällä 2004 nähtiin Ilkka Kylävaaran "Kohta sataa", (ohj. Pertti Roisko) ja kaudella 2005 Matti Juhani Karilan "Jo valkenee kaukainen ranta" (ohj. Pertti Roisko).

V. 2006 saimme nauttia nuoren monilahjakkuuden, Eva Vikmanin esikoistekstiin perustuvasta näytelmästä "Pyörryksissä", edelleen Pertti Roiskon ohjauksessa. Vuonna 2007 Ruuttanäyttämöllä nähtiin romanttinen komedia "Väärä hälytys", joka oli samalla kunnianosoitus 120-vuotiaalle Tuuloksen VPK:lle. Näytelmän kirjoitti ja ohjasi Ruuttanäyttämö itse. Upean musiikin sanoituksineen teki Eva Vikman.

Vuoteen 2007 oli näytelty Tuuloksen Kapakanmäelle rakennetulla lavalla, mutta vuonna 2008 Ruuttanäyttämö muutti Tuuloksen VPK:n talon pihapiiriin jonne tilattiin Ranskasta uusi katsomo. Katsomo saatiin nipinnapin koottua ensi-iltaan! Ohjelmassa oli Reijo Malmin kirjoittama nais-sotilasfarssi "Mimmit intissä". Näytelmän  ohjasi Risto Syrjänen.

Vuonna 2009 oli vuorossa Matti Wanteen kirjoittama komedia "Kuin telkkä pöntöstä" jota ohjaamaan saatiin Kansallisteatterin näyttelijä Petri Liski. Hän myös sävelsi näytelmän tunnusmusiikin, sanoituksen siihen teki Jouni Klemola. 

Kesä 2010

Kesä 2010 tuo Ruuttanäyttämölle Matti Wanteen kirjoittaman komedian ”Kuka kumma kuuluisuus?” Näytelmä kertoo pikkupaikkakunnan hotellista, jonne odotellaan Museoviraston tutkijaa selvittelemään kauan sitten sattunutta tapausta, josta uumoillaan kulttuurisensaatiota. Tapahtumaa hyödyntäisivät kernaasti niin hömelö hotellin johtaja, paikallinen lehdistö kuin kiihkeät kaikensuojelijatkin. Odotettu vieras, tutkija, saapuu ja onnistuukin selvittämään kuka kävi paikkakunnalla ja minkä merkkityön hän jätti jälkeensä.

Näytelmää tehdään pääosin tutun joukon kanssa, mutta olemme saaneet mukaan myös uusia innokkaita harrastajia. Harjoitukset ovat täydessä käynnissä ja ohjaajaksi saimme jälleen upean Petri Liskin!   Esitykset 1.7.-1.8..

Lisäksi näemme Ruuttanäyttämöllä vierailevan teatterin! NääsImpro Tampereelta esiintyy lavallamme lauantaina, 10.7.. Esitys on improvisaatiota, johon yleisöltä pyydetään aiheet.

Teatterin taikaa ja elämisen riemua Tuuloksessa, keskellä kauneinta Hämettä!

Kesä 2011

Pitkä talvi on taittumassa kevääksi ja Ruuttanäyttämöllä harjoitellaan ahkerasti tulevan kesän näytelmää! Luotamme edelleen Matti Wanteeseen ja valitsimme hänen viimeisimmän näytelmänsä "Käry kävi isäntämiehet!"

Näytelmä johdattelee oikeaan vanhanajan maalaisyhteisöön. Tarinamme kylässä eletään päällepäin rikkumattoman kristillissiveellistä elämää. Silti vakaankin isännän silmä saattaa salavihkaa tähyillä vihreämpää ruohoa avioaidan toisella puolella. Ja kylillä kuiskitaan, että joskus on esiintynyt huonomuistisuutta sen kuudennen käskynkin suhteen. Niin aina, pojat ovat poikia, isännät isäntiä. Mutta hirmuiseksi asia kääntyy, kun yksi naisihminen tulee synnintuntoon, ja isäntiä uhkaa yht' äkkiä synkeä tuomiopäivä jo huomenissa. Tiukan paikan tullen konsteja tarvitaan, ja tottahan niitä keksitään kun kerran ovelia ollaan. Mutta kuka olikaan kaikkein ovelin? Se selviää kun viimeinen koukku katsotaan.

Ohjaajana toimii jo tuttuun tapaan Petri Liski.

Olemme jälleen saaneet mukaan uusia harrastajia ja tällä kertaa on näytelmässä mukana myös lapsia.

Esitykset 30.6.-31.7.

Sunnuntaina 10.7. teemme hyväntekeväisyys-näytöksen yhteistyössä Hämeenlinnan Lions Clubin naisoston, Liinujen kanssa. Liinut ja Ruuttanäyttämö lahjoittavat illan tuoton Tuuloksen uuden pappilan rakentamiseen, JOS pappila päätetään rakentaa! Muuten tuotto käytetään muihin tarkoituksiin.

Lisäksi Ruuttanäyttämön kesässä nähdään lauantaina 9.7. Iloinen Mursu r.y:n Metka Olotila-kiertueeseen liittyvä inprovisaatioteatteri-esitys.

Olemme tehneet talven aikana erilaisia pienempiä esityksiä mm. syntymäpäiville ja iltamiin. VPK:n pikkujouluihin teimme Aili Lindènin pienoiskomedian "Kissa ulos" jota esitimme keväällä muutaman kerran myös yleisölle VPK:n-talon salissa.



Talvi 2012

Kesä on siis mennyt ja viimeisetkin palopesäkkeet "Käry kävi, isäntämiehistä" sammutettu!

Nyt Ruuttanäyttämöllä harjoitellaan talveksi Rauli Jokelinin ja Panu Raipiankirjoittamaa farssia" Lekaa ja leivoksia".

Riemukas taistelu rahasta, rakkaudesta ja hautaustoimistosta! Jääkö yrittäjälle luu käteen? Kuka saa lekaa ja kuka leivoksia?

Henna ja Helmer ovat menneet naimisiin! Rahapula on kova eikä firman bisnekset suju. Kuin taivaan lähettämänä tulee grynderi Oiva Mäyrä sisään ja tekee tarjouksen, josta nuorten on vaikea kieltäytyä.

Firman oikeat omistajat Camilla ja Aurora palaavat pitkältä lomalta ja rahat ovat menneet. Kuin taivaan lähettämänä sisään astuu museoamanuenssi Riitta Rinta-Opas ja tarjoutuu ostamaan koko kiinteistön.

Tästä alkaa sen päiväinen väärinymmärrysten ja juonittelujen sekamelska, joka tarjonnee katsojille naurettavaa ihan väsyksiin asti. Oman lusikkansa soppaan tunkee vielä kunnanjohtaja Arvo Tolppa, mutta mitä ihmettä paikalle osunut Ajatollah Kamel haluaa?

Esitykset ovat Tuuloksen VPK:n talon salissa 14.1., 15.1., 21.1., 22.1., 28.1. ja 29.1. aina klo 16.

Ja kesällä tulee Matti Wanteen "Poikamiehen pesäpuu"  ohjaajanamme Petri Liski, mutta siitä tarkemmin keväällä!


Kesa 2012

Nyt on työn alla kesän esitys, Matti Wanteen "Poikamiehen pesäpuu" ohjaajana edelleen iki-ihana Petri Liski!


Poikamies Immu Markkasen asiat ovat hyvin. Leskirouva Signe tarjoaa katon pään päälle, neiti Unelma huolehtii muista tarpeista ja vähän etäiseksi jäänyt pääkaupunkilaisikäneito takaa Immun pikkufirman pankkilainat. Elämä soljuu mukavasti vähäistä kauppaa käyden ja toritaulu- ja elämäntaiteilija Ruupensin kanssa filosofoiden. Mitä nyt terveyssisko käy vähän lääkkeiden unohtelusta ärhentelemässä. Jaloissa pyörii bisnesmies Alpe jonka perässä  pinnistelee Haastemies ja pankinjohtaja käy huomauttelemassa lainan maksusta. Tumma Veera lapsikatraineen perää mopoonsa uutta kummia. Vaan kaikki kaunis katoaa, ja eräänä aamuna Immu huomaa, että kirves on jo pantu poikamiehen pesäpuun juurelle, ja puu uhkaa rojahtaa nurin jättäen Immu-paran alleen.

Esitykset 28.6.-29.7.  torstaisin ja perjantaisin klo 19 ja sunnuntaisin klo 16. Esitämme näytelmän myös tiistaina, 3.7. klo 19.

Sunnuntai 1.7. on jälleen LC Hämeenlinnan Liinujen hyväntekeväisyysnäytös.

Tiistaina, 24.7. lavallamme esiintyy Janne Tulkki & Tulinen Sydän ja Nalle Lehtonen.

Myös  improvisaatioteatteri vierailee luonamme 4.8.


11.8. vietetään Tuuloksen WPK:n 125 v. juhlia ja 12.8. esitetään historiallinen näytelmä Tuuloksesta, kirj. ja ohjaus Sakari Silpola.


Tervetuloa Ruuttanäyttämölle katsomaan pysyykö pystyssä Poikamiehen pesäpuu!

Yhteystiedot

Tuuloksen VPK:n Ruuttanäyttämö
Pannujärventie 66, Tuulos

ruutta.nayttamo(at)gmail.com

VPK:n puheenjohtaja:

Risto Syrjänen P.044-3578105
risto.syrjanen(at)gmail.com